Huhumaa: TPS menettämässä kokenutta osastoa

Aleksi Ahokkaan uran huhutaan päättyneen viime viikonlopun puolivälierätappioon. Kuva: Anssi Koskinen

Viime viikonloppuna kautensa lopettanut näyttäisi menettävän eritoten kokeneempaa osastoa riveistään.

Aiemmin Huhumaa-artikkeleissa on nostettu esille, että Jere Niemelä vaikuttaisi siirtyvän Westend Indiansiin ja Peteris Trekseä viedään Pirkanmaalle, jossa tällä tietoa Classiciin.

Minkälainen tilanne on muuten? Tiedossa on ainakin, että Janne Hoikkasen, 30, liigaura on tältä erää päättynyt. Savonlinnan Top Teamista ponnistanut Hoikkanen pelasi liigaa Happeessa vuodet 2012-18 ja TPS:ssa 2018-2024. Hoikkanen esiintyi liigassa 360 ottelun verran (140+109).

Työteliäs Hoikkanen voitti SM-kultaa Happeessa 2014 ja TPS:ssa keväällä 2023. Liigassa hän saavutti myös kolme SM-hopeaa ja yhden pronssin. Kahden kullan voittaminen muualla kuin Classicissa on tämän kauden pelaajista uniikki harvinaisuus. Tilastoerikoisuutena voi pitää sitäkin, että Hoikkanen pelasi jokaisella liigakaudella välieriä, paitsi tällä kaudella, kun joukkue putosi Indiansille puolivälierissä. Uralle kertyi myös 11 maaottelua (3+1).

Aleksi Ahokkaan, 27, huhutaan myös lopettavan liigauransa. Ahokas pelasi neljä vuotta Divaria Top Teamissa ja Josbassa ennen siirtymistään liigakentillä. Vuodet 2018-21 Ahokas edusti Welhoja ja viimeiset kolme kautta TPS:aa. Liigapelejä on tilillä 165 (78+94). Ahokas juhli myös SM-kultaa viime kauden päätteeksi.

Lauri Stenforsin, 33, piti ennakkotietojen mukaan lopettaa viime kauden jälkeen, mutta puolustaja jatkoi uraansa. Tällä hetkellä ei ole varmuutta mitä Stenfors tekee. Mennyt kausi päättyi loukkaantumiseen puolivälierissä.

Stenfors on yksi Suomen kaikkien aikojen parhaista puolustavista puolustajista. Liigapelejä hän on pelannut 491 (103+174) SSV:ssä, Viikingeissä ja TPS:ssa. Viime kauden kullan lisäksi Stenfors saavutti TPS:n kanssa hopeaa 2019 ja kaksi pronssia vuosina 2014-15.

Stenforsin kansainvälinen ura on komea. Hän on edustanut Suomea MM-tasolla viisissä kisoissa vuosina 2014-2022. Maaotteluita on 85 (18+13). MM-kisoissa Stenfors saavutti kaksi MM-kultaa, kaksi MM-hopeaa ja yhden pronssin. Jos Stenfors jatkaisi uraansa ensi kaudella, ei häntä kannata sulkea täysin Malmön MM-joukkueen ulkopuolelle tässä vaiheessa.

TPS:n valmennus vaihtuu varmuudella, sillä Perttu Kytöhonka ilmoitti keskittyvänsä ensi kaudella päätoimiseen tehtäväänsä urheilujohtajana. Vahvin seuraajaehdotus on tällä hetkellä Santeri Raatarila, joka johdatti TPS:n SM-kultaan keväällä 2023.