17-vuotias Miisa Turunen laittoi toisessa liigapelissään syöttöennätyksen uusiksi: ”Olin hyvin yllättynyt siitä”

Miisa Turunen loisti jo viime kevään pudotuspeleissä hopeamitalisti Classicia vastaan. Kuva: Esa Takalo

Miisa Turunen loisti jo viime kevään pudotuspeleissä hopeamitalisti Classicia vastaan. Kuva: Esa Takalo

F-liigat käynnistyivät viime viikonloppuna toden teolla, ja sunnuntaina Kuopiossa rytisi oikein kunnolla. Liiganousija SaiPa kaatoi Welhot lukemin 14-2 ja sen 17-vuotias tähti Miisa Turunen iski tehot 1+9.

Syöttölukema tarkoitti sitä, että Turunen rikkoi Mira Wickmannin tekemän yhden liigaottelun ennätyksen, joka oli aiemmin seitsemän vuodelta 2014. Maajoukkueympyröihin nousseelta Turuselta se ei ole sinällään jättiyllätys, sillä hän teki toiseksi korkeimmalla sarjatasolla NLB:ssä neljään kauteen 80 ottelussa tehot 138+80.

Sarjajärjestelmän muutoksen myötä Turunen pelaa nyt kuitenkin vastan ensimmäistä kauttaan naisten korkeimmalla sarjatasolla. Lauantain avauspelissä SSRA:ta vastaan tehot olivat 4+1, joten kokonaislukema 5+10 kahteen ensimmäiseen otteluun on debytantille todella kova.

– Liigavauhti ainakin tähän asti on tuntunut sopivalta, mukava kun saa uusia vastustajia ja lisää haastetta pelaamiseen, Turunen toteaa vaatimattomasti.

Tiesitkö pelin aikana, että olit tekemässä uutta syöttöennätystä Welhoja vastaan?

– En tiennyt, en edes miettinyt pelin aikana, että sellaiseen olisi mahdollisuus tuolla syöttömäärällä. Pelin jälkeen tulin pukkariin ja kuulin jonkun sanovan, että tuo taisi olla uusi syöttöennätys. Olin hyvin yllättynyt siitä.

Turunen on SaiPassa isossa roolissa, ja joukkuetta voisi kuvata nuoreksi liigatasolle. Se kuitenkin sai nousijaksi erinomaisen startin kauteen, sillä avausviikonloppuna joukkue osui 22 kertaa ja päästi vain neljä maalia.

– Uskon, että joukkueemme pärjään ihan hyvin, vaikka meillä nyt paljon nuorempi joukkue onkin. Kauden aikana saattaa tulla tilanteita, jolloin muiden joukkueiden kokemus menee nuoruuden edelle, mutta uskon silti nuoruuden olevan myös meille se ase, jolla käännämme voittoja meidän hyväksi, Turunen arvioi joukkueen ikärakenteen vaikutusta.

Nuori ja lupaava jo vuosia

Voi pitää jokseenkin häkellyttävänä sitä faktaa, että 17-vuotias pelaa jo viidettä kauttaan pääsarjoissa. Naisten liigassa ei ole kuitenkaan ollut täysin poikkeuksellista, että debyyttejä on tehty aiemminkin 14-15-vuotiaina. Turusen tahti on kuitenkin ollut ikäisekseen harvinaisen vakuuttavaa.

Toinen puoli asiasta on se, että edelleen alaikäinen Turunen on saanut jo reippaasti mediahuomiota ja hehkutusta osakseen.

– Onhan se hienoa, että saa kehuja ja tulee huomatuksi, niistähän saa lisä virtaa treenaamiseen, kun huomaa että osa arvostaa mitä kentällä teen. Kuitenkaan ei niistä pidä ylpistyä tai miettiä niitä liikaa, vaan päinvastoin, reenata entistä kovempaa ja kehittyä entistä paremmaksi, Turunen kuittaa tervepäisesti.

Mediahuomio ja iso pelillinen vastuu voisi laittaa nuoren pelaajan päätä sekaisinkin, mutta Turunen kertoo asettavansa itse itselleen niin korkean vaatimustason, että ulkopuolisten puheet eivät tuo paineita. Turusen mukaan julkista puolta ei ole tarvinnut myöskään erikseen käsitellä lähipiirin kanssa. Kannustusta ja tukea hän on kuitenkin saanut lähipiiriltään.

Miisa Turunen pääsi tuulettamaan myös uransa ensimmäisissä aikuisten maaotteluissa syyskuun alussa. Kuva: Cesky Florbal/Martin Flousek

Turusen taidot eivät ole tulleet luonnollisestikaan ilman harjoittelua. Turusesta onkin kerrottu, että hän on ollut aina innokas harjoittelija myös omalla ajallaan. Se näkyy poikkeuksellisen hyvässä pallonkäsittely- ja laukaisutaidossa. Pelikäsitys nuorella Turusella on myös huippuluokkaa, mikä näkyy erinomaisesti 1+9-teho-ottelun suorituksissa.

Kuuleman mukaan olet ollut aina innokas harjoittelija. Mikä on suurin tuntimäärä mitä olet käyttänyt salibandyyn viikon aikana?

– Joo kyllä tunteja salibandyyn on kulunut useita ja sanoisinko, että viikkoon suurin määrä olisi noin 15 tuntia. Määrä voi olla isompikin, mutta on vaikea arvioida tarkalleen paljonko tunteja on mennyt.

MM-kisoihin?

Turunen pelasi syyskuun vaihteessa ensimmäiset aikuisten maaottelunsa. Tuolloin Tshekin EFT:ssä paikka löytyi välillä Kauppien supersiskosten kentällisestä, ja tulosta tuli heti ensimmäisessä tapahtumassa. Turunen iski pisteet 3+1 ja oli myös tärkeillä hetkillä ratkaisijan roolissa lajin huippumaita Tshekkiä, Ruotsia ja Sveitsiä vastaan.

– Tietenkin tilaa ja aikaa kentällä on huomattavasti vähemmän kansainvälisissä peleissä verrattuna Suomen liigaan. Toisena erona ehkä fyysisyys on korkeammalla tasolla ja sitä myötä kansainvälisellä tasolla saa pelata kovempaa kuin täällä, Turunen pohtii kansainvälisen pelin eroavaisuuksia.

Turunen on tämän hetken näytöillään hyvin vahva ehdokas Singaporen MM-kisoihin, ja jos ei ihmeitä tapahdu niin hänet myös nähdään siellä.

– Tavoitteena olisi, että niin kävisi. Kovasti on ainakin treenattu sen eteen kesästä lähtien, eli ei ainakaan yrityksestä pitäisi jäädä kiinni. Nyt vielä vahva syksy alle, lisää treeniä ja ennen kaikkea ehjänä pitäisi pysyä niin tavoite voisi olla mahdollista saavuttaa.

Turusen hurja syöttösirkus videolla:

Jos video ei näy, niin ottelun kooste on katsottavissa täältä:

Rekrytoimme uusia tekijöitä! Jos kiinnostuit niin lisätietoja löytyy täältä: Rekry: Haluatko mukaan Pääkallon toimitukseen