Suomen MM-karsintaryhmä julki – Tuomala, Niemelä, Tykkyläinen ja Kovanen debytoivat maajoukkuepeleissä

Joonatan Kovanen debytoi maajoukkueessa. Kuva: Esa Takalo

Joonatan Kovanen debytoi maajoukkueessa. Kuva: Esa Takalo

Suomen miesten salibandymaajoukkue hakee MM-kisapaikkaa 25.-28.5. MM-karsinnoissa Valmieressä.

Mukana on pelaajia, joilla ei ole kokemusta maaotteluista. Miro Tuomala, Jere Niemelä, Konsta Tykkyläinen ja Joonatan Kovanen eivät ole vielä maaotteluita pelanneet urallaan. Mikko Laaksolla on takanaan yksi maaottelu, Eemeli Akolalla sekä Oskari Fäldenillä kaksi ja Joona Rantalalla kolme, joten mukana on suhteellisen monta maajoukkuetasolla kokematonta pelaajaa.

– Mukana on uusia pelaajia ja vähän vanhojakin.

– Siellä on uusia pelaajia, jotka ovat otteillaan nyt pudotuspeleissä ja koko kaudellakin paikkansa ansainneet ja saavat nyt näytönpaikan. Toivottavasti murtautuvat kunnolla joukkueeseen, ja uutta pelillistä ilmettähän me kaipaammekin, kun joulukuussa kotikisoissa jäätiin kakkosiksi, Petteri Nykky sanoitti valinnoista liiton tiedotteessa.

MM-karsinnoissa joukkueessa on kaksi maalivahtia ja 15 kenttäpelaajaa. Pelit pelataan peliajalla 3×15 minuuttia.

Samaan aikaan pelataan Valmierassa B-lohko, jossa ovat Islanti, Latvia, Tanska ja Ukraina. Alkulohkojen päätteeksi kohtaavat finaalissa lohkojen ykköset, joista kumpikin selviytyy lopputurnaukseen. Lohkojen kakkoset kohtaavat puolestaan ottelussa, josta vain voittajalle aukeaa tie marraskuuksi Sveitsiin.

Suomen ottelut lohko A:ssa sekä loppuottelu:

Ke 25.5. klo 12 Iso-Britannia–Suomi
To 26.5. klo 17 Viro–Suomi
Pe 27.5. klo 17 Suomi–Alankomaat
La 28.5. klo 18.15 Loppuottelu

Miesten 14. MM-lopputurnaus pelataan 5. – 13. marraskuuta Sveitsin Zürichissä ja Winterthurissa.

# ikä seura mo m s yht.

Maalivahdit
31 Tuomala Miro 26 Nokian KrP 0 0 0 0
91 Fälden Oskari 21 TPS, Turku 2 0 0 0

Puolustajat
3 Niemelä Jere 21 TPS, Turku 0 0 0 0
4 Tykkyläinen Konsta 23 Classic, Tampere 0 0 0 0
14 Lindfors Jesperi 28 Esport Oilers, Espoo 11 0 3 3
32 Akola Eemeli 22 Classic, Tampere 2 0 0 0
81 Lehkosuo Otto 25 Westend Indians, Espoo 21 7 10 17

Hyökkääjät
6 Kovanen Joonatan 22 Nokian KrP 0 0 0 0
9 Salin Eemeli 31 Classic, Tampere 87 44 50 94
12 Sikkinen Eetu 24 Classic, Tampere 15 0 0 0
19 Pylsy Joonas 32 SV Wiler-Ersigen, SUI 58 39 32 71
36 Lastikka Ville 26 Classic, Tampere 32 21 12 33
44 Laakso Mikko 23 Nokian KrP 1 0 1 1
70 Joona Rantala 23 Nokian KrP 3 2 0 2
73 Kainulainen Justus 23 Esport Oilers, Espoo 19 16 3 19
76 Kainulainen Rasmus 25 Esport Oilers, Espoo 22 9 10 19
77 Johansson Sami 28 Classic, Tampere 69 64 32 96

Varapelaajat:
Oskari Heikkilä, Classic
Joonas Kaltiainen, Oilers
Jonne Junkkarinen, Happee
Albert Koskinen, Classic
Alpo Laitila, Classic
Janne Lamminen, Classic
Matti Minkkinen, Happee
Waltteri Vesterinen, TPS

Nykky Petteri päävalmentaja
Jäntti Juha valmentaja
Toivoniemi Henri valmentaja
Haapalainen Ari fysio
Öhman Aleksi fysio