Huomenna kai myös pelataan. Lohkossa 1 taistelu on totista, mutta joillekin huomiset pelit käyvät vain veryttelystä ja päättyvät ennen täyttä aikaa. Ainakaan OLS ei tule kentällä olemaan täyttä kolmea erää. Sen verran eritasoisia joukkueita on tähän viikonloppuun selvinnyt että jokusia pelejä voi päättyä keskeytykseen. Jonkinlainen etu se on sunnuntaille jos lauantaina on voimia säästynyt.
Paljon mahdollista, että OLS pistää pystyyn kunnon karnevaalit ja läpikävelyllä selviää viikonlopusta, mutta itse haluan antaa muillekin samasta paikasta pelaaville joukkueille täydet mahdollisuudet kamppailla tuosta paikasta vaikka lähtökohdat osoittaisivat jotain muuta.
Altavastaajia on toki helppo aliarvioida, mutta tuskin kukaan lähtee esim. OLSia vastaan kaahaamaan päästä päähän. Tällä tavalla annetaan varmasti mahdollisuus sille, että kolmea erää ei tarvitse pelata eikä suihkussa käydä.
Kyllä joka lohkossa altavastaajakin saa pelin vaikeaksi, jos onnistuvat tiivissä puolustuspelaamisessa ja puolustuksen muoto pysyy aktiivisena läpi pelin onnistuen peittämään muodon läpi pelaamista. Tämä johtaa helposti siihen, että peliä joudutaan pyörittämään paljon muodon ulkopuolella joka vaatii kyllä malttia pallolliselta joukkueelta. Näissä asetelmissa korostuu helposti yksittäiset väärät tai heikkolaatuiset ratkaisut, jotka puolustavan joukkueen tulee toki hyödyntää. Varsinkin pallon riistot antavat mahdollisuuden luoda hetkellisiä ylivoimia kentän eri alueille. Tämä toki vaatii sen, että puolustavan joukkueen tulee kääntää peli nopeasti ja pidettävä huoli tämän jälkeen, että kaikkiin tilanteenvaihtoihin reagoidaan aina koko kentällisellä. Tärkässä roolissa tulee olemaan myös kuka voittaa maalin edessä pelin.
Mutta onhan tämä hieno laji, kun tätä voi kuitenkin pelata monella eri tavalla ja silloin, kun haetaan sitä pakkovoittoa ei tyylipisteet aina ole niin kauniita. Sattuma ja pieni onnikin saattaa vaikuttaa pienen marginaalin pelissä lopputulokseen. Viime viikonloppu jo osoitti, että ei ennakkosuosikeillakaan kovin helppoa ollut. Siksi osa näistäkin joukkueista pelaa tänä viikonloppuna uudestaan.
Kunnioitetaan peliä ja vastustajaa. Tsemppiä OLSille ja kaikille muillekin. Toivottavati nähdään hyviä pelejä, jossa tilanteita ratkaistaan vaistolla ja taidolla.