- Viestejä
- 507
Tämä ei pidä paikkaansa.
Vähäinen testaus ja epidemian piilottelu ovat alusta asti vääristäneet maailman koronatilastoja, ja edelleen lukuja siloitellaan ja vähätellään tarkoituksellisesti monessa maassa. Sen sijaan monen Euroopan maan virallisissa tilastoissa näkyy selvästi, miten korona on lisännyt kuolleisuutta yleisesti.
Maailmassa on kaksi absoluuttista totuutta: se, että ihminen kuolee ja se, että aina pitää maksaa veroja. Se mihin ihminen kuolee kuuluu näitä vale, emävale, tilasto-totuuksiin, joten ainoa tapa mitata korona vaikutusta on tarkastella ylikuoleisuus-lukuja - se antaa eri maista vertailukelpoista tietoa, vaikka niiden viralliset tilastot kuolinsyistä olisivat kuinka vääristyneitä. Viime keväänä kuolleisuus nousi Euroopassa nopeasti, mutta kuolinsyiden kirjaus ei pysynyt uuden taudin tahdissa.
Kymmenet tuhannet ihmiset näyttivät kuolevan koronavirukselle tyypillisiin oireisiin, mutta heitä ei ehditty koskaan testata.
katso liitettä 677
Tämä tilasto kiistatta osoittaa sen miten paljon kuoleisuus on lisääntynyt Suomessa tänä vuonna verrattuna viiteen aiempaan vuoteen. (Huom alkuvuoden alikuolleisuuden tärkeimpänä syynä on pidetty sitä, että vuosittainen kausi-influenssa jäi heikoksi ja oli poikkeuksellisen lämmin talvi. Kun maaliskuusta alkaen koronaa jarrutettiin voimatoimin, ei influenssakaan päässyt enää leviämään...)
Niinkuin esim. tämä tilasto hienosti näyttää kuolleisuuden lisääntymisen?
Jos tässä joku on faktaa niin se, että korona (kuten kaikki muutkin taudit) vapaana lisää kuolleisuutta, rajoitukset vähentävät kuolleisuutta, mutta myöskin se on fakta, että virukseen kuolee se ryhmä joka tekee lähtöä jo muutenkin. Kylmä fakta.
Rajoitusten negatiivisista puolista tuskin tarvitsee jauhaa.
Mitä luulette muuten, läträtäänkö tulevina talvina käsidesillä ja kuljetaanko maskit naamalla koska kausi-influenssa tulee ja ottaa omansa, n. 1000 per talvi.