FBC Turku nimesi seurahistorian ensimmäisen urheilutoimenjohtajan – Stenfors pestiin

Mikko Stenfors ottaa uuden roolin ensi kaudella. Kuva: Anssi Koskinen

Mikko Stenfors ottaa uuden roolin ensi kaudella. Kuva: Anssi Koskinen

FBC Turkua viimeiset kaksi kautta luotsannut Mikko Stenfors on ensi kaudella seurahistorian ensimmäinen urheilutoimenjohtaja.

Stenfors kertoo F-liigaseuran uutisessa, että vaikka pesti valmentajana oli jäämässä, niin häneltä löytyi edelleen kiinnostusta toimia seuran taustoilla.

– Kuluvan kauden alkaessa tiesin, että valmentamista en tule tällä kertaa jatkamaan kun ajankäytölliset resurssit eivät siihen riitä. Samalla kun valmentamisen päättämisestä ilmoitin seuralle, aloitimme keskustelut mahdollisesta taustaroolista joukkueessa, koska intressini oli seurassa jatkaa tavalla tai toisella pienemmässä roolissa. On hienoa olla ollut tekemässä seurahistoriaa liiganousun suhteen, ja siellä pysymisessä, ja nyt seuraavaksi seuran ensimmäisenä utj:na.

Stenfors sanoo, että tulevan kauden joukkuetta on rakennettu vuoden alusta. Taustatyötä ovat jo tehneet manageri Antti Vääri sekä uusi päävalmentaja Juuso Silen. Sinänsä joukkueen käytettävään budjettiin ei ole ihan heti tulossa muutoksia, mutta Stenfors näkee joukkueen pitkän tähtäimen tulevaisuuden hyvänä.

– Varteenotettava pudotuspelijoukkue, se voi ottaa 3,5 tai 8 vuotta, mutta se on selkeä ja kunnianhimoinen tavoite. Nykyhetkellä ollaan isosti alkuvaiheessa muutosprosessissa saunajoukkueesta kilpajoukkueeksi, ja päävalmentaja Silen on juuri oikea mies viemään sukellusvenettä oikeaan suuntaan. Kyseessä on maraton, ei pikamatka.

– Vapaamatkustajien aika joukkueessa on ohi, ja tulevaisuudessa keskiössä on sitoutuminen, arkitekeminen ja halu kehittyä.