Tampereen Classicin miesten liigajoukkueen alkukauden normaalia heikommat otteet ovat puhuttaneet paljon läpi alkukauden.
Aamulehden Mikko Gynther nosti kolumnissaan esille ansiokkaasti erilaisia numeraalisia määreitä, joista joukkueen alho on nähtävissä. Yksi selkeä seikka on jo se, että joukkue on hävinnyt jo neljä ottelua varsinaisella peliajalla, kun se viiteen viime runkosarjaan hävisi yhteensä yhtä paljon pelejä varsinaisella peliajalla.
Merkittävä seikka on sekin, että päävastustajiaan TPS:aa, Nokian KrP:ta ja Oilersia vastaan, se on voittanut vain yhden pelin kuudesta toistaiseksi. Joukkueet kohtaavat vielä kertaalleen runkosarjassa.
Gynther nostaa myös Classicin tehtyjen maalien määrän per peli (6,7) yhdeksi merkittäväksi aiempia kausia heikommaksi suoritustasoksi. Numeroita katsoen Classicin puolustuspeli on toiminut lähes yhtä hyvin kuin ennenkin, mutta nähdyn perusteella on ihan perusteltua väittää, että sekin on sakannut varsinkin kärkiotteluissa.
Ilmiselvin syy heikolle menestykselle on nähty poissaoloissa ja kokoonpanojen elämisessä. Gynther kirjoittaa asiasta näin:
”MM-kisojen jälkeen Classicilla on ollut peräti 19 erilaista hyökkäysketjua kahdeksassa ottelussa. Vain neljä kolmikkoa on pelannut yhdessä kaksi tai kolme ottelua. Erilaisia laituri-sentteri-pareja on nähty samaan aikaan hulppeat 31.”
Samaan asiaan kiinnitettiin seikkaperäisesti huomiota myös Ruudun studio-ottelussa KrP-Classic tiistaina. Krp voitti pelin maalein 9-5.
Kokoonpanosta koko alkukauden ajan tai kisojen jälkeen ovat puuttuneet – enemmän tai vähemmän – tähtitason pelaajat Mikko Leikkanen, Eemeli Salin, Nico Salo ja Ville Lastikka. Leikkanen ei ole tosin pelannut koko kaudella. Kisojen jälkeen Eetu Sikkinen on ollut jonkin verran poissa kokoonpanosta.
Varsinkin kokoonpanohaasteita kommentoi myös päävalmentaja Juha Kivilehto KrP-Classic-pelin yhteydessä julkaistussa Tuomo Reposen haastattelussa. Kivilehto kertoi, että pelaajien kuormitukseen on pyritty kiinnittämään huomiota, mutta tilanne on silti heikko. Kivilehto sanoi, että joukkueen tilanne on ollut 6-7 vuotta melko samanlainen vahvan maajoukkuedustuksen vuoksi.
Sen lisäksi Kivilehto kertoi, että joukkueen kokoonpanon kanssa joutuu jatkuvasti elämään ”päivä kerrallaan”- ajattelulla, joten esimerkiksi pelin kehittäminen on ollut vaikeaa arjessa. Kaikkinensa debytanttivalmentaja kommentoi asiaa melko maltillisesti, vaikka on joutunut avauskaudellaan hankalaan rakoon.
Mutta mistä muusta voi olla kyse?
Kolmas ”kriisi”
Classicia on kuvailtu paikoin ”kellokorttijoukkueeksi” sen erittäin vakaan suoritustason vuoksi, kuten esimerkiksi vähäiset runkosarjan tappiot kertovat. On sillä silti ollut ainakin miniluokan kriisejä varsinkin vuosina 2021 ja 2022.
Ennen korona-aikaa vuoden 2019 finaaleihin asti se oli hyvin vakaa suoritustasoltaan. Se suoritti runkosarjat vakuuttavasti ja pudotuspeleissä ei näyttänyt siltä, että sille tulee todellista pysäyttäjää. Kuudesta perättäisestä mestaruudesta kolme oli ”kellokorttijoukkueen” suorituksia vuosina 2017-2019.
Keväällä 2016 se toki jyräsi finaalin voittoon vakuuttavasti, mutta välieräsarja Viikinkejä vastaan oli kohtuullisen tiukka. 2017 voi toki huomioida, että Superfinaalivastus EräViikingit oli materiaaliltaan kovaa valuuttaa, mutta joukkue kuitenkin voitti kaikki pudotuspelinsä sillä kaudella.
Vaikka tässä nyt nostetaan pieniä seikkoja esille niin Classic on ollut sarjan paras joukkue vuodet 2015-2022. Ei siitä ole epäilystäkään. Palataan silti kriiseihin.
Korona katkaisi kauden 2019-2020. Kukaan ei tiedä varmasti miten pudotuspeleissä olisi käynyt, joten jätetään se arvioimatta. Keväällä 2021 Classic kohtasi minikriisin. Se oli hyvin haavoittuvainen Nokian KrP:ta vastaan välierissä.
Kun KrP johti sarjaa 3-2, niin Classicin pelissä oli samanlaisia ongelmia kuin nyt nähdään. Lopulta Classic viilasi kokoonpanoja ja sai ”homman toimimaan”, vei sarjan 4-3 lopulta näytöstyylisten pelien siivittämänä. Finaalisarja Oilersia vastaan meni Classicille 4-0 ja siinä vaiheessa kellokorttijoukkue oli jälleen palannut.
Tuolloin poissaolot olivat vähäisiä, mutta niistä näki, että joukkue on urautunut aika vahvasti, ja se myös tarvitsee tietynlaiset kokoonpanot jalkeille pärjätäkseen, vaikka joukkue olisi kuinka nimekäs. Tässä oli tapahtunut muutosta vuosiin 2016-2019, jolloin kokoonpanon niin sanottua joustovaraa oli enemmän.
Toinen, vähän isompi kriisi tuli viime keväänä. Tuolloinkin MM-kisojen jälkihöyryissä joukkueella oli kokoonpano-ongelmia. Runkosarjan tuloksissa se näkyi vähän, mutta enemmän pudotuspeleissä. Varsinkin välierissä TPS haastoi joukkueen erinomaisesti, ja jollei vahvat yksilöt olisi venyneet kutospelissä, olisi finaaleissa voitu nähdä turkulainen ja nokialainen joukkue. Jossittelu on sinällään turhaa.
Sekä TPS-välierissä että KrP-finaaleissa nähtiin muutamia todella heikkoja otteluita Classicilta. Ohipelejä. Samaa oli myös 2021 välierissä, mutta pienemmissä määrin. Kun puhutaan kellokorttijoukkueesta niin nyt näissä peleissä kuitenkin näkyi Classic, jonka huonon ja hyvän päivän ero oli huomattavasti isompi kuin mihin oli totuttu.
Ja nyt kun puhutaan vain joukkueen ajoittaisista heikoista suorituksista niin tietysti kyse on myös vastustajien hyvyydestä. Kirittäjät ovat ottaneet joukkuetta kiinni vuosikausia ja sekin näkyy, mutta palataan siihen myöhemmin.
Syyt
Classicin ehdoton vahvuus on ollut sopeutuminen vastustajan pelaamiseen. Se ei ole ollut pelkästään mikään kiskoilla paineleva veturi, vaan ainakin kuvaillun perusteella, pelaaminen on ollut tarvittaessa melko orgaanista ja perustunut paljon pelaajien väliseen sopimiseen. Taktinen lähtökohta on ollut paljon pelaajista kumpuava. Erottaisin tässä kuitenkin puolustus- ja hyökkäyspelaamista hiukan.
Petteri Nykyn ja Samu Kuitusen perusfilosofia on ollut vahva puolustus. Se Classicilla on eittämättä ollutkin vuosikausia. Paljon siitä on perustunut pallolla puolustamiseen, ja vahvan materiaalinsa ansiosta se on myös pystynyt hallitsemaan pelien rytmiä pallon kanssa, mutta myös ilman sitä.
Parhaimmillaan joukkueen hyökkäysalueen hyökkäyspeli on ollut sarjan vahvinta, eivätkä muut joukkueet ole siinä asiassa päässeet samalle viivalle. Pitkät hyökkäykset ja vahva puolustuspeli ovat antaneet siitä kuvan myös paikoin hiukan tylsänä suorittajana.
Vaikka sinänsä sarjan parhaita yksilöitä ei sovi väheksyä niin eritysen vahvaa on ollut pelaajien roolitus. Otetaan esimerkiksi Oskari Heikkilä, joka joutuu usein suuren yleisön hampaisiin maajoukkueesta puhuttaessa. Heikkilä on kuitenkin klassinen all around -pelaaja, jonka vahvuus ei ole siinä, että hän olisi erityisen hyvä missään, vaan siinä että hän ei ole eritysen huono missään. Täydellinen pelaaja 2.-3. -viisikkoon. Koska seura- eikä maajoukkuepelejä voi oikein pelata pelkästään ykkösviisikon pelaajilla (tai voi jos hyvin käy) ovat tällaiset roolipelaajat todella arvokkaita.
Classicin ykkönen on ollut erittäin vahva koko dynastian aikana. Huippuyksilöt ovat toki taanneet tuloksen, mutta sen vahvan pallollisen pelin lisäksi kentällisen prässipeli pallollisten jaksojen jälkeen on ollut sarjan parasta laatua. Tällöin se on myös saanut paljon palloja vastustajan kenttäpuoliskolla ja yksi tai kaksi syöttöä ovat johtaneet maalilampun syttymiseen. Classic on useimmiten pystynyt kasaamaan kolme vahvaa viisikkoa, joilla on ollut toimivat roolinsa.
Mutta. Nyt kun se on ollut vaikeuksissa kokoonpanon kanssa niin ongelmat pelaajalähtöisyydessäkin ovat korostuneet. Varsinkin kärkijoukkueita vastaan sen palloton pelaaminen on näyttänyt paikoin liian reaktiiviselta sinkoilulta.
Hyökkäyspelissä tuntuu olevan enemmän kiire kuin aiemmin. Ratkaisua haetaan nopeammin, ja se taas johtaa siihen, että jos maalia ei tule on pallollinen etu kääntynyt vastustajalle. Täten se puolustaa pallon kanssa heikommin kuin normaalisti. Tätä nähtiin myös keväällä 2021 ja 2022 pienemmissä määrin.
Vaikka joukkueelta puuttuu nyt tukku huippunimiä niin viime aikojen suoritukset ovat olleet kokoonpanoon verraten heikkoja. Siinä korostuu tietysti sekin, että jos pelataan jatkuvasti uusien kavereiden kanssa, ei ole yhteisiä kokemuksia ja sopimuksia.
Kivilehto sanoi Ruudun haastattelussa, että hänen ajatuksiaan uudistuksista ei ole oikeastaan voitu ajaa kunnolla sisään poissaolojen vuoksi ja hän viittasi ensi vuoteen parempien aikojen toivossa. Ulkopuolisen silmin Classicin tilanne ei tule helpottumaan kuormituksen osalta, sillä joukkue pelaa tammikuussa vielä Champions Cupissa ja Suomen Cupin final fourissa kahtena viikonloppuna.
33 ottelun runkosarjan vuoksi pelejä tulee kasaantumaan myös sarjassa, joten varsinkin alkuvuosi on joukkueelle kuormittava. Kivilehto on valmentajanoviisina tilanteessa, jossa monella kokeneellakin valmentajalla olisi sormi suussa. Ihan suoraan sanottuna hän ei voi tehdä paljon muuta kuin toivoa parasta kevättä ajatellen.
Kuormituksesta
Pelaajien poissaolosta paljon on laitettu kovan kuormituksen piikkiin. Joukkueesta 11 pelaajaa oli mukana MM-kisoissa marraskuussa. Se on paljon se. Vuonna 2020 oli sama määrä ja 2018 10 pelaajaa. En nyt lähde ruotimaan tarkemmin keitä maajoukkueeseen olisi pitänyt valita ja keitä ei, mutta selkeästi suuri maajoukkuepelaajien määrä ei käänny joukkueen eduksi tällä hetkellä.
Ja totta kai kääntyy laadullisessa mielessä, mutta siinä mielessä ei, että joukkueesta on nyt kahdella kaudella putkeen puolet ryhmästä kärkipelaajineen pois kohtuullisen pitkän ajan kesken kauden. Sen päälle kun lasketaan se, että näistä lähes puolet on pois erinäisistä syistä kisojen jälkeen, ei yhtälö ole kovin voittava. Ja puhun nyt seuran näkökulmasta. Seurapomona ei ainakaan uskoisi olevan tilanteeseen erityisen tyytyväinen.
Loukkaantumisista paljonkin urallaan kärsineen Mikko Leikkasen ainoat pelit ovat tällä kaudella MM-kisoista. Kyse on kaikista vaivoistaan huolimatta erinomaisesta pelaajasta, joka on valittu F-liigan parhaaksi puolustajaksi kaksi vuotta putkeen.
Kivilehto puhui haastattelussa kierteestä, joka syntyy siitä, että pelaajat pelaavat ensin pitkälle keväällä ja hyppäävät sitten maajoukkueen kesäleiritykseen mukaan. Maajoukkuepelit ja cupit huomioiden osalle pelaajista kertyy kuormitusta pitkälti yli 50 ottelua kaudessa. Nyt vielä enemmän. Se voi olla ikääntyvälle ja perheelliselle amatööripelaajalle yksinkertaisesti liikaa.
Nyt kun joukkueella on kokoonpano-ongelmia niin se toisaalta antaa mahdollisuuksia pienemmän roolin yksilöille. Se taas voi olla pitkässä juoksussa hyvä asia, vaikka näkyisi heikompina tuloksina tällä hetkellä. Joukkueen parhaimmistostakin kuitenkin ainakin Leikkanen, Janne Lamminen ja Salin ovat yli kolmekymppisiä, eivätkä ole ikuisesti mukana.
Vuoden 2019 jälkeen joukkuetta ei ole juurikaan vahvistettu ulkoa, vaan uusia pelaajia on ajettu sisään pitkälti omista junioreista. Se on kunnioitettava tie, mutta siinä on haasteensa. Jussi Pihan ja Kivilehdon lopettaminen näkyy leveydessä. Samoin tietysti Krister Savosen ikävä uran päättänyt loukkaantuminen, mutta se tragedia ajoittui jo edelliselle kaudella.
Nuorten pelaajien sopeutumistakaan ei tietysti helpota se, että pelikaverit vaihtuvat ympärillä, vaikka mahdollisuus onnistua on olemassa. Ilmiönä sama on nähty myös maajoukkueessa, joissa uudet maajoukkuepelaajat ovat joutuneet hakemaan paikkaansa joukkueessa vaihtelevista rooleista, vaihtelevissa kentällisissä. Tällöin ihan liigan huippupelaajillakin on mennyt sormi suuhun.
Mestari vaihtuu?
Syksyn ilmiö on ollut TPS Turusta. TPS on jatkanut vahvalla puolustuspelillään, mutta hyökkäyspeli on toiminut paremmin kuin viime kaudella. Se on ollut syyskauden paras joukkue, ja menestyksessä on ollut nähtävissä jatkumoa viime kauden vahvaan kevääseen. Jos tahti jatkuu sellaisena, että joukkue päästää vain 3,7 maalia per peli niin sille on vaikea löytää pysäyttäjää.
KrP:sta odotettiin Classicin vahvaa haastajaa tällä kaudella. Se on pelannut paikoin todella hyvin (esimerkiksi tiistaina Classicia vastaan) ja paikoin aika huonosti. Miro Tuomalan loukkaantuminen on näkynyt myös. Kaapo Kettunen on hoitanut tonttinsa korvaajana kohtuullisesti, mutta muilla kärkinelikon joukkueilla on maajoukkuetason vahdit, joka taasen voi keväällä ratkaista enemmän kuin nyt.
KrP tiettävästi pelaa ”pitkää peliä” kevättä ajatellen, eikä sillä tunnu olevan sinänsä painetta olla aivan huippuiskussa vielä. Silti se on pystynyt pelaamaan vakailla viisikoilla, mikä on hyvä asia, vaikka joukkueessa on myös kärkinelikkoonkin verraten hyvin leveyttä ja syvyyttä kokoonpanossaan. Pelillisesti se on parhammillaan sarjan kärkeä, kuten kaksi Classic-voittoa ovat näyttäneet. Pelien sisälle osuu vielä laaksoja, mutta ehkä ne kauden mittaan lyhenevät.
Oilers on kärkinelikon vaikein arvioitava. Se vahvistui jälleen materiaalisesti, mutta pelillisesti se ei ole ihan terävimmän kärjen tasolla. Nähtäväksi jää mitä miten sen kausi etenee, mutta huipputason ja heikon päivän ero on ollut melkoisen iso. Oilers on Classicin ohelle kärsinyt kärkipelaajien loukkaantumisista. Rasmus Kainulaisen ja Markus Markkolan poissaolot näkyvät eritoten siinä montako vahvaa kentällistä ryhmä saa kasaan. Nyt sen ykkönen on ollut vahva.
TPS ja Oilers ovat jatkaneet samoilla valmennuksilla, siinä missä Classic ja KrP eivät. Kahdessa viimeksi mainitussa tämä on myös paikoin näkynyt. Ensiksi mainittujen valmennus kuitenkin vaihtuu tämän kauden jälkeen, ja on mielenkiintoista nähdä mitä silloin tapahtuu.
Entä sitten Happee ja SPV? Vaikea sanoa, molemmilta on nähty myös paljon hyviä otteita tällä kaudella. Happeella on ainakin tämän hetken vireellä mahdollisuus kiilata runkosarjan kärkinelikkoon. SPV oli kauden alussa uuden edessä ja se on on toistaiseksi onnistunut hyvin ykköstähtensä Peter Kotilaisen johdolla.
Tällä hetkellä sarjan ykkösjoukkue on siis TPS ei Classic. Se on monella eri tasolla näyttänyt kaikkein vakaimmalta ryhmältä. Lauri Stenforsin mahdollinen pidempi loukkaantuminen olisi kiistatta iso takaisku, mutta muuten ryhmä on pysynyt hyvin kasassa. Pitää muistaa, että kaikista kärkijoukkueista on poissa pelistä kärkiyksilöitä, kuten Oilersin aiemmin mainitut ja KrP:sta Tuomalan lisäksi Miska Mäkinen.
Santeri Raatarila on tehnyt valmennuksessa hyvää työtä ja pystynyt kehittämään joukkueen peliä hyvään suuntaan. Perusprinsiipit olivat alkujaan melko pitkälti samoja kuin Classicilla, mutta hyökkäyspelin kehitys on ollut silmiinpistävää. Varsinkin TPS ja Janne Kainulaisen (aiemmin Jarmo Härmä) KrP ovat viime vuosina osoittaneet, että ne ovat pystyneet kirimään Classicia pelillisesti.
Classic ei ole hävinnyt vielä mitään, eikä mikään muu joukkue ole vielä voittanut mitään. Jos se saa rivinsä kasaan kaikilla tasoilla niin se on jälleen vahva sarjan ykkössuosikki. Muutamista tappioista ei sinällään kannata liikaa päätellä, mutta on sen tilanne hyvin erilainen kuin aiemmilla kausilla. Ideaalia olisi, että joukkueet pystyisivät kohtaamaan toisensa parhaimmilla mahdollisilla kokoonpanoilla, mutta se ei kuitenkaan liene realismia.
Se on hyvä asia, että miesten F-liigassa on vuosien tauon jälkeen sähköä ilmassa mestaruustaiston osalta. Classic on ollut niin pitkään yksinäinen mestarisuosikki, että tilanteen muuttuminen on erittäin tervetullut. Mestari ei ole missään tapauksessa vielä kaatunut, joten ei sanota vielä, että ”dynastia…”, mutta sanotaan, että mestarin palli heiluu.
Ja se on hyvä asia kevättä kohden mentäessä.