F-liigan huippuvahti siirtyy Oilersiin – ”Olen todella voitonnälkäinen”

Markus Laakso pelasi hienon kauden Happeen maalilla. Joukkue ylsi neljänneksi F-liigassa. Kuva: Anssi Koskinen

Markus Laakso pelasi hienon kauden Happeen maalilla. Joukkue ylsi neljänneksi F-liigassa. Kuva: Anssi Koskinen

Maalivahti Markus Laakso, 28, pelaa ensi kaudella Esport Oilersissa, seura tiedotti keskiviikkona. Aiemmin tiistaina se kertoi hankkineensa Eetu Nykäsen, 26, joukkueeseensa Westend Indiansista.

Laakso on pelannut liigatasolla jo kaudesta 2010-11 alkaen. Tapanilan Erässä, EräViikingeissä ja viimeksi Happeessa liigapelejä on kertynyt jo kaikkiaan 352 kappaletta. EräViikingeissä ja Happeessa Laakso on saavuttanut urallaan SM-hopeaa. Oilersissa Laakso korvaa Ruotsiin siirtyneen ykkösvahdin Joonas Kaltiaisen.

Menneellä kaudella Happeessa Laakso oli yksi sarjan parhaista torjujista. Esa Jussila kutsui veräjänvartijan mukaan ensimmäiselle maajoukkueleirille toukokuussa. Laaksolla ei pitkästä urastaan huolimatta ole vielä maaotteluita tilillään.

– Maalivahtina olen aika aktiivinen, enkä jää möllöttämään viivalle. Katsotaan jos saisi Kaltiaisen perintöä pidettyä yllä, koitetaan sellaista tavoitella. Henkilönä pyrin itse tavoittelemaan varmasti rentoa ilmapiiriä joukkueeseen, ja olen sosiaalinen kaveri. Voittaminen kentällä on se ykkösjuttu, ja olen todella voitonnälkäinen. Toivottavasti nämä näkyisivät katsomoon, Laakso kommentoi Oilersin tiedotteessa.

Nykänen on pelannut Indians-vuosinaan pääosin laitahyökkääjänä, mutta myös puolustajana. Uralta löytyy kaudesta 2013-14 alkaen 190 liigapeliä (40+25) Indiansissa. Viime kausi oli isokokoiselle pelaajalle hankala. Nykänen pelasi vain viisi liigapeliä syksyllä, ja loppukausi meni Divarin Rangersissa. Divarissa Nykänen iski 10 peliin tehot 12+3.

– Meikäläinen on sellainen, joka painaa kaiken kehiin, että saadaan voitto. Ihan sama mikä matsi, kunhan voitetaan. Rooli kuin rooli niin se hoidetaan. Kentän ulkopuolella vähän rauhallisempi ja rennompi kaveri, mutta kaukalossa voi olla vähän erilainen ukko voi olla kehissä, Nykänen arvioi itseään Oilersin sivuilla.