Pääkallo.fi

2018-2019 Pohjois-Suomi M2D lohko 8

Viestejä
45
Mielenkiintoiseksi menee.
Sastis väänsi voiton ja ryystäjät konttas lauantaina.
Tulevana viikonloppuna helpoimmasta otteluohjelmasta nauttiva SSRA kohtaa KoskRin kahteen otteeseen. Siellä tarjolla ankkapaistia vai Ankoille helpot kuusi pistettä?
Kemin puukkojunkkareilla Oulun kiertue (Dynamo&Jyystäjät) ja Suolalla tie vie Ounasrinteelle, Santasin vieraaksi.

Tulevana viikonloppuna taitaa neljän kärki olla tiedossa, ellei kaikki mene just silleen sopivan kivasti ristiin, että 16.2 pelattava Sastamolo - Santas United-ottelun voittaja jatkaa pleijareihin.
 
Viestejä
97
Tulevana viikonloppuna helpoimmasta otteluohjelmasta nauttiva SSRA kohtaa KoskRin kahteen otteeseen. Siellä tarjolla ankkapaistia vai Ankoille helpot kuusi pistettä?

Varsin 50/50 ottelupari. Lauantaina Kastellissa ja sunnuntaina jostain syystä ottelu Jatulisa. Uskosin ettei kumpikaan jengi suostu kahdesti häviämään joten heitetään vaikka molemmille yksi voitto malliin launtaina SSRA ja sunnuntaina KoskRi.

Tulevana viikonloppuna taitaa neljän kärki olla tiedossa, ellei kaikki mene just silleen sopivan kivasti ristiin, että 16.2 pelattava Sastamolo - Santas United-ottelun voittaja jatkaa pleijareihin.

Ihan näin urheiluromantikkona mietein samaa ja toivoisi että tämä toteutuisi. Edellisestä ottelusta Rovaniemellä tuli livekuvaa joten toivottavasti tästäkin jos tähän otteluun jää näin kovat panokset. Siinä voi olla Tervahallin kattorakenteet lujilla kun yleisö ja rumpuryhmä pistää parastaan..
 
Viestejä
97
On kyllä jännittävät loppupelit, kerrankin, tarjolla. Runkosarjan voitto auki, viimeinen playoff paikka auki ja karsijanpaikka vielä auki. Vaihdan viikotakaisen veikkauksen paikkoja:
1.Ankat
2.Suola
3.Koskri
4.Santa/sastis (eiköhän tästä paikasta saada hurmostaistelu viimeisessä pelissä)
 
Viestejä
89
Ja Ankat-KoskRi-pelissä ottelun lopussa ilmeisesti Karjalan Janne nähnyt punaista PR3:n arvoisesti.

Lauantaina istuttiin joukolla katsomassa Kempeleen Zempissä Dynamo-Sastamolo ottelua. Vesikko veti ottelun totaalisen vihkoon, jos linja on ollut sunnuntaina samanlainen, niin ei tarvi ihmetellä mikäli suunsoitosta kortti on annettu.
 
Viestejä
45
Ja Ankat-KoskRi-pelissä ottelun lopussa ilmeisesti Karjalan Janne nähnyt punaista PR3:n arvoisesti.

Niinhän tuota tuli nähtyä.
Harmikseni en tuntenut sääntökirjaa paremmin, koska protestointi olisi pelin aikana ollut ehkä korkeintaan PR1 arvoinen.
Sääntökirja kertoo, että pelin jälkeen ei voi antaa enää kuin PR3, joten kärsitään tämä kakku pois.
Tämä sääntö jos olisi ollut aikaisemmin tiedossa, niin esim. case Tikkala olisi pitänyt mennä samaan PR3 luokkaan.
Mut tyyliini uskollisena kaivan sarkasmi-kortin esiin ja totean, että onhan se tuomaritoiminnan arvostelu huomattavasti vakavampi rikkomus kuin, että lyöt pelin jälkeen kyynärpäällä vastustajan pelaajan päähän ;)

Ankat oli parempi ja tuomareiden takia ei peliä hävitty.

Halusin kuitenkin tehdä selväksi kuinka tuomarit suoriutuivat päiväpuhteestaan.
Liian agressiiviseen sävyyn analysoin ottelun tuomareiden suorituksia ottelun aikana ja ottelun jälkeen.
Ottelun jälkeen turhautuminen ja kuriton käytökseni ylikuormittui ja päästin höyryt pihalle.
Punainen kortti heilahti seuraavan lauseen jälkeen:
"Toivon etten näe teitä enää koskaan tekemässä tätä työtä".

Toisen tuomarin kanssa keskusteltiin puhelimitse illalla ja pahoittelin asiatonta käytöstäni.
Toisen tuomarin kanssa en keskustellut.

Rakkaudesta lajiin ;)
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
52
Kyllä, mutta näin tällä kertaa
Kiitos tiedosta.

Joskus jossain lätkäpelissä ylimielinen valmentaja otti aikalisän puolisen minuuttia ennen loppua, vaikka tilanne oli jotain 8-1 aikalisän ottaneen joukkueen eduksi. Tarkoituksena oli pelkästään vittuilla ja nöyryyttää lyötyä vastustajaa. Hyvä että tässä ei kuitenkaan sellaisesta ollut kyse.
 
Viestejä
97
1550219709731.png
Vähiin käy ennen ku loppuu.
Kumpi karsii AV vai Dynamo? Dynamolla viimeisessä pelissä vastassa typs ja av:lla koskri, joten dynamon 3pisteen voitolla keskinäisestä pelistä varmistetaan pidempi kesäloma. Jatkoaika voitolla suora säilyminen ei periaatteessa ole vielä varmaa.
Santas varmistaa voitolla 3.sijan, muuten pelillä ei merkitystä sarjan kannalta ole.
Ankat varmistanee runkosarjan voiton, ellei homma mene aivan kesäsarjaläpsyttelyksi. Tosin silloinkin ankat vahvemmilla.
Viikonlopun mielenkiintoisin peli on ehdottomasti suola-jyystäjät. Jyystäjillä pakkovoiton paikka jos meinaavat pelata vielä kevään pelejä, toki sekään ei ole enää omassa kädessä. Suolalla voitolla mahdollisuus runkosarjan voittoon, mikäli ankat pupeltaa oman pelinsä.
 
Viestejä
1,585
Kumpi karsii AV vai Dynamo? Dynamolla viimeisessä pelissä vastassa typs ja av:lla koskri, joten dynamon 3pisteen voitolla keskinäisestä pelistä varmistetaan pidempi kesäloma. Jatkoaika voitolla suora säilyminen ei periaatteessa ole vielä varmaa.
Dynamon pitää voittaa AV, jos haluavat homman pitää omissa käsissä. AV taas voi jatkoaika/rankkarihäviölläkin valmistautua karsintoihin, sillä Tyrnävältä pisteet eivät ole tällä kaudella hirveän lujassa. AV-KoskRi pelistä voi tulla iso peli molemmille. Se toki vaatii sen, että Jyystäjät yllättää Suolan ja AV voittaa Dynamon.

Saattaa tulla aika kuuma peli tuosta AV-Dynamo-kamppailusta, kun Sievin pienessä askissa tunnetusti muutenkin yleensä rytisee :)
 
Viestejä
97
Joo vähiin kyllä käy.. "Oikein" jos menee pelit niin panosta riittää vielä viimeisiinkin peleihin asti. Kuten Kossi tuosa sanoikin niin Sievissä voi olla tiedossa varsin kuuma kamppailu.. "Änäri"askissa kun pelataan niin sattuu ja tapahtuu. Toivottavasti tuomareilla pysyy homma räpylässä..

Ankkojen voittoon ja runkosarjan 1. paikkaan kyl uskon vahvasti.. Kuten yllä mainittiinkin niin ehkä jopa parempi jos alkavat läpsytellä kesäsarjatyyliin..

Kauden alussa heitin arviota runkosarja sijoituksista eikä nuo nyt kovin päin perseitä mennyt. Ainoa mikä harmittaa on:

Sastamolo
- Suomen Cupissa kauniisti jatkoon ja nuorentunut joukkue on treenannut todella kovaa. Liian paljon kysymysmerkkejä vielä tässä vaiheessa ja siksi arvio näin alas. Todennäköisesti joudun syömään hatullisen sitä ihtiään tämän arvion takia mutta mieluusti olen väärässä sillä sehän vain tarkoittaa että Kemissä on todellakin tehty asioita hyvin. Runkosarjasijoitus 7-8

Btw.. Missäs se hattu on ? :ROFLMAO:

EDIT: Toki 7-8 sijoitus vielä mahdollinen mutta kyllä sielä oltiin tehty asioita hyvin.
 
Viestejä
97
Niinhän siinä kävi että jännitystä säilyy viimeisiin peleihin asti. Veikkauksia, kumpi karsii? Itse veikkaan vain että dynamo hoitaa kyllä typsin, mutta koskrilla ei enää peliin ole panosta ja alavieska kaivanut pienehkön hurmoksen esiin, niin enpä lähtisi isoja rahoja laittamaan vielä dynamon suoralle säilymiselle.
Playoff-parit onkin jo selvänä. SSRA-Koskri ja Suola-Santa. Oma veikkaus on että SSRA hoitaa sarjan 2-0 ja Suola jatkoon 2-1. Olen toki erehtynyt useasti ennenkin..
 
Viestejä
97
Niinhän siinä kävi että jännitystä säilyy viimeisiin peleihin asti. Veikkauksia, kumpi karsii? Itse veikkaan vain että dynamo hoitaa kyllä typsin, mutta koskrilla ei enää peliin ole panosta ja alavieska kaivanut pienehkön hurmoksen esiin, niin enpä lähtisi isoja rahoja laittamaan vielä dynamon suoralle säilymiselle.
Playoff-parit onkin jo selvänä. SSRA-Koskri ja Suola-Santa. Oma veikkaus on että SSRA hoitaa sarjan 2-0 ja Suola jatkoon 2-1. Olen toki erehtynyt useasti ennenkin..

Joo ja onhan tuo mukava että saatiin vielä vikallekkin kierrokselle panosta. Molemmat ottelutkin näytti alkavan kello 15:00 eli lauantaina kello 17:30 varmaanki saadaan alottaa runkosarjan perkaaminen kokonaisuutena. Toki tässä vaiheessa voidaan heitellä pörssilistauksia ? Viriltä toista kautta putkeen pistepörssin voittaja ja samalla myös Koskela voitti maalipörssin. Lukemat toki tarkastellaan lauantain ottelun jälkeen mutta kova suoritus.

Mutta palataas otteluihin. Mielenkiintoseksihan tuo menee. Kaikella rakkaudella mutta Dynamo tulee voittamaan TyPsin turhaa sitä siis sen enempää arvioida. Virinkin on niistettävä voitto KoskRista. Toki keskinäiset taitaa ratkaista tasapisteissä mutta varma en ole. Tuo Virin ja KoskRin peli tulee olemaan varmasti tiukka vääntö. KoskRi on joo paineettomassa tilassa mutta varmasti haluavat voitolla päättää runkosarjan. Lisäksi hävisivät kotonaan Virille eli revanssia varmasti janoavat.

Sastiksen arvion jälkeen on maha kyl melko täynnä joten en uskalla enää arvioida mitään.. Heitetään nyt vaikka että Dynamo ja AV päätyy tasapisteisiin ja karsija päätetään kolikolla...:rolleyes: Pleijareista veikkaan just toisinpäin mitä KanttiNiilo eli Suola menee 2-0 ja SSRA 2-1. Haluan nähdä tuota SSRA - KoskRi viihdettä täyden sarjan. Suola - SSRA finaaliin ja sen voittaa se kumpi haluaa nousta enemmän.. Veikkaisin että SSRA...
 
Viestejä
1,585
Viriltä toista kautta putkeen pistepörssin voittaja ja samalla myös Koskela voitti maalipörssin.

Virinkin on niistettävä voitto KoskRista. Toki keskinäiset taitaa ratkaista tasapisteissä mutta varma en ole.
Ja Ilmeisesti Koskela vielä pelasi ensimmäisen kauden virallisissa sarjoissa.

Viri tarvitsee pisteen KoskRi:lta, koska voittivat keskinäiset pelit Dynamoa vastaan.
 
Viestejä
89
Sijoitus runkosarjassa määräytyy seuraavasti:
1) varsinaisella peliajalla voitetut ottelut
2) koko sarjan maaliero (tehdyt maalit miinus päästetyt maalit)
3) koko sarjassa otteluissa tehdyt maalit
4) keskinäisissä otteluissa saavutetut pisteet
5) keskinäisten otteluiden maaliero (tehdyt maalit miinus päästetyt maalit
keskinäisissä otteluissa)
6) keskinäisissä otteluissa tehdyt maalit
7) arpa
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös