Palvaila Lahdesta Espooseen – Ailio siirtyy Sveitsiin

Tuure Ailion (vas.) pelit jatkuvat Sveitsissä. Kuva: Esa Jokinen

Tuure Ailion (vas.) pelit jatkuvat Sveitsissä. Kuva: Esa Jokinen

Esport Oilers kertoi solmineensa pelaajasopimuksen puolustaja Lauri Palvailan kanssa.

Palvaila, 28, siirtyy Espooseen lahtelaisesta LASBista. Hän on pelannut kuudella viime kaudella 145 liigapeliä (26+24).

– Odottavat on fiilikset. Kovasti odotan, että päästään joukkueen matkaan painamaan hommia kohti ensi kautta. Koen että varsinkin puolustuspäähän pystyn tuomaan laadukasta ja pallovarmaa tekemistä. Kyllä mulla löytyy myös jonkunlaisia kikkoja takataskusta niin toivottavasti pystyn niitä näyttämään. Lähdetään monipuolistamaan nyt nähtyä Lauri Palvailaa, puolustaja sanoi seuran uutisessa.

Oilersissa sentterinä ja puolustajana viimeiset kaksi kautta pelannut Tuure Ailio pelaa ensi kaudella Sveitsissä. 25-vuotias Ailio on pelannut urallaan jo 239 liigapeliä (54+64) Erässä, ErVi:ssä, LASBissa ja Oilersissa. Kahden viime kauden pronssien lisäksi Ailiolla on tillään hopeaa ErVin riveistä kaudelta 2016-17.

– Urheilullinen tulos ei parin vuoden jaksolta lämmitä, ja kyllä mä tänne tulin muusta kuin pronssista pelaamaan. Nekin toki hienoja saavutuksia mitä osaa sitten joskus myöhemmin varmaan arvostaa enemmän. Opin kuitenkin valtavasti uutta pelaamisesta ja etenkin urheilemisesta tämän parin vuoden aikana, vaikken mikään keltanokka ollutkaan, kun tänne tulin.

– Myöskään henkilökohtaisella tasolla en pystynyt ottaa niitä steppejä eteenpäin mitä toivoin, että olisin pystynyt, mutta uskon että täältä saatujen eväiden avulla tulen sen stepin vielä tekemään, Ailio sanoitti.