Näkökulma: Yksi Helsingin salibandyhistorian merkittävimmistä peleistä – ellei merkittävin

Lauantaina jännitettiin rankkarikisaa, mutta miten käys sunnuntain ratkaisevassa pelissä? Kuva: Ari Arola

Lauantaina jännitettiin rankkarikisaa, mutta miten käys sunnuntain ratkaisevassa pelissä? Kuva: Ari Arola

Lauantaina pelattiin hieno liigakarsintaottelu Limingan Niittomiesten ja EräViikinkien välillä. EräViikinkien 5-4-rankkarikisavoiton jälkeen liigapaikka jaetaan Helsingissä sunnuntaina pelattavassa ratkaisevassa viidennessä ottelussa.

Nelosottelu Limingassa se ei ollut hieno pelillisen tason vuoksi, mutta sillä ei ollut todennäköisesti suurta merkitystä ottelua seuranneille. Ainakin allekirjoittanut viihtyi. Se antaa loistavan lähtökohdan sunnuntain ratkaisupeliin.

Kentällä pelattiin 80 minuuttia salibandya, jossa panos näkyi. Ja niin sen kuuluukin. EräViikingit joutui valtavaan painekattilaan täyden, yli 600-päisen liminkalaisyleisön edessä, mutta kesti lopulta painetta paremmin kuin LNM.

Se nousi tasoihin viimeisillä minuuteilla kokeneen Jani Kukkolan maalilla, ja vei voiton lopulta rankkarikisan jatkoilla kokeneen ja taitavan Tommi Rosendahlin johdolla. Täytyy ihailla Rosendahlin sulavia käsiä, jotka näyttivät miten rankkarista viedään veskari täysin kahville kahdesti ilman ilmassa tehtäviä veivejä, ja suurempia tanssiliikkeitä. Myös nuorten MM-kisoissa torjuneella Nemo Sipilällä oli osansa voitossa, varsinkin rankkarikisan osalta.

LNM:n pelissä näkyi hermostuneisuutta alusta asti. Toisaalta se oli aika tehokas maalipaikoissaan, jos vertaa ErViin. Toisaalta sillä oli esimerkiksi jatkoajalla sellaisia paikkoja, joissa maila rupesi selkeästi tärisemään käsissä. Maalivahti Iiro Rantaniemi oli loistava maalillaan.

Paljon on puhuttu siitä, että EräViikingit ”vilisee maailmanmestareita ja Suomen mestareita”. Faktatsekkauksen jälkeen ErVissä ei kuitenkaan pelaa nykyisin (enää) kuin yksi aikuisten Suomen mestari (Kukkola) ja hänen lisäkseen maailmanmestaruuden on voittanut Mika Moilanen. Huomattavasti kokeneempi joukkue se on tietysti kuin LNM.

LNM:n paras kenttäpelaaja Eemil Äijälä on syntynyt vuonna 2002. Taitava pelintekijä on siis parikymppinen. Äijälästä voi sanoa, että vaikka LNM ei liigaan nousisi, niin hänelle luulisi pelipaikan irtoavan useammastakin liigajoukkueesta. Kukkola, 37, oli kaudella 2002-03 nuorena pelaajana nostamassa joukkuetta SB-Prota liigatasolle. Sinä samana keväänä liigaan nousi fuusion toinen osapuoli Tapanilan Erä.

Kukkola on nelinkertainen maailmanmestari, ja pelaajana hän on yksi suomalaisen salibandyn kaikkien aikojen kokeneimmista, ja uraa kertyi Ruotsistakin useamman kauden ajan. Noin kymmenen vuotta sitten hän oli sentterinä maailman eliittiä, ainakin Suomen maajoukkueen liideri pelipaikallaan. Nykyisellään paljon kritiikkiä ErVin heikosta menestyksestä saava Kukkola esiintyi erittäin vakuuttavasti Limingan kuumassa pääsiäissaunassa. Niin pitääkin.

ErVi onkin erikoinen sekoitus osaavaa ikämiesjoukkuetta ja P22 SM-sarjajoukkuetta. Osa voi pelata ikänsä puolesta vielä nuoremmissa sarjoissa, kuten kahdesti lauantaina maalannut Lassi Koivisto, 17. Ajoittain sekoitus näkyy vahvuutena, paikoin nimenomaan sekoituksena, josta ei saa oikein kiinni mitä haetaan. Ykköskentän vasemmassa laidassa kävi lauantainakin eri pelaajia kokeilemassa.

ErVi pelaa karsinnassa ilman sen suurinta hyökkäyspään tähteä Joakim Lundia. Lundin kohdalla tehtiin aivan megaluokan arviointivirhe seuran sisällä, kun hänet päästettiin pelaamaan nuorten SM-sarjaa kesken karsintojen. Siellä hän sitten loukkaantui. Sarjapaikastaan tappelevan seuran olisi pitänyt pitää timanttinsa lasivitriinissä pelien välissä, jotta juonikas hyökkääjä olisi ollut käytettävissä kauden tärkeimmissä peleissä.

Limingan joukkue ainakin yrittää pelata pallollisesti hyvää salibandya, ja onnistuukin siinä paikoin. Lauantaina ei oikein onnistunut. Vahvasti ”omat pojat” -mentaliteetilla kasattu ryhmä on persoonallinen kokonaisuus. On röyhkeitä taitelijoita, kuten Iiro Savela, ja isosydämisiä seuraikoneita, kuten Matti Heikkinen. Joukkueesta näkee, että siinä on sydäntä ja sielua. Limingassa on saatu koko pitäjä joukkueen taakse kevään edetessä.

Yksi seikka koko sarjan taustalla onkin vahva stadi vastaan lande -mentaliteetti. Hesan suurseura vastaan pohjoispohjalaisen pikkupaikkakunnan ylpeys. Vaikka LNM on saanut asetelmasta paljon irti, on se helsinkiläisestäkin näkövinkkelistä mielenkiintoinen. Mosahalli on jo myyty loppuun sunnuntain osalta.

Jos historiallisesti katsoo niin pohjalaisjoukkueilla on ikävä tapa astua helsinkiläisten varpaille. Eteläpohjalainen SPV syöksi SSV:n pois dynastian ikeestä vuonna 2012. Tällä kaudella eteläpohjalainen Nurmon Jymy varmisti viimeisen minuutin maalillaan ErVin karsintapaikan. Nyt vastassa on pohjoispohjalainen joukkue, joka voi syöstä EräViikingit yhä alemmas kuiluun.

Helsinkiläisellä miesten salibandylla ei ole mennyt erityisen vahvasti viime vuosina, ja tästä kehityksestä kirjoitin jo kaksi vuotta sitten. EräViikingit sai fuusiossa jotain mitä se ei osannut miesten tasolla käyttää oikein. Alun huuman jälkeen lasku on ollut tasaista ja varmaa alisuorittamista.

LNM voi nousta sunnuntaina liigakartalle ja se reissaa Helsinkiin vailla kotiyleisön paineita. Tuskin sillä on muutenkaan suurta painetta liiganoususta. Vaikka EräViikingit turvautui lentokoneeseen omalla vierasreissullaan, on LNM:n porukka sen verran kokenut bussissa istuja, että bussissa vietetyt tunnit eivät ole sille suuri ongelma.

EräViikingit pelaa helsinkiläisen salibandyn kannalta merkittävimmän pelinsä miesmuistiin. Se voi olla jopa historian merkittävin Helsingissä pelattu miesten ottelu, sillä Suomen suurimman salibandyseuran putoaminen liigakartalta olisi jättimäinen kolaus. Takana on kaunis historia SSV:n ja Viikinkien mestaruuksien kera, mutta nyt pelataan vielä isommista asioista. Seurasta voidaan sanoa mitä vain, mutta putoaminen olisi ensinnä valtava epäonnistuminen, ja toisekseen valtava imagotappio.

Kääntöpuolena asian voi ajatella näin: Joukkue oli jo säilyttämässä sarjapaikan runkosarjan lopussa, mutta oljenkorsi vietiin viimeisellä minuutilla. Se oli jo selkä seinää vasten tässäkin sarjassa, ja venyi voittoon aivan viimeisellä mahdollisella hetkellä rankkarikisan jatkopareissa. Jos se sununtaina voittaa, niin siinä on reipasta kokemuspohjaa monelle pelaajalle tulevaa ajatellen. Nyt määritellään pohja. Jääkö luisu tähän vai putoaako joukkue Divariin, josta nopea nouseminen ei ole niin yksinkertainen kuin ennakkoon voisi ajatella.

Tulevaa ajatellen voi miettiä myös sitä, että Nokian KrP pelasi liigakarsinnoissa 2014 ja pudotti seuraavana keväänä playouteissa TPS:n liigakarsintoihin. Nämä joukkueet tekivät jotain oikein sen jälkeen, sillä liigafinaaleissa kohtaavat juuri kyseiset joukkueet vuonna 2023.

EräViikingit-LNM pelataan sunnuntaina 9.4. klo 18.30 alkaen Mosahallissa. Ruutu näyttää ottelun.