Pääkallo.fi

B-poikien valtakunnalliset 20-21

Viestejä
780
Kenen etu se on että valtakunnallisissa pelaa joukkueita, jotka ei sinne kuulu. Ensin pelattu karsinnat aivan eri joukkueella ja sarja sitten taas erillä. Toki nämä on aika yksittäisiä tapauksia ollut.
Just tämän takia. Seurat keinottelee itselleen sarjapaikan valtakunnallisiin, mutta sarjapeleihin pelaajat eivät sitten ehdi mukaan. Kenen etu on, että näin toimitaan? En oikein keksi muita kuin ne muutamat pelaajat, jotka saa muutaman lisäpelin monen ikäluokan valtakunnallisissa. Näissä lisäpeleissä aluesarjat riittäisivät hyvin tai sitten jotain aikuisten sarjaa.
 
Viestejä
885
Koska Oilersilla ei ole mitään tarvetta näyttää yhtään mitään. NG B on ollut vuosia ihan ehdotonta maan kärkeä (milloin viimeksi jäi esim. playoffien ulkopuolelle?) siinä missä Indiansilla sitä näyttämisen tarvetta on jo ihan siksi, että heidän B-juniorinsa eivät aina selviä edes SM-sarjaan, joka on tuon tason junioriseuralle aina ihan täysi katastrofi. Muistaakseni myös ErVi on ollut melkoisen hyvä B-pojissa, oli viime keväänäkin suurin mestarisuosikki.

Pelaajat yrittävät aina parhaansa kentällä voittaakseen. Mutta mitä penkin takana yritetään on sitten aivan toinen asia. Jos toinen pelaa puhtaasti voitosta ja toinen harjoittelee jotain yksittäisiä nyansseja, niin tuo voittoa hakeva joukkue on yleensä varsin vahvoilla ottelussa.

Se ketä pelaajia sattui olemaan käytettävissä ei välttämättä vaikuta siihen mitä joukkueen johto haluaa pelistä. Kyllä jossain mitalipeleissäkin halutaan varmasti nimenomaan tulosta, vaikka sieltä pelaajia puuttuisikin erinäisistä syistä.
Muistakaa hyvät ihmiset, ettei Arto Kilponen ole mikään Oilersin virallinen äänitorvi vaikka sitoutunut kannattaja onkin. Minä arvostan Arton antaumuksellista sitoutumista erittäin paljon, mutta tässä asiassa olen eri mieltä. Tosin en minäkään ole mikään sen kummoisempi totuuden pasuuna. Mielipiteitähän tässä vain pallotellaan puolin ja toisin. Luulisin että kyse on siitä, että Arto tässä tapauksessa näyttää identifioituvan enemmän seuraan kuin joukkueeseen. Luulisin myös että useimmat identifioituvat enemmän joukkueeseen kuin seuraan. Ainakin kausikohtaisesti. Toki joku valmentaja saattaa valmentaa samassa seurassa montakymmentä vuotta, mutta nykyhetkessä toiminta tapahtuu aina nimenomaisen joukkueen kanssa. Ja joku junnu voi haaveilla pelaavansa aikuisena miesten edususjoukkueessa, mutta juuri nyt hän pelaa ja kehittyy omassa joukkueessaan. Tämän vuoksi en usko että kovinkaan moni vaikkapa nyt B-junnuihin nouseva pelaaja fokusoituu aiempien ikäluokkien B-junnujen tekemisiin.
 
Viestejä
885
Olen edelleen sitä mieltä, että karsinnoissa yhden pelaajan pitäisi saada edustaa vain yhtä joukkuetta, ei seilata monessa ikäluokassa mukana.
Nyt ei ihan aukene. Se on tietenkin totta, että joku pelaaja saattaa auttaa joukkuetta karsinnoissa, mutta kauden aikana pelata joko enimmäkseen tai käytännössä kokonaan vanhemman ikäluokan kanssa. Mutta miten voi karsinnoissa seilata monessa ikäluokassa mukana?

Eivätkö C2:n , C1:n ja B:n karsinnat mene käytännössä päällekkäin? Eli ei niiden väleissä pysty juurikaan seilaamaan. Sitä vastoin ASM:ssä säännöllisesti pelaavat B-ikäiset voivat käydä pelaamassa B:n karsintoja, koska A:n sarjapaikat periytyvät.

Mutta eihän tässäkään tapauksessa seilata karsinnoissa eri ikäluokissa, vaan käydään pelaamassa B:n kanssa ennen ASM:n sarjakauden alkua. Minusta olisi outoa kieltää näitä ASM:ssä vakituisesti pelaavia pelaajia pelaamasta B:n karsinnoissa. Asiasta voi toki olla eri mieltä. Usein nämä kyseiset pelaajat kuitenkin pelaavat vähintään silloin tällöin myös BSM:n tai B-divarin pelejä kauden aikana.
 
Viestejä
780
Käytännössä samojen pelaajien käyttö onnistuu esim. kaksivaiheisten karsintojen kautta C-junnuissa. Seura laittaa äijät ensimmäiseen karsintaan toiseen joukkueeseen, voittaa lohkon ja suoraan siitä SM:ään. Toinen ikäluokka pyrkii vähintään pääsemään seuraavan viikonlopun jatkokarsintaan, johon saa kärkiäijät mukaan. Helppoa kun sen osaa ja tämmöinen toteutui mm. viime kauden karsinnoissa. B:n karsinnat ovat yleensä myöhemmin joten ne eivät mene päällekkäin.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
14
Harjoituspelit Kokkolassa
Nibacos - OFBC Vihreä 8-2
OFBC Musta - SB Vaasa 3-1
SB Vaasa - OFBC Vihreä 6-1
Nibacos - OFBC Musta 9-2
 
Viestejä
12
Palokassa pelattiin eilen harkkaturnaus, seuraavanlaisin tuloksin.
Happee B2-josba 5-3
ols-hatsina 3-2
josba-ols 4-1
ols-Happee B1 5-1
Happee B1-hatsina 5-5
josba-Happee B1 7-2
hatsina-Happee B2 8-5
 
Viestejä
780
Espoon sisäinen hegemoniakamppailu näkyy täälläkin kannattajien välillä. Heimon ja Lerssin kannattajat ovat sitoutuneita ja monesti mustavalkoisia. Jos kuitenkin verrataan kyseisten seurojen toimintaa C-B ikäluokissa, löytyy ihan pelaajamääristä osittainen selitys seurojen menestykseen.

Oilersilla on aina edustusjoukkue nimellä NG. Siihen kuuluu kiinteästi (siis pelaajan kotiorganisaatio) 20-25 pelaajaa. Tämän kauden C2:ssa Oilersilla on jo kaksi NG-joukkuetta ja vuotta nuoremmissa samoin. Lisäksi seuralla on NG:n jälkeen kakkostasolla Akatemiajoukkueet, joissa kussakin on suurinpiirtein se 20-25 pelaajaa. Akatemian jälkeen löytyy vielä kolmostason Challenger-joukkueet kustakin ikäluokasta. Oilersilla on siis ikäluokkaa kohden jopa noin sata liiton sarjoissa pelaavaa pelaajaa. Pienin ikäluokka vaikuttaisi olevan 2004 syntyneet, joita nyt lienee NG:ssä ja Akatemiassa yhteensä noin 40.

Entäpä Indians. B-juniorijoukkueen listalla on 24 pelaajaa, joista kotiorganisaationaan B.tä pitänee 19 pelaajaa. Viisi on A-junioreiden listoilla, ja kolme sitten C1-listauksessa. Oletan että nuo A:ssa olevat kuuluvat sen organisaatioon tai kaksi heistä miesten edariin sen sopimuspelaajina. Kahden 05-pelaajan oletan kuuluvan B-junnuihin tasonsa mukaan. Eli B:n "oma" vahvuus olisi tällöin 19. Heimon A-ja B-junioreilla on yhteinen 20 pelaajan kilpajoukkue, joka osallistuu A:n kakkosdivariin. C1:set pyrkivät SM-sarjaan vahvistuneella joukkueella, jossa osa Heimon viime vuoden pojista vaihtuu Granista tuleviin. Ryhmä on täydeksi ilmoitettu määrällä 25, joista kolmen oletan em. mukaisesti kuuluvan B:n organisaatioon. Eli 22 "omaa". C2-ryhmä on täysi 25. Heimolla on yhteinen 05-06-ikäisten C-kilpajoukkue, jossa on 21 pelaajaa. Yhteensä Heimolla on em. C-B ikäluokkien kilpatoiminnassa mukana n. 100 pelaajaa. Tuo Oilersin kohdalla mainittu pieni ikäluokka 2004 taitaa Heimossa olla noin 15.

Oilersilla on vastaavilla sarjatasoilla siis n. 300 pelaajaa. Lisäksi Oilersilla on yhteistyötä Grani NGB:n kanssa ja vielä Loiskeen jengit. Heimolla on kilpatoiminnan ohella sarjatoimintaan osallistumattomien kerhoja. Heitä en tähän analyysiin laske mukaan.

Vaikka molemmat ovat raportoitujen jäsenmäärien perusteella suurseuroja, on niiden kilpatoiminnan laajuudessa hurja ero. Indians ottaa (tai on pakotettu ottamaan) pienestä määrästä huippuyksilöitä tulosta ulos maksimimäärän, kun taas Oilers kasvattaa suuren määrän hyviä pelaajia. Ehkä filosofia on seuroilla erilainen, siltä se ainakin vaikuttaa.

Lähteenä olen käyttänyt seurojen sivustoja, joten mahdolliset virheet voivat olla myös sieltä peräisin.

Arto sanoi Oilersin tuottavan joka vuosi hyvän kilpailukykyisen joukkueen melkeinpä joka ikäluokkaan. Ei se ole sattumaa, vaan seurausta tasokkaasta toiminnasta isolle määrälle pelaajia.

Helsingin (Vantaan) puolella EräViikinkien toiminta on samanlaista kuin Oilersilla.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
43

Espoon sisäinen taistelu on tällä hetkellä salibandyn mielenkiintoisin lähinnä Indiansin nostettua omaa tasoaan miesten ja poikien tasolla. Muissa kaupungeissa on melko selkeät ykkösseurat (Tampere, Helsinki/Vantaa, Pohjanmaa, Jyväskylä jne...). Espoossa vastakkain ovat suuri ja mahtava Oilers , sekä sympaattisempi Indians. Kummallakin omat vahvuudet ja melko erilaiset lähestymiskulmat pelaajakehitykseen ja muuhunkin toimintaan.
 
Viestejä
7,835

Jos Helsinki ja Vantaa lasketaan samaan, niin silloin siihen samaan voisi laskea myös Espoon, eli Oilersin ja Indiansin kanssa taisteluun voisi laskea ErVin ja Tiikerit. Joku varmaan myös tarjoaisi M-Teamia sinne.

Samoin Tampereella Classicia on pikkuhiljaa nousemassa haastamaan KrP ja joku voisi ehkä laskea sinne myös Kooveen.

Jos alle 18-vuotiaita katsotaan, niin mikä on Jyväskylän ykkösseura?

Mitkä muut paikat ovat Pohjanmaalla oleellisia Seinäjoen lisäksi? Niin joo, Oulu, mutta minusta nämä ovat ihan erillisiä paikkoja.
 
Viestejä
1,344

Ja jos kokonaisvaltaisuudesta puhutaan niin pitää ehdottomasti ottaa mukaan myös tytöt/naiset.
 
Siinä mielessä tytöt/naiset ovat täysin erikseen, että harvoin nämä pelaajistot menevät mitenkään sekaisin. Siis joku nuori junioripoika pelannee koko uransa nimenomaan poikien/miesten sarjoja ja silloin on oleellista pohtia näitä mitä seuravaihtoehtoja hänelle on. Minusta on jopa paljon oleellisempaa tutkailla muiden lajien seuratarjontaa kuin eri sukupuolen joukkueita, vaikka kuinka olisi olevinaan samaa seuraa tai samaa liigaa. Eli mahdollisuus sille, että vaikkapa Esport Oilersin tämän kauden E-juniori päätyykin pelaamaan Esport Honkaan Veikkausliigaa on minusta huomattavasti realistisempi vaihtoehto, kuin se, että se sama juniori päätyisi pelaamaan naisten sarjoja Oilersiin.

Valmentajissa ja muissa taustahenkilöissä toki naisten ja miesten joukkueet menevät monesti sekaisin, siellä tämä "seuran kokonaisvaltaisuus" toki pätee.

edit. Itseasiassa vieläkin oleellisempaa on minusta se, että miten vammautuneiden tai senioreiden puoli on hoidettu.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
1,344
Siinä mielessä tytöt/naiset ovat täysin erikseen, että harvoin nämä pelaajistot menevät mitenkään sekaisin. Siis joku nuori junioripoika pelannee koko uransa nimenomaan poikien/miesten sarjoja ja silloin on oleellista pohtia näitä mitä seuravaihtoehtoja hänelle on.
Siinä mielessä tytöt/naiset ovat täysin erikseen, että harvoin nämä pelaajistot menevät mitenkään sekaisin. Siis joku nuori junioripoika pelannee koko uransa nimenomaan poikien/miesten sarjoja ja silloin on oleellista pohtia näitä mitä seuravaihtoehtoja hänelle on. Minusta on jopa paljon oleellisempaa tutkailla muiden lajien seuratarjontaa kuin eri sukupuolen joukkueita, vaikka kuinka olisi olevinaan samaa seuraa tai samaa liigaa. Eli mahdollisuus sille, että vaikkapa Esport Oilersin tämän kauden E-juniori päätyykin pelaamaan Esport Honkaan Veikkausliigaa on minusta huomattavasti realistisempi vaihtoehto, kuin se, että se sama juniori päätyisi pelaamaan naisten sarjoja Oilersiin.

Valmentajissa ja muissa taustahenkilöissä toki naisten ja miesten joukkueet menevät monesti sekaisin, siellä tämä "seuran kokonaisvaltaisuus" toki pätee.

edit. Itseasiassa vieläkin oleellisempaa on minusta se, että miten vammautuneiden tai senioreiden puoli on hoidettu.

Ja toki kyse lopulta seuran linjauksesta mitä priorisoidaan.
 
Viestejä
347
Siinä mielessä tytöt/naiset ovat täysin erikseen, että harvoin nämä pelaajistot menevät mitenkään sekaisin. Siis joku nuori junioripoika pelannee koko uransa nimenomaan poikien/miesten sarjoja ja silloin on oleellista pohtia näitä mitä seuravaihtoehtoja hänelle on. Minusta on jopa paljon oleellisempaa tutkailla muiden lajien seuratarjontaa kuin eri sukupuolen joukkueita, vaikka kuinka olisi olevinaan samaa seuraa tai samaa liigaa. Eli mahdollisuus sille, että vaikkapa Esport Oilersin tämän kauden E-juniori päätyykin pelaamaan Esport Honkaan Veikkausliigaa on minusta huomattavasti realistisempi vaihtoehto, kuin se, että se sama juniori päätyisi pelaamaan naisten sarjoja Oilersiin.

Valmentajissa ja muissa taustahenkilöissä toki naisten ja miesten joukkueet menevät monesti sekaisin, siellä tämä "seuran kokonaisvaltaisuus" toki pätee.

On totta että poikien kohdalla tämä pitää paikkansa ja perheissä joissa on vain poikia/yksi juniori, mutta tilanne muuttuu jos perheessä on tyttöjä(kin). On seuroja joissa tyttöjen säpää ei ole tai taso on kerhotoimintaa, tavoitteellisen nuoren kohdalla kumpikaan ei ole vaihtoehto. Jos perheessä on tyttö ja poika, seuran kokonaispanostus näkyy hyvin.

Esimerkkinä jos lapsista vanhempi on tyttö joka menee seuraan X aluksi mutta kokee panostuksen heikoksi ja päättää vaihtaa seuraan Y, on suuri mahdollisuus että pojan seuraksi valikoituu Y myös vaikka pojissa tilanne olisi tasan.

Toinen vaihtoehto on, että tyttö haluaa pelata poikien sarjassa ja taidot riittävät. Pienemmissä seuroissa arkipäivää. Myös tässä vaihtoehdossa pojan seura on monesti sama kuin tytön, koska treenimatkat kehä 3 ulkopuolella ei aina sporalla onnistu.

Alueiden vertailuissa, jos pk-seutu jätetään pois ja katsotaan tulevalle kaudelle (3 suurinta)

Tampere:
Classic on varma tai täysin varma A,B,C1 ja C2 SM-sarja pojat, tytöt ABC SM-sarjassa
Nokian KRP (edustus pelaa Tampereella...) ASM, B-div, C1 & C2 aluesarja, tytöt ABC ei joukkuetta
KooVee A-div, BSM, C1 ??, C2 aluesarja, tytöt A ei joukkuetta, B- yhdistelmä divari, C aluesarja
Pirkat (edustus pelaa Tampereella...) A-2div., B aluesarja, C1 & C2 aluesarja, tytöt ASM, B&C ei joukkuetta

Jyväskylä:
Happee ASM, B-div (SM?), C1-div, C2 aluesarja, tytöt ABC ei joukkuetta
O2 A-div, B-div(SM?), C1 & C2 SM, tytöt ASM, B&C aluesarja

Turku:
TPS on varma tai täysin varma A,B,C1 ja C2 SM-sarja, tytöt A-div, BSM, C ei joukkuetta
SBS Masku/Wirmo, A-div, BSM, C1-div, C2 ??(SM), tytöt ABC SM-sarjassa
FBC Turku A-2div., B-div, C1&C2 aluesarja, tytöt (Loisto) ASM, B aluesarja, CSM

Jos kokonaisvaltaisuudesta puhutaan niin ainoastaan ErVi ja Classic pystyvät tuottamaan jokaiseen junioritasoon SM-sarja joukkueen tytöissä ja pojissa, liekö sattumaa että molemmat ovat puhtaasti salibandyseuroja (Classicin esport joukkuetta väheksymättä)
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös