Pääkallo.fi

2020 playoff-joukkueiden keskinäinen järjestys

Viestejä
8,003
Runkosarjaa jäljellä kaksi kuukautta, 71 ottelua, eli noin 10 peliä per joukkue, niin aletaanpa keskustelemaan missä järjestyksessä mennään valintatilaisuuteen ja siitä sitten sujuvasti jatkaen aiheeseen, että kuka pääsee häviämään Classicille finaalisarjan. Se me tiedetään, että playoff-joukkueet ovat selvillä, varsinkin kun LASB ja OLS päättivät eilen pupeltaa omat ottelunsa.

Jäljellä on siis puolet sarjan joukkueista, joista yhden kohtaloksi tulee jäädä puolivälierissä Classicille putoaminen. Mikä tahansa näistä seitsemästä voi haastaa Classicin siinä sarjassa ja hävitä otteluita niukasti, mutta olen valmis laittamaan kivitalon vetoa, että yksikään ei Classicia neljää kertaa voita.

Joukkueilla on eri määrä otteluita tällä hetkellä, mutta sarjataulukko kokonaisuudessaan näyttää tältä:
1577624069220.png

Eli varsinkin sijojen 2-5 joukkueet ovat "väärällä paikalla" virallisessa sarjataulukossa.

Keskinäisten otteluiden osalta näyttää tältä:
1577624451043.png
Jossa siis Nokia ja ErVi ovat hyvinkin mielenkiintoisilla paikoilla koti/vierastaulukoissa. ErVi toki pelannut kotonaan vasta kaksi ja vieraissa yhtä vaille kaikki.

Tepsi ei ole ollut erityisen vahva, mutta kuitenkin 4/9 ottelustaan kerännyt pisteitä.

Ainoastaan Oilers on onnistunut voittamaan yli puolet otteluistaan varsinaisella peliajalla. Oilersilla tulee nyt mielenkiintoinen putki kun seuraavista kahdeksasta peräti kuusi on näitä playoff-joukkueita vastaan.

Indiansilla ollut todella vähämaalisia vierasotteluita, vain seitsemän maalia per ottelu.

Keskinäisten otteluiden loppuohjelma:
La 15.02.2020 17:00 EräViikingit - Happee
La 22.02.2020 17:00 TPS - SPV
Ti 25.02.2020 18:30 Nokian KrP - TPS
La 29.02.2020 17:00 Indians - Happee

Oletusarvoisestihan Classicille kaikki kuitenkin häviävät ja viivan alapuolella olevat joukkueet voitetaan. Varmaan joku poikkeuskin tulee, mutta se on suht harvassa.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
787
Viiden viimeisen ottelun kuntopuntari:

1) Classic 15 p.
2) TPS 12
3) LASB 10
4) ErVi 9
SPV 9
Oilers 9
7) Happee 8
8) KrP 6
Indians 6

7 viimeisen ottelun kuntopuntari:

1) Classic 21 p.
2) TPS 18
3) SPV 15
Oilers 15
5) ErVi 12
KrP 12
7) Indians 10
Happee 10
LASB 10
 
Viestejä
8,003
Voiko @Ylläpito siirtää tämän ketjun Miesten Salibandyliigan puolelle? Tullut näköjään vahingossa väärään osioon.
 
Viestejä
8,003
Indiansilla tällä hetkellä koko sarjan toiseksi paras maaliero Classicin jälkeen. Samoin toiseksi vähiten päästettyjä maaleja, vaikka otteluita on enemmän kuin esim. TPS:llä. Enpä olisi ennen kauden alkua uskonut.
 
Viestejä
498
Vaikea vielä sanoa mitkä ovat kotietujoukkueet runkosarjan päätteeksi, mutta oma veikkaukseni on että tammikuun lopussa sijoilla 2-4 ovat Indians, Oilers ja TPS. Ei välttämättä tuossa järjestyksessä.
 
Viestejä
8,003
Vaikea vielä sanoa mitkä ovat kotietujoukkueet runkosarjan päätteeksi, mutta oma veikkaukseni on että tammikuun lopussa sijoilla 2-4 ovat Indians, Oilers ja TPS. Ei välttämättä tuossa järjestyksessä.

Aika kova sulaminen olisi sekä ErViltä että KrP:ltä. En toki sano, etteikö näin voi käydä, mutta kyllä minä uskaltaisin lyödä vetoa nyt, että vähintään toinen tästä kaksikosta on neljän joukossa tammikuun lopussa.

On siellä kyllä aika kovat ohjelmatkin. ErVi pelaa 5.1. Welhoja vastaan, mutta siitä eteenpäin onkin sitten SPV-KrP-Classic-Oilers-Indians ja vielä helmikuun ensimmäinen peli Happeeta vastaan.

KrP:llä on Oilers-Indians-ErVi-Steelers-Tiikerit ja kyllä noista kaksi viimeistä on kaaduttava huononakin päivänä ja en jaksa uskoa, että kolmesta ensimmäisestä tulisi kaikista turpiin.
 
Viestejä
498
Aika kova sulaminen olisi sekä ErViltä että KrP:ltä. En toki sano, etteikö näin voi käydä, mutta kyllä minä uskaltaisin lyödä vetoa nyt, että vähintään toinen tästä kaksikosta on neljän joukossa tammikuun lopussa.

On siellä kyllä aika kovat ohjelmatkin. ErVi pelaa 5.1. Welhoja vastaan, mutta siitä eteenpäin onkin sitten SPV-KrP-Classic-Oilers-Indians ja vielä helmikuun ensimmäinen peli Happeeta vastaan.

KrP:llä on Oilers-Indians-ErVi-Steelers-Tiikerit ja kyllä noista kaksi viimeistä on kaaduttava huononakin päivänä ja en jaksa uskoa, että kolmesta ensimmäisestä tulisi kaikista turpiin.

Joo, ehkä Nokian kaula on vielä liian iso esim. TPS:ään nähden, mutta en pidä mahdottomana, kun katsoo turkulaisten tammikuun ohjelmaa. Täysi pistepottikaan ei ole mahdottomuus.

Indians saattaa repiä tammikuussa jopa kaulaa muihin keskitason jengeihin nähden, jos suoritustaso pysyy tuolla tasolla kuin päättyneenä viikonloppuna.

SPV on isossa roolissa sen suhteen miten näiden ennustusten käy. Onko SPV pelkkä pistepajatso Oilersille ja ErVille vai nouseeko takaisin taisteluun kotiedusta?
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Classic - Oilers
18.30
1.605.303.65
Näytä kaikki
>
Viestejä
8,003
Näiden joukkueiden osalta lopullinen pisteoletus on tämmöinen.


Oilers 56 (44+12, 12 = eli lisää nykyiseen 44 pisteeseen tulisi 9 pistettä ÅIF-LASB-OLS kolmikolta ja kolme pistettä Happee-Indians kaksikolta ja Classic vastaan jäisi nollille)
EräViikingit 55,5 (45+10,5, 10,5 = Happee 1,5 + Steelers-OLS-LASB 9)
Nokian KrP 54 (45+9, 9 = Welhot-ÅIF 6 + SPV-TPS 3 + Classic 0)
Indians 50 (41+9, 9 = LASB-Tiikerit 6 + Oilers-Happee 3)
TPS 49 (40+9, 9 = Steelers-Tiikerit 9 + SPV-KrP 3 + Classic 0)
SPV 47 (38+9, 9 = Tiikerit-Steelers 6 + KrP-TPS 3 + Classic 0)
Happee 45,5 (35+10,5, 10,5 = LASB-ÅIF 6 + Oilers-ErVi-Indians 4,5)

Tässä oletetaan, että
1) Mikään näistä ei saa pistettäkään Classicilta.
2) Mikään näistä ei menetä pistettäkään bottom-6:lle.
3) Jokainen keskinäinen ottelu päättyy tasan. Ei tietenkään voi sinällään päättyä tasan, mutta laitetaan silti 1,5 pistettä jokaiselle.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
8,003
Jos taas oletetaan, että se toinen peli päättyy kuten ensimmäinen ts. koska SPV otti Welhoja vastaan 1. pelissä kolme pistettä, niin se ottaa Welhoilta myös 2. pelissä kolme pistettä, niin oletus menee näin

ErVi
Happee 3
Steelers 3
OLS 0
LASB 3
= 45 + 9 = 54 pistettä

Oilers
Happee 0
Indians 3
Classic 0
ÅIF 3
LASB 0
OLS 3
= 44 + 9 = 53 pistettä

Nokian KrP
SPV 3
Welhot 3
Classic 0
TPS 0
ÅIF 0
= 45 + 6 = 51 pistettä

TPS
Classic 0
Steelers 3
SPV 0
Nokian KrP 3
Tiikerit 3
= 40 + 9 = 49 pistettä

SPV
Nokian KrP 0
Tiikerit 3
Classic 0
TPS 3
Steelers 3
= 38 + 9 = 47 pistettä

Indians
Oilers 0
LASB 1
Tiikerit 3
Happee 2
= 41 + 6 = 47 pistettä

Happee
Oilers 3
ErVi 0
LASB 1
ÅIF 3
Indians 1
= 35 + 8 = 43 pistettä

Eli
ErVi 54
Oilers 53
KrP 52
TPS 49
SPV 47
Indians 47
Happee 43
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
8,003
Eipä ollut Welhoista hidasteeksi SPV:lle.
 
Viestejä
8,003
Päivitetyt oletukset:
Nokian KrP 55
Oilers 54,5
EräViikingit 54
TPS 52
Indians 51,5
SPV 51,5
Happee 45,5
(Tässä laskutapana bottom-6:lta 3p per peli, sijoilta 2-7 1,5p per peli ja Classicilta ei pistettäkään)

ja

SPV 53
TPS 52
KrP 52
ErVi 51
Oilers 50
Indians 50
Happee 43
(Tässä laskutapana 2. pelistä tulee yhtä monta pistettä kuin 1. pelistä, eli esim. Nokia häviää ÅIF:lle)

Keskinäisten sarjataulukot:
1579633954490.png
 

Mahoney

Meille(ervi) ois parempi kun ei pelattaisi yhtään peliä kotona :). Tilastot kertoo karua kieltä kuinka huonosti menee kotona....
 

Säbantteri

Runkosarja lähestyy loppuaan ja ratkaisun hetket lähestyy. Tämän hetken jäjestys TOP-8:n osalta on seuraavanlainen, kun eri määrä pelattujen otteluiden aiheuttama vääristymä oikaistaan.

Classic
Oilers
KRP
SPV
TPS
Ervi
Indians
Happee

Peräpään järjestys on muuten sarjataulukon kaltainen, paitsi ÅIF:n ja Steelersin keskinäinen järjestys on toisinpäin.
 

Mahoney

Runkosarja lähestyy loppuaan ja ratkaisun hetket lähestyy. Tämän hetken jäjestys TOP-8:n osalta on seuraavanlainen, kun eri määrä pelattujen otteluiden aiheuttama vääristymä oikaistaan.

Classic
Oilers
KRP
SPV
TPS
Ervi
Indians
Happee

Peräpään järjestys on muuten sarjataulukon kaltainen, paitsi ÅIF:n ja Steelersin keskinäinen järjestys on toisinpäin.
Tässä siis oletusarvo SPV:n voittavan oilersin? Erot on kyllä niin pieniä, että vaikeaksi menee. Meillä joka toinen peli turpaan ja tolla tavalla sijat 6-8 tulossa.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Classic - Oilers
18.30
1.605.303.65
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös