Yksi suomalaisen salibandyvalmennuksen nykyisyyden ja tulevaisuuden kiinnostavimmista nimistä on sveitsiläisen Floorball Könizin päävalmentaja Jyri Korsman.

Pääkallon Huhumaa-artikkelissa nostettiin esille, että Korsman on vaihtamassa maisemaa. Jutussa esiteltiin myös muutamia vaihtoehtoja ensi kauden osoitteesta. Korsman ei halunnut kommentoida sopimustilannettaan mitenkään.

Muita asioita hän kuitenkin kommentoi. Yksi kiinnostava asia on Suomen miesten maajoukkueen päävalmentajan pesti. Korsmania ennakoitiin yhdeksi vahvaksi ehdokkaaksi uudeksi päävalmentajaksi. Nimi ei kuitenkaan noussut enää esille varsinaisen hakuprosessin aikana ja paikan sai Esa Jussila.

– Voin vahvistaa virallisesti, että oli mielenkiintoa, Korsman kertoo puhelimitse.

Korsman avaa asiaa siten, että hän kävi asiasta keskustelua liiton kanssa, mutta ei ollut mukana varsinaisessa hakuprosessissa. Toisin sanoen hän ei hakenut paikkaa virallisesti.

Maajoukkuevalmennuksesta on paikoin jäänyt kuva, että se ei olisi ihan kokopäivätyötä, koska tapahtumia on kohtuullisen harvoin. Petteri Nykky teki oman pestinsä aikana myös golf-valmennusta, eikä Jussilakaan ole pelkästään maajoukkuevalmentaja.

Tämän vuoksi intohimoisesti ja perinpohjaisesti salibandyyn suhtautuvan Korsmanin voi olettaa olevan vähemmän kiinnostunut juuri maajoukkuevalmennuksesta. Oletus on kuitenkin täysin väärä.

– Täytyy sanoa, että jos miettii sitä, että missä ympäristössä tätä lajia voi ammattimaisesti tehdä niin kyllähän maajoukkueet on sellaisia. Muutamissa seuroissa tämän lajin yhteydessä voi valmentaa ammattimaisesti, eikä tarvitse huolehtia lieveilmiöistä, jotka monessa seura-arjessa näyttäytyy.

– Kyllä maajoukkuevalmennus on kirkas tavoite. Ei ole missään nimessä poissuljettua, vaan pikemminkin päinvastoin. Se on myös asia, jota on jäänyt kaipaamaan, kun hommat loppui aikoinaan poikamaajoukkueen kanssa, Korsman paaluttaa.

Mutta entä se päivittäinen tekeminen?

– En osaa sillain sanoa, että sulkeeko toinen asia toistaan pois. Jos ajattelee valmennusprosessia mikä tässä lajissa tehdään ihan huipputasolla, niin siellä on vielä aika paljon asioita, joissa on ilmaa. Koen, että maajoukkuevalmennuksessa olisi sinällään ihan riittävästi hommaa. Se ei siis välttämättä tarvitse seuravalmennusta siihen sivuun, Korsman linjaa.

Korsman on toiminut aiemmin urallaan Australian miesten maajoukkueen valmennuksessa lyhyen ajanjakson sekä Suomen miesten U19-maajoukkueen valmennuksessa, jonka kanssa hän saavutti MM-kultaa vuosina 2015 ja 2017.

Sveitsissä aallonpohja

Korsman on valmentanut Sveitsissä jo viisi vuotta, ja saavuttanut Könizin kanssa Sveitsin mestaruuden 2021. Maa oli MM-kotikisoissaan neljäs, mutta selkeästi kärkinelikon heikoin.

Keskusteluissa on nostettu esille, että Sveitsi olisi putoamassa perinteisestä maailman kärkinelikosta.

– Tietyt haasteet on aika lailla ylitsepääsemättömiä, joiden myötä miesten kärkitasolla tulee olemaan vaikeaa seuraavina vuosina. Suomen, Ruotsin ja Tshekin kelkassa pysyminen vaatisi aika paljonkin rakenteellisia muutoksia.

– Toisaalta tässä ympäristössä ei tunnuta koeta tarvitsevan sellaisia muutoksia, että ne olisi realistisia. Mielenkiinnolla kyllä odotan, että mihin suuntaan tämä etenee. Iso muutos on tulossa nyt kotikisojen jälkeen, mutta arkitekeminen täällä on se mikä on heille se suurin haaste. En ole ihan varma siitä, että näkevätkö he itse, että siihen tarvitaan jotain muutosta, Korsman uumoilee.

Korsman on kerännyt kannuksiaan myös Suomen liigassa. Vuonna 2014 hän oli olennainen osa Seppo Pulkkisen tiimiä, kun Happee juhli SM-kultaa. Korsman otti pikku hiljaa myös päävalmentajan vastuuta Suomessa ja kausi 2016-17 EräViikinkien peräsimessä oli erinomainen. Joukkue voitti cupin, mutta hävisi Superfinaalissa Classicille. Kyseessä oli myös toistaiseksi viimeinen kausi, kun Korsman valmensi Suomessa, ja Sveitsiin hän lähti vuonna 2018.

Korsman seuraa F-liigaa suurella mielenkiinnolla.

– EräViikingeiltä olen nähnyt melkein jokaisen pelin tällä kaudella. Kyllä tässä tulee aika monta peliä viikossa katseltua, että sanoisin, että noin jopa kymmenkunta viikossa, jos pelataan viikolla ja viikonloppuisin. Tulee seurattua pelejä siis paljonkin.

Miltä Suomen liigan pelillinen kehitys on näyttänyt esimerkiksi viiden vuoden aikavälillä?

– Joulutauolla kun kävin katsomassa Happeen sekä Oilersin treenit, ja sitten tulin tänne takaisin arkeen, niin vaikka mekin ollaan sarjassa kakkosia, niin siinä on aivan mieletön ero. Ihan näistä harjoitusalustoista lähtien. Pelaajien taitotaso ja pelinopeus on niin erilainen, että tuntui, että tuli katsottua eri lajia, kun meni näiden joukkueiden harjoituksiin.

– Suomessa nuori sukupolvi, jotka meilläkin oli silloin poikamaajoukkueessa, alkaa olla nyt aikuiässä. Kyllä peli on aika paljon muuttunut. Iso muutos on se, mikä ei aikoinaan ollut niin vallallaan, on tämä miehen kautta puolustaminen. Ihan jo liiton ajatusta miettien ja katsoen liigajoukkueiden pelitapoja.

– Onhan se muuttanut aika paljon pelaamista puolustamisen suhteen, mutta myös hyökkäyspelin osalta. Tuntuu, että yksilötaito on kehittynyt paljon, ja ajattelu on mennyt enemmän joukkuepelaamiseen kuin yksilön suuntaan. Sellaisen ajatusmaailmallisen ja ideologisen eron on nähnyt täältä etäältä, Korsman uumoilee.

Pakko näyttää

Korsman kertoo, että ulkomaalaisena valmentajana joutuu perustelemaan oman asemansa jatkuvasti.

– Sveitsi on aika konservatiivinen ja oman näköisensä maa. Täällä on asiat aika hyvin ja halutaan pitää asiat omassa kontrollissa. En sanoisi, että rasistinen maa, mutta mielellään ei lähdetä asioita muuttamaan ja toisaalta ulkomaalaisiin suhtaudutaan vähän niin, että pitää oikeasti osoittaa osaamisensa. Ja sillä ansaitsee hyväksynnän.

– Tuntuu, että Suomessa kukaan ei ollut niin hirveän kiinnostunut, että mitä arjessa tapahtuu tai mitä ratkaisuita teet valmentajana. Täällä henkinen paine on erilainen. Se on varmasti seurariippuvaista, mutta varsinkin tässä ympäristössä oma johtajuus, henkinen kantti ja paineensietokyky ovat ottaneet isoja askeleita.

Pelaajat ovat myös erilaisia, joten se vaikuttaa käytettyihin metodeihin.

– On myös se, että kun joutuu opettamaan asioita vieraalla kielellä niin pitää pystyä yksityiskohtaisesti opettamaan ja kertomaan, että miksi näin tehdään. Suomessa tuntui monesti riittävän, että sanottiin, että pelataan näin ja ”menkää pelaamaan”.

– Täällä pitää käydä kaikki yksityiskohdat läpi niin se on auttanut oman pelinäkemyksen laajentamisessa. Se on kehittänyt myös kykyä opettaa, kertoa ja perustella asioita. Ne on asioita, jotka täältä ovat tarttuneet mukaan.

Sveitsissä puhutaan pääosin saksaa. Valmentajan kannalta ”opetuskieli” on kuitenkin vaihdellut vuosien aikana.

– Viimeiset pari vuotta oon mennyt englannilla. Alkuun vedin saksaksi ja sitten vähän saksan ja englannin sekoitusta. Kun seura oppi tuntemaan sen, että asiat hoituu, ja meillä suurin osa joko opiskelee yliopistolla tai on valmistunut yliopistosta, niin englanti ei ole heille ongelma. Todettiin, että jotta päästään yksityiskohtien tasolle niin on tärkeää, että puhutaan ja operoidaan englanniksi.

Sveitsiläinen yhteiskunta on ulkopuolisen silmin melko erilainen kuin Suomen. Ainakin ulkoa päin näyttää, että se on jokseenkin enemmän individualismiin kallellaan.

Näkyykö se sitten mitenkään valmentamisessa?

– Jos miettii yhteiskuntarakennetta niin täällä pitää kouluttautua ja rakentaa ura siten, että ei putoa alimpaan palkkakastiin. Pitää olla valmis pitämään itsestään huolta.

– Joukkueen kannalta tilanne menee siten, että paljon on siitä kiinni miten arki saadaan järjestettyä. Arki ja oma elämä tulee ensin ja sitten salibandy. Ehkä siinä se näkyy eniten.

– Kuten Suomessakin niin kyllä täällä myös yhdessä tekemisen meininki kuuluu maan urheilumentaliteettiin. Jos miettii vaikka MM-kisoja tai Sveitsin pärjäämismahdollisuuksia niin ei ne ikinä ole dominoineet kisoissa. Kyllä se on enemmän sitä yhdessä tsemppaamista ja taistelemista. Se on heidän mentaliteettiaan, Korsman pohtii.