LNM jytkäytti liigakarsinnassa – EräViikingit kaatui 600 katsojan edessä lukemin 8-5

LNM nappasi komean kotivoiton liigakarsinnoissa. Kuva: Ari Arola

LNM nappasi komean kotivoiton liigakarsinnoissa. Kuva: Ari Arola

LNM:n nappasi sunnuntaina liigakarsinnassa komean 8-5-kotivoiton EräViikingeistä.

Alku ei ollut liminkalaisittain herkkua, sillä EräViikingit johti peliä 3-1 avauserän jälkeen. Varsinkin toinen erä oli LNM:lta vahva, sillä joukkue vei sen 4-1. Perttu Järvinen toi kolmoserässä EräViikingit 5-5-tasoihin, mutta sen enempää ei helsinkiläisten maaleja nähty.

Karri Vaarala iski 6-5-voittomaalin ajassa 49.16. EräViikingit haki vielä tasoitusta loppuun asti, mutta LNM naulasi viimeisellä minuutilla vielä kahdesti tyhjiin. Pisteiden valossa LNM:n hahmo oli 1+2 iskenyt Eetu Tolonen, mutta tärkeä tekijä oli myös Iiro Rantaniemi, joka koppasi maalillaan 23 torjuntaa. Krankka-Areenalla oli paikan päällä 600 katsojaa.

Sarja on nyt tilanteessa 1-1 ja se jatkuu keskiviikkona Helsingissä. Liigapaikka kaudelle 2023-24 aukeaa kolmella voitolla.

Toisessa liigakarsinnan pelissä FBC Turku otti kotivoiton M-Teamista lukemin 3-2. FBC johti peliä 3-0 toisen erän alussa Antti Hopeanaulan, Joonas Viitasen ja Aaro Ollikaisen maaleilla.

Seuraavat maalit nähtiinkin vasta päätöskympillä. Eetu Sorvali kavensi ylivoimalla ajassa 50.12, mutta M-Teamin kannalta huonoa oli, että toinen maali syntyi vasta ajassa 59.59 Mikko Leväsen (1+1) lavasta. Loppuhetkille osui draamaa, sillä FBC:n Juuso Forsman mokasi rankkarin ajassa 59.44. Jens Beijar pelasi turkulaisten maalilla loistopelin torjuen 25 laukausta.

FBC Turku johtaa nyt sarjaa voitoin 2-0. Sarja on katkolla keskiviikkona Helsingissä.