Syksyn salibandykalenteri näyttää kiireiseltä – Champions Cup alkaa jo elokuussa

TPS aloittaa kautensa elokuun Champions Cupissa. Kuva: Esa Takalo

TPS aloittaa kautensa elokuun Champions Cupissa. Kuva: Esa Takalo

Syksyn salibandykalenteri näyttää jo tässä vaiheessa kutkuttavan kiireiseltä.

Joulukuulle saakka riittää pelattavaa niin maajoukkue- kuin seurajoukkuetasolla suomalaisesta näkövinkkelistä. Elokuussa alkaa jo tositoimet, sillä Classicin ja TPS:n joukkueet pelaavat Champions Cupin puolivälierissä ruotsalaisia joukkueita vastaan kotikentällä ja vieraissa. Champions Cupin puolivälierät sekä välierät pelataan alueellisesti siten, että toisella puolella kaaviota kohtaavat sveitsiläiset ja tshekkiläiset joukkueet. Finaalit pelataan vasta vuonna 2024.

Turnauksen säännöistä on hyvä huomioida tämä:

Ottelut pelataan IFF:n Champions Cup -säännöillä. Peliaika on tuttu 3 kertaa 20 minuuttia. Ensimmäinen kohtaaminen voi päättyä tasapeliin, mutta mikäli niin käy ja toisenkin kohtaamisen tilanne on tasan varsinaisen peliajan päätyttyä, ratkaistaan voittaja 10 minuutin maalista poikki -jatkoajalla ja tarvittaessa viiden laukojan rangaistuslaukauskisalla.

Miesten F-liiga käynnistyy 15.9. yhdellä ottelulla. Muiden pääsarjojen osalta otteluohjelmien valmistumista odotellaan vielä toistaiseksi.

Maajoukkuerintamilla paljon kiinnostavia tapahtumia

Naisten maajoukkue tähtää joulukuun Singaporen MM-kisoihin ja pelaa syksyllä syyskuun vaihteen Tshekin turnauksen lisäksi lokakuussa Turun EFT:ssä ennen joulukuuta.

Miesten puolella Esa Jussilan luotsaama Suomi pelaa ensimmäiset maaottelunsa syyskuun alun Ruotsi-maaotteluissa Vantaalla. Samaan aikaan Ruotsin haastaa Suomen U19-miesten maajoukkue, jonka päävalmentaja on nykyisin Jussi Huovinen. Miesten maajoukkue ja U19-miesten maajoukkue pelaavat myös marraskuussa Malmön EFT-turnauksessa Ruotsissa.

Syyskauden salibandykalenteri

Elokuu

Champions Cupin puolivälierät

Miehet:
Classic – Storvreta IBK la 19.8. klo 15.00
Storvreta IBK – Classic la 26.8. klo 17.00 (klo 16.00 Ruotsin aikaa)

IBF Falun – TPS 19.8. klo 14.00 (klo 13.00 Ruotsin aikaa)
TPS – IBF Falun su 27.8. klo 15.00

Naiset:
Classic – Thorengruppen su 20.8. klo 13.00
Thorengruppen – Classic 26.8. klo 15.00 (klo 14.00 Ruotsin aikaa)

Pixbo Wallenstam IBK – TPS 19.8. klo 16.00 (klo 15.00 Ruotsin aikaa)
TPS – Pixbo Wallenstam IBK la 26.8. klo 15.00

Maajoukkueet

29.8-2.9. Ruotsi-ottelut miesten maajoukkueella ja miesten U19-maajoukkue (Vantaa)
30.8.-3.9. Naisten EFT-turnaus (Tshekki)
30.8.-3.9. Miesten U23-maajoukkue pelaa turnauksessa Saksassa
1.-3.9. Naisten U19-maajoukkue pelaa maaotteluita Täbyssä (Ruotsi)

(Aikataulut ovat suuntaa-antavia, ja kuvastavat koko tapahtuman pituutta. Eivät siis välttämättä varsinaisia otteluaikatauluja sen enempää. Osa turnauksista pelataan ja aloitetaan todennäköisesti syyskuun puolella, sillä perjantai on 1.9.)

Syyskuu

15.9. Miesten F-liiga alkaa (lisää täällä)

Divarin ja naisten liigan ohjelmia ei ole vielä julkaistu, mutta ne julkaistaneen lähiaikoina ja sarjat todennäköisesti alkavat melko samoihin aikoihin.

Lokakuu

20.-22.10. Naisten ja U19-naisten EFT-Turnaus Turussa

Marraskuu

Champions Cup

Naisten välierät pohjoinen ja etelä

30.10. – 5.11. ja 6. – 12.11.

Miesten välierät pohjoinen ja etelä

20. – 26.11. ja 27.11. – 3.12.

Maajoukkueet

10.-12.11. Miesten ja U19-miesten EFT-turnaus Ruotsin Malmössa

Joulukuu

2.-10.12. Naisten MM-kisat Singaporessa