FBC Loisto kertoi tulevan kauden sopimustilanteesta – joukkue nuorentuu entisestään

FBC Loisto oli viime kaudella F-liigan A-lohkon runkosarjassa viides. Kuva: Esa Takalo

FBC Loisto oli viime kaudella F-liigan A-lohkon runkosarjassa viides. Kuva: Esa Takalo

F-liigan A-lohkossa pelaava FBC Loisto julkaisi sunnuntaina joukkueensa kaudelle 2022-23. Listalla on tällä hetkellä kolme maalivahtia ja 18 kenttäpelaajaa. Lisäksi joukkueen kanssa harjoittelee vielä muutama pelaaja, joiden sopimuksia ei vielä julkaistu.

Edelliseen kauteen verrattuna joukkueen kokoonpano tulee muuttumaan huomattavasti. Merkittäviä lähtijöitä on paljon, ja tulevan kauden joukkueeseen on nostettu mukaan yhteensä seitsemän pelaajaa FBC Loiston ja SBS Wirmon junioreista, jotka kohtasivat keväällä T21 SM-sarjan finaaleissa. Lähtijöiden joukossa on esimerkiksi viime kaudella joukkueen pistepörssin parhaimmistoon kuuluneet Olivia Pietilä, Tuulia Lahti sekä Emilia Pietilä. Sunnuntaina julkaistusta ryhmästä puuttui kaiken kaikkiaan yhdeksän kenttäpelaajaa viime kauden joukkueesta.

Maalivahtiosastolla ei muutoksia nähdä, sillä kolmikko Elinda Hermanson, Minnie Heininen ja Maria Viitala vartioi turkulaisten maalia myös tulevalla kaudella.

– Harmittavan paljon tulee joukkue taas muuttumaan, täytyy rehellisesti myöntää. Tulee siirtoja ulkomaille, kotimaassa on liikehdintää ja lopettamisiakin. Lisäksi harmillisen huono tuuri opiskelupaikkojen kanssa. Meille olisi tullut viisi mielenkiintoista pelaajaa muualta, mutta kukaan heistä ei saanut opiskelupaikkaa Turusta, joukkueen päävalmentaja Matti Pienihäkkinen toteaa seuran uutisessa.

– Nyt voi jo silti todeta, että tulevalla kaudella tulee olemaan todella nälkäinen naisten edarin joukkue. Hyvähenkinen ja harjoittelusta pitävä joukkue, joten mukava lähteä kohden uutta kautta kehittymään, Pienihäkkinen jatkaa.

FBC Loiston joukkue kaudelle 2022-23:

Maalivahdit:
Elinda Hermanson
Minnie Heininen
Maria Viitala

Kenttäpelaajat:
Pipsa Eko
Noora Isomäki
Eerika Koski
Milla Granlund (Loiston juniorit)
Vanessa Grönblom (Loiston juniorit)
Olivia Honkonen
Ella Härkönen (Loiston juniorit)
Roosa Jälkö (Loiston juniorit)
Martina Karvonen (SBS Wirmon juniorit)
Nea Keihäs
Jessica Luostarinen (SBS Wirmon juniorit)
Linnea Nevalainen
Siiri Oksanen
Iina Ranne
Tessa Sauvonsaari
Ella Virtanen (Loiston juniorit)
Emma Vähäkangas
Maija Väätäjä

Lisäksi joukkueen kanssa harjoittelee pelaajia vielä try in -systeemillä.

Toimihenkilöt:
Matti Pienihäkkinen, päävalmentaja
Joni Burman, valmentaja
Janne Sauvonsaari, valmentaja
Joni Koskimäki, fysiikkavalmennus ja fysioterapia
Jouni Savonen, maalivahtivalmennus
Annele Valtola, joukkueenjohtaja
Hans Keihäs, manageri
Marjo Väätäjä, tilinkäyttäjä
Iines Koskinen, mediapäällikkö