Divarit

Salibandyn uutta pelimuotoa kokeiltiin Suomessa – “Tarkoituksena on tarjota enemmän uusia mahdollisuuksia”

21.06.
2022
Divarit

M-Team ja Hawks kohtasivat erilaisen ottelun merkeissä toukokuussa. Kuva: Jyri Kivimäki

M-teamin ja Hawksin pelaajat kohtasivat keväällä 3vs3-näytösottelussa Myllypurossa, jossa tarkoituksena oli kokeilla salibandyn uuden pelimuodon toimivuutta. Erilaisia variaatioita perinteisestä salibandysta on pelattu jo ulkomailla ja nyt niitä ollaan tuomassa myös Suomeen.

Salibandyliiton seura- ja harrastustoiminnan johtaja Mervi Kilpikoski kertoo, että taustalla on huoli harrastajamäärien vähentymisestä.

– Nostin aikaisemmin esille huoleni siitä, että erityisesti nuoret salibandyn harrastajat eivät ole enää kokeneet salibandya kiinnostavana tai hauskana. Taustalla on myös huoli siitä, että ikäluokat pienenevät, ja ihmiset kauempaa Suomesta muuttavat yhä enemmän ja enemmän kaupunkeihin. Harrastepelaamisen näkökulmasta on ollut tarve löytää sellaisia pelimuotoja, mihin väkeä löytyisi.

– Tarkoituksena olisi tarjota salibandytoimintaa hauskuuden ja ei niin isojen joukkueiden kautta. Löydettäisiin sellainen pelimuoto, jossa pienemmällä pelaajamäärällä saa hauskaa peliä aikaiseksi.

Kilpikosken mukaan uusilla pelimuodoilla ei ole tarkoitus korvata perinteistä 5vs5-peliä, vaan tarjota vaihtoehtoja sen rinnalla

– Ei yritetä korvata, vaan tarjotaan enemmän uusia mahdollisuuksia. Harrastusnäkökulmasta juuri sinne, missä väkeä ei ole niin paljon, että 5vs5-peliä pystyy kovin laajasti pelaamaan.

Puheiden mukaan kyseinen pelimuoto on todettu toimivaksi ulkomailla, erityisesti Sveitsissä. Kilpikoski ihmettelee, miksi sitä ei ole aikaisemmin tuotu Suomeen.

– Sveitsissä tätä pelimuotoa on pelattu yli 20 vuotta. Suomalaiset, jotka ovat toimineet Sveitsissä salibandyn parissa kertovat aina, kuinka älyttömän suosittua se on siellä. Siitä huolimatta sitä ei ole Suomessa mietetty potentiaalisena vaihtoehtona. Sielläkin pelataan myös 5vs5-peliä, eli vastaavasti rinnakkain.

Pelaajat nauttivat vaihtelusta

Kyseessä ei sinänsä ole mikään täysin uusi salibandyn muoto, varsinkaan pelaajille. Erilaiset variaatiot pienpeleistä ovat monille pelaajille jo ennestään tuttuja harjoituksista, joten siltä kannalta näytösottelussa ei esitelty mitään lajia mullistavaa.

M-teamin joukkueen puolustaja Aki Mäkinen nautti harjoituksista tutun pelimuodon pelaamisesta myös kilpailumuodossa.

– Ihan mukavaa vaihtelua 5vs5-peliin. Paljon tilanteenvaihtoja, ja sitä kauta oli mukava pelata. Pelissä oli paljon enemmän rytmiä. Tykkään itse pelata paljon pienpelejä treeneissäkin ja 5vs5-pelistä puuttuu aina juuri niitä tilanteenvaihtoja. Oli kivaa päästä vähän kikkailemaan.

Kuluneella kaudella Divarissa Hawksin joukkueen pistepörssin voittaneen Kalle Laakson mukaan positiivista oli se, että uusia tilanteita syntyi jatkuvasti molempien joukkueiden päädyissä.

– Intensiteetti on paljon kovempi. Tontteja tulee koko ajan ja koko ajan myös tapahtuu jotain. Se on viihdyttävää sekä katsojille että pelaajille. Tilanteita tulee tosi vauhdikkaasti. Meikä diggas.

Näytösottelussa molemmat joukkueet pelasivat kuudella kenttäpelaajalla, joten aikaa lepäämiselle ei ollut paljoa. Katsomoon välittynyt intensiteetti ja kova tempo tuntui myös pelaajilla. Laakso näkee tässä yhden kehityskohteen tulevaisuuden varalle.

– Tänään pelattiin kuudella äijällä. Lisäisin ehkä pelaajamäärää vaikka yhdeksään, niin saisi vähän enemmän huilattua. Tuntui, että välillä oli aika hapoilla.

Molempien joukkueiden pelaajat olivat sitä mieltä, että vastaavalle pelimuodolle olisi tilaa suomalaisessa salibandyssa.

– Ehdottomasti, varsinkin pienemmillä paikkakunnilla, jossa ei välttämättä saada 25:ttä pelaajaa kasaan. Tämä on loistava mahdollisuus siihen, Mäkinen pohtii.

– Ihan varmasti. Jos tämä on Sveitsissäkin todettu toimivaksi, niin miksei Suomessakin, Laakso toteaa.

Kilpikosken mukaan tavoitteena on rantauttaa uusi pelimuoto Suomeen mahdollisimman nopeasti, mutta sen kanssa ei kuitenkaan hätäillä.

– Harrastepelaamisen puolella tämä vuosi on sellainen pelimuotojen ja pelaajamäärä-kokeilujen vuosi. Olemme alkaneet tekemään eri puolilla ja paikkakunnilla pienimuotoisempia kokeiluja siitä, että aikuisille ja junioreille tarjotaan kepeämpiä turnauksia tai sarjoja erilaisilla pelaajamäärillä.

– Tämä pilotoidaan ja testataan siinä mielessä huolella. Varmasti syksyllä tullaan toteuttamaan vastaavia tapahtumia, ja konsepti tai konseptit tulevat vakiintumaan talven aikana. Aikataulu on sillä tavalla avoin että niin pian kuin mahdollista, mutta ei hätäillä, Kilpikoski toteaa.

Näytösottelu videolla:

Eetu Moisio
Eetu Moisio on urheilujournalismin opiskelija ja Pääkallon työharjoittelija.

Moisiolta löytyy pelikokemusta laajalti eri sarjatasoilta 15 vuoden ajalta.

Tällä hetkellä hän toimii myös salibandyvalmentajana.