PSS julkaisi valmennusryhmänsä – Tiia Ukkonen nimitettiin päävalmentajaksi

Tiia Ukkonen on PSS:n uusi päävalmentaja. Kuva: Mika Hilska

Tiia Ukkonen on PSS:n uusi päävalmentaja. Kuva: Mika Hilska

PSS julkaisi keskiviikkona valmennusryhmänsä tulevalle kaudelle kaudelle.

Porvoolaisten uudeksi päävalmentajaksi nimitettiin Tiia Ukkonen, joka korvaa naisten edustusjoukkuetta pitkään luotsanneen Jukka Kouvolaisen. Ukkonen on ollut jo aikaisempina kausina osa PSS:n valmennusryhmää ja tällä hetkellä hän toimii myös naisten maajoukkueen joukkueenjohtajana.

Lisäksi Ukkosella on taustalla pitkä ja maineikas pelaajaura, jonka aikana hän voitti liigatasolla kaksi Suomen mestaruutta, kaksi hopeaa ja neljä pronssia. Maaotteluista Ukkoselta löytyy kokemusta 126 ottelun verran.

Ukkosen lisäksi PSS:n valmennustiimin täydentää valmentajat Anne Suomalainen, Anne Sonkajärvi ja Marko Vaittinen. Seuran mukaan tiimi vahvistuu vielä fysiikkavalmentajalla.