- Viestejä
- 794
Reija, mistä olet saanut faktaa, että sponsorisopimuksissa olisi kirjattuna mainitsemiasi ehtoja? Olen tehnyt lukuisia yhteistyösopimuksia, eikä yhdessäkään ollut tällaisia kirjattuna.
Sponsorit ovat mukana hyvästä tahdostaan ja siksi, että sponsorin päättäjillä on oma syy olla mukana. Ei näistä saa mitenkään todellista liiketaloudellisesti merkittävää hyötyä niin, että urheilusponsorointi kasvattaisi näkyvyyden kautta myyntiä. Homma perustuu sponsorin saamaan goodwilliin. Sitä tuskin edistäisi tuen vetäminen pois.
Todennäköisempi ratkaisu on sponsorisopimuksen vastikkeiden voimassaolon jatko tuleville kausille, jolla kompensoidaan nyt saamatta jääneet vastikkeet. Uskon sponsoreiden olevan hyvin myötämielisiä ja joustavia tässä tilanteessa.
Pohdittavaksi jää myös, onko tärkeämpää näkyvyys paikalla oleville katsojille, vai streamia seuraaville? Sponsoreista osa ei toimi kuluttajasektorilla, joten heidän markkinointinsa kohdistuu hallilla oleville toisille yrittäjille ja yrityspäättäjille. Jos peli pelataan ilman yleisöä, jäävät pois kaikki kohtaamiset pelitapahtuman ohessa.
Syyt jatkaa pelaamista tyhjille katsomoille kumpuavat pelaajista ja seuraorganisaatioista. Siellä halutaan porukan pysyvän kasassa, kun lomautuksia halutaan välttää. Toiminnan pitää pyöriä jollain tavalla. Mutta tulojen pienentyessä tappio pitää minimoida ja ne katetaan helposti seuran muilla tuloilla, ehkäpä niillä junnuilta kerätyillä rahoilla?
Lähdin takavuosina vetämäni firman kautta sponsoroimaan SM-liigaseuraa. Tärkeimmän vastineet olivat positiivinen toimijaimago alueellisesti, kausikortit henkilökunnalle ja mahdollisuus kutsua yritysvieraita pelitapahtuman.
Ilman yleisöä pelattu peli ei toimi kahteen jälkimmäiseen.

Viimeksi muokattu: