Mielestäni takerrut perusteluissasi merkityksettömiin yksityiskohtiin, kun nostat esille kentälliset ja hyökkäjät/puolustajat. Käytännössä pelihalli on yksi sisätila, toki suurehko sellainen. Jo syksyllä tapaus LNM-Åif muistaakseni oli surullisenkuuluisa, koska siinä puhuttiin hyökkääjä/puolustaja -akselin altistuksista. Kaikki lajia ymmärtävät tietävät sen, että salibandy on todellisuudessa pelipaikaton laji kenttäpelaajien osalta. Pelaajat käyttävät käytännössä koko kenttää ja hyökkääjä käy välillä oman päan alimpana, ja puolustaja nousee aivan vastustajan päätyyn. Kukaan paitsi maalivahdit eivät siis ole taatusti sen kahden metrin päässä toisistaan koko pelin keston aikana, ja siten on loogista, että kaikki kentällä käyvien katsotaan altistuvan enemmän tai vähemmän. Pitää muistaa, että virusta jää ilmaan ja se liikkuu ilmavirtausten mukana ja leviää tilassa. Miten kauan se siellä lilluu ja kuinka laajalle leviää, sitä ei taida kukaan varmaksi tietää. Joitain tutkimuksia on julkaistu, että virus säilyy ilmassa kymmeniä minuutteja. Liikuntahallien ilmanvaihto on tehokas, mutta se ei vaihda koko sisäilmaa kovin usein. Laskin liikuntahallin ilman vaihtuvan D2 SUOMEN RAKENTAMISMÄÄRÄYSKOKOELMA:n mukaisella mitoituksella kerran 1,4 tunnissa. Eli koronapärskähdys poistuu ilmasta kokonaan 1,5 tunnin jälkeen ja puolittuu n. 40-45 minuutin jälkeen. Huomattava on, että liikuntahallien vaadittu mitoitus on puolet siitä mitä liikunta salin. Tämä johtunee hallien yleisesti suuresta kuutiotilavuudesta suhteessa pinta-alaan ja käyttäjämäärään kerrallaan.
Sinulla on mielestäni virheellinen perusolettama, että liikuntahallissa tartunnan voi saada vain ollessaan 2 metrin päässä tartuttajasta. Oletko myös sitä mieltä, että siellä pätee se toinen julkistettu altistustekijä, eli 15 minuutin aika? Mielestäni koko sisätila, jossa on yhteinen ilmatila ja ilmanvaihto, on yhtä altistustilaa juuri sen takia kun siiinä kohkaa edestakisin porukkaa kentän nurkasta nurkkaan. Näin viranomaisetkin ovat segentoineet tapahtumien tilajaon. Pelikenttä ja siihen välittömästi liittyvät vaihtopenkki- ja toimitsijatilat ovat yksi kokonaisuus, ja yleisötila voidaan jakaa erillisiin, omina yksiköinä tarkasteltaviin sektoreihin.
Matemaattisesti et haastanut laskelmaani ymmärtääkseni lainkaan? Käsitit oikein, tuo 20 on vastustajan henkilömäärä ja perustekin on juuri kuten sanoit. Laskenta on yksinkertainen ja looginen, eikä nojaa vaikeasti perusteltaviin argumentteihin etäisyyksistä ja pelirooleista. Näin käsitellään kokonaisuuksia yleensäkin, yksinkertaistaen silloin kun faktoja ykstyiskohdista ei tunneta.
Turha tästä on taistella, merkityksellisin asia on ollut ja on edelleen tartuttavan partikkelin koko. On eri asia hengitätkö viruksen sisään ilmasta vai saatko sen pisaratartuntana.
Rajoitukset perustuvat todennäköisyyksiin saada virus ja todennäköisyyksiä lasketaan kohtaamisten määrän ja keston mukaan alueen tartuntavauhtiin perustuen. R0 luku, joka julkisuudessakin on aukikirjoitettuna R0 = {tartuntavauhti/(yhteen kontaktiin liittyvä tartunnan todennäköisyys*yksilön tekemien kontaktien määrä per aikayksikkö)} * tartuttavuuden kesto
Muu sanomasi on ihan totta ja triviaalia, mutta rajoitusten asetannan kautta merkityksetöntä.
Nostit esiin maantieteellisen tasa-arvon. Se on hyvä pointti. Kuitenkin kysyn sinulta, oletko sitä mieltä, että epidemian suuremman ja pienemmän tartuntariskin alueita pitää kohdella kaikka samalla tavalla, eli kieltää tai sallia pelit kaikilta? Nykytilanteessa nimenomaan niin, että rankaistaan kaikkia joidenkin vaikeuksista. Eli kurjuus tasan kaikille, sehän se reilu periaate on. Entä harjoittelu, se toteutuu nytkin alueellisten päätösten perusteella eri lailla. Jossain treenataan 20 hengen porukoissa lajia sisällä, full contact, ja toisaalla ei saa edes ulkona (aikuiset) yhdessä harjoitella. Pitäsikö nyt harjoittelu kieltää Suomessa kaikilta, kun PK-seudulla kaupungit sulkivat julkiset tilat?
En ymmärrä miten voit todeta, että "koronatilanne vaihtelee alueittain" olisi väärä olettama. Se ei ensinnäkään ole olettama, vaan mitattu ja julkaistu fakta eri kokoislta alueilta. Sotket tuohon faktaan kaikenlaista mielikuvaa jääkiekosta säbään ja kouluun liikkumisesta. Joo, niin varmasti tapahtuu, mutta ei se poista mitenkään sitä tosiasiaa, että epideminen tilanne vaihtelee paikasta ja alueesta toiseen.
Olen montaa mieltä monesta asiasta, yhteiskunnan tasa-arvon kanssa harvalla niistä on merkitystä.
Tottakai olen sitä mieltä että jos jossain voi säpää harrastaa, niin 24/7 salit auki ja sarjat pyörimään haastajista maajoukkueeseen.
Onko se tasa-arvoista Helsinkiläistä 10v. kohtaan joka on täysin syytön epidemiaan tai sen levittämiseen mutta ei saa harrastaa koska Tokmannin muoviämpärihuumassa ihmiset unohtivat olevansa karanteenissa? No ei ole.
Tuo koronatilanne vaihtelee alueittain, valitettavasti sulla on hukassa yksilön liikkuvuus ja kontaktit. Jos asut Helsingissä, sillä on melkoinen ero asutko munkkivuoressa vai Itiksen naapurissa, ensin mainitulla aluella on vähemmän tartuntoja kuin Lapissa, mutta on silti leviämisalueella. Samoin pelaaja joka asuu Itiksen naapurissa voi pelata Pelicansissa, mitataanko silloin vastustajan tartuntamahdollisuutta joukkueen kampawiinerikopin sijainnista vai yksilöiden potentiaalista saada se?
Ihmettelen, ettei kukaan jo hihkaissut, että niiden alueiden SM-joukkueet, joilla saa harjoitella, saavat perusteetonta etua muihin joukkueisiin nähden mahdolliselle loppukaudelle. Jos joku tätä pitää vakavana asiana, miettikää nyt hyvät ihmiset mikä tässä elämässä on tärkeää. Säbä ei ole kovin tärkeää, mutta siinäkin: Onko tärkeää se säbän SM-sarja, vai se säbä itse? Ja kenelle se on tärkeää, sille junnulle vai teille itsellenne?
Kerrataan vielä. Kaikentasoiset sarjat ovat yhtä tärkeitä. SSBL ei saa asettaa toista ryhmää toisen edelle, sen kieltää jo yhdistyslaki. Kaikilla liiton sarjoihin ilmoittautuneilla joukkueilla on tasavertainen oikeus pelaamiseen, eikä liitto omilla arvostuksillaan saisi siihen puuttua. Myöskään liitto ei saisi pidättää itsellään niiden ryhmien maksuja, joiden sarjoja se ei omilla päätöksillään toteuta, jos se päättää jatkaa joitain sarjoja. Eli osalle tasavertaisia asiakkaita annetaan maksua vastaan vastike, toisille ei. Tässä tilanteessahan me juuri olemme. Eriarvoisen kohtelun perusteena voidaan sallia ainoastaan ulkoinen pakottava syy, kuten viranomaismääräys, suositus ei riitä.
Kaikilla on tasavertainen oikeus, ihan oikein, mutta koska aika juoksee koko ajan ja ruuhka kasaantuu, samoin kuin turnauksissa tapahtuvien kontaktien määrä ylittää yksittäisten pelien kontaktit, jotain päätöksiä on tehtävä.
Ensisijainen toive olisi että kaikki juniorit saisivat aloittaa heti huomenna kaiken toiminnan, sarjatasosta riippumatta. Koska se taitaa olla mahdottomuus niin sitten pitäisi jotain priorisointimetodia käyttää, mikäli halutaan salibandya harrastaa.
Lopetetaan sarjat ei ole reilua alueille joissa voisi pelata. Avataan sarjat osassa maata, ei ole reilua alueille joissa ei voi pelata.
Kuriositeettina, SSBL ei todellakaan arvosta sarjoja samalla tavalla, C-ikäisistä ylöspäin tulee "siirtomaksut" jos pelaaja vaihtaa haastajista kilpasarjaan tai päinvastoin, nämä loistavat poissaolollaan mikäli hyppäys tulee alueellisesta valtakunnalliseen tai päinvastoin. Monta kaunista korulausetta myöhemmin, totuus on että haastajasarjat halutaan pois. Se siitä...
Tässä ketjussa menee tunteet ja järki sekaisin ja vastustajia haetaan milloin kenestäkin. Omalla mielipiteelläni tai sen muuttamisella ei ole mitään merkitystä kokonaisuuden kannalta.
Liiton näkökulmasta tämä on ihanteellinen tilanne, rahat tulee junioreilta taskuun, porukka voidaan lomauttaa eikä tarvitse kuunnella nurinaa pelipaikkakunnista. Ainoa päivittäinen askare on kaivaa krokotiilin kyyneleet esiin ja soittaa herkkumunkkijonosta valtion kassaan että nyt iski finanssikriisi kun Ullan leipomo on nostanut hintojaan.