Indians vahvisti – Toropaisen peliura päättyy liigatasolla

Santeri Toropainen ratkaisi viisi vuotta sitten Indiansille historiallisen välieräpaikan. Arkistokuva: Iiro Karesniemi

Santeri Toropainen ratkaisi viisi vuotta sitten Indiansille historiallisen välieräpaikan. Arkistokuva: Iiro Karesniemi

Westend Indians kertoi aiemmin viikolla kotisivuillaan, että puolustaja Santeri Toropainen, 30, lopettaa peliuransa liigatasolla.

Toropainen on Suomessa edustanut pääsarjoissa aina Indiansia. Vuosina 2010-12 kertyi 27 Divari-peliä (23+12) ja sittemmin Toropainen on mitellyt 228 kertaa (97+78) liigakentillä. Kauden 2018-19 puolustaja pelasi Sveitsissä.

Toropainen kertoo merkittäväksi syyksi liigatasolla lopettamiseen perheenlisäyksen ja siviilielämän haasteet. Toropaisella on kaksi lasta ja hän on yrittäjänä vakuutusalalla. Hän kuitenkin väläyttelee, että peliura ei aivan täysin ole päättymässä, vaan pelit ihan harrastesarjoissa kiinnostavat edelleen.

Toropaisen liigauran paras saavutus oli Indiansin välieräpaikka 2018. Tuolloin puolustaja ratkaisi seitsemännen puolivälierän EräViikinkejä vastaan jatkoajalla.

– Totta kai se on, ja ylipäätään koko se kevät, kun pääsimme välieriin, oli kova. Sitten on tietenkin liiganousu, joka oli siisti kokemus.

Lue lisää Indiansin sivujen haastattelusta