Jymyn kampanja etenee – jatkosopimuksia ja uusia kiinnityksiä julkaistu

Eetu Sariola jatkaa Jymyssä. Kuva: Juha Käenmäki

Eetu Sariola jatkaa Jymyssä. Kuva: Juha Käenmäki

F-liigan Nurmon Jymy on jatkanut uusia julkaisuja kausikorttikampanjansa myötä.

Sentteri Jasper Virtasen sopimus julkaistiin jo aiemmin toukokuussa. Virtanen pelasi viime kaudella pääosin Suomisarjaa Mailattomissa, mutta esiintyi seitsemän kertaa liigassa (0+1). Vuonna 2000 syntynyt pelaaja teki nyt virallisen liigasopimuksen.

Maalivahti Matias Pokela allekirjoitti myös liigasopimuksen. Vuonna 2004 syntynyt Pokela on pelannut pääosin seuran P21-joukkueessa ja Mailattomissa. Pokela on ollut kahden kauden ajan mukana Jymyn liigaringissä.

Nimekkäin nyt julkaistuista sopimuksista oli puolustaja Eetu Sariolan jatkopahvi. Sariola on pelannut Jymyssä, SPV:ssä ja OLS:ssa yhteensä 42 liigapeliä (13+15). Divarin otteluita on vyöllä Jymystä, SB Vaasasta ja Kooveesta 168 (117+75).

Jymyn julkaistut sopimukset kaudelle 2022-2023
Suluissa viime kauden seura ellei Jymy.

Maalivahdit
Honko Valtteri (SPV)
Karjalainen Aki (LNM)
Pokela Matias

Puolustus
Järvikangas Viljami
Pollari Miika
Puntanen Eetu
Määttä Salomo
Saari Arttu
Sariola Eetu
Yli-Hakala Mikko

Hyökkäys
Hakala Tommi
Hakanen Riku
Haveri Elmeri
Hämäläinen Petteri
Karjanlahti Eemeli
Mäenpää Matias
Perälä Niko
Virtanen Jasper (Mailattomat)
Äijälä Niklas (LNM)