Raatarila harmitteli otteen menettämistä toisessa erässä: ”Jouduttiin olemaan paljon ilman palloa”

Kolmas finaali näytti alkuun hyvältä TPS:n kannalta. Toisessa erässä tilanne muuttui. Kuva: Esa Takalo

Kolmas finaali näytti alkuun hyvältä TPS:n kannalta. Toisessa erässä tilanne muuttui. Kuva: Esa Takalo

Nokian KrP otti tiistaina toisen kiinnityksen miesten F-liigan mestaruuteen kaatamalla Turun Palloseuran kotikentällään lukemin 7-3.

TPS aloitti pelin väkevästi, ja johti avauskympin jälkeen peliä 2-0. Vaikka ensimmäinen erä oli turkulaisten heiniä, päättyi erä 2-2.

– Tultiin tosi hyvin peliin, ja ekassa erässä ensimmäinen kymppi oli hyvännäköistä. En ole nähnyt vielä videolta, mutta olin tosi tyytyväinen siihen. Jälkimmäiselle kympille tuli jakso, missä me oltiin vähän ilman palloa. Siinä oli se pieni hetki, missä he saivat olla pallolla ja tekivät kaksi identtistä maalia. Se erä oli +-0 sen myötä, TPS-päävalmentaja Santeri Raatarila sanoitti pelin jälkeen.

Toinen erä alkoi TPS:lta myös hyvin. Se iski vastahyökkäyksestä 3-2-maalin ensi minuuteilla. Sitten tuli kahden minuutin jäähy, jota seurasi vielä Olli Laineen 2+10 minuutin jäähy, joka alunperin tuomittiin ulosajona. Videotarkistuksen jälkeen Laine sai kuitenkin jäädä peliin.

– Toisessa erässä me aloitettiin erä hyvin ja taas näytti hyvältä, kun saatiin pelata 5v5:sta. Saatiin palloa, ja hyvä meininki oli. Tuli ne jäähyt ja lopputulema oli se, että vastustaja oli yhden edellä. Se vaikeutti pelaamista, että meillä oli yksi pelaaja (Laine) meidän kärkipelaajista pois kärkiviisikoista, mutta tärkeä seikka oli se, että jouduttiin olemaan paljon ilman palloa.

– Selvittiin siitä kuitenkin ihan ok. Näen, että se toinen erä oli vähän sellainen torjuntavoitto, että oltiin vain yksi maali perässä. Pidän sitä todella hyvänä, että erän loppuun saatiin pari pallollista vaihtoa ja pidettyä vastustaja poissa pallosta ja saatiin happea. Helvetin kypsästi hoidettiin se vaihe.

Jäähyjen jälkeen KrP oli ottelussa selkeästi edellä. Kolmoserässä TPS ei päässyt enää kunnolla kiinni peliin.

– Kolmannessa ei saatu kurottua eroa, mutta kaveri teki. Sitten pistettiin kirivaihdetta, ja tiedettiin, että peli saattaa revetä. Sellaista se on. Harmittaa, että toinen erä meni niin kuin meni.

Toinen erä oli Tepsille raskas. Alivoimaminuutteja ei lopulta kertynyt täyttä neljää, mutta kakkoskentässä hyvin pelanneen Laineen pitkä poissaolo kaukalosta sekoitti myös pakkaa.

KrP sai toisessa erässä sen verran vahvan kontrollin peliin, että näytti, että TPS:n eväät oli syöty kolmoserässä.

– Oltiin ilman palloa ja se on kuluttavaa. Me ei oikein saatu sitä kierrettä siinä toisessa erässä katki. Lopussa saatiin vasta aika myöhään pidettyä palloa itse ja happea. Se on vain joskus niinkin, että vastustaja tekee jotain hyvin. Selvittiin ja ryynättiin ja suojeltiin keskustaa. Välillä pitää vain selvitä.

TPS:n ykkösviisikko jäi maaleitta pelissä. Se myös hävisi toistamiseen pelinsä KrP:n ykköstä vastaan, ja nyt selkeämmin lukemin. Kentällinen osui edellispelissä kerran KrP:n kakkosta vastaan, mutta nyt oli kuivempaa.

Toisaalta Tepsin kakkonen on ollut vahva kaikissa kolmessa pelissä. Myös sen kolmoskenttä voitti tiistaina oman pelinsä KrP:n kolmosta vastaan 1-0.

KrP:n ykkönen on ollut hyvässä lennossa, mutta kaiketi Tepsin ykköseltäkin voi odottaa parempaa tulosta.

– Siinä on monta asiaa, jos miettii tätä ottelusarjaa. Yksittäisessä ottelussa se voi vain mennä niin. Jos miettii sarjaa niin he jäi toisessa pelissä paljon ilman palloa, ja se on tietysti yksi asia. He pelaavat myös vastustajan kärkiviisikkoa vastaan ja se pitää aina muistaa.

– Tiedän, että pelaajat ei itsekään ole tietenkään tyytyväisiä. Meillä on siinä isoja ja meille tärkeitä pelaajia. He vaativat itseltään paljon. Ei me siitä huolissaan olla. Totta kai me halutaan, että mille tahansa viisikolle maalimäärät on mahdollisimman vähäiset omiin, Raatarila puntaroi.

Kakkospelissä TPS:n ykkönen ei päässyt kentälle tarpeeksi usein pallon kanssa vaihdosta kentälle, ja tämän seikan asiantuntija Toni Lötjönen nosti esille. Raatarila sanoi, että tiistain pelissä tilanne oli parempi, mutta yleisesti pallottomia vaiheita oli vain liikaa kolmospelissä.

Sarja jatkuu perjantaina Kupittaalla KrP:n johtaessa 2-1. Kolmas peli oli vasta ensimmäinen, mikä ratkesi varsinaisella peliajalla. Mitään ei ole vielä ratkennut, sillä Suomen mestaruuteen tarvitaan neljä voittoa.

– Edelleenkin tultiin hyvin tähän peliin. Huokaistaan ja katsotaan videoita. Keretään levätäkin ja se on tärkeä asia. Parittomat pelit on aina tällaisia, että jompi kumpi johtaa näiden jälkeen johtaa.

– Tää on pitkä sarja, ja tässä pelissä tulos meni näin. Tää on tämmöistä tää urheilu. Kyllä ihan täysin tiedän, että mistä jutellaan, kun menen valmennuksen koppiin. Katellaan otteluvideo kuitenkin ensin.