Pääkallo.fi

COVID-19 vaikutus salibandykentille

Viestejä
199
Ei se menestyvä joukkue tarkoita sitä että rahaa olisi yhtään ylimääräistä siihen mitä kauteen on budjetoitu. Varsinkin nyt kun jo alkukauden aikana on tullut lisäkuluja koronan takia ja tuloja vähentynyt yleisörajoitusten takia.
 
Viestejä
54
Ymmärrän kovasti huolen ja turhautuneisuuden mutta sekin hämmästyttää kuinka tärkeäksi kilpaurheilu onkaan muodostunut joillekin. Onko kyse nyt enemmän harrastuksen/treenien jatkumisesta vai jostain junnujen SM-mitalista? Niillä nyt ei ole tuon taivaallisen merkitystä.

Toki pelit ovat se juttu mutta eiköhän tärkeintä ole saada nyt ensin nuoret liikkeelle. Jos sen takia lopettaa että pelit on tauolla eiköhän se lopettaminen olisi sieltä tullut muutenkin.
Vastaavaa mielipidettä olen nähnyt aikaisemmin ja olen hieman erilinjoilla. Voi olla että lopettaisi muutenkin ennemmin tai myöhemmin ja siten ei ole merkitystä jos asiaa ajatellaan seuran pääsarjatoiminnalle. Minusta sillä on suuri merkitys lopettaako nuori harastuksen esim. 15- vai 17-vuotiaana. Sillä voi olla suuri merkitys nuorelle ja sille missä porukoissa hän pyörii. Jos nyt tulisi tieto että tänä keväänä ei ole pelejä, niin treeneissä voisi ihmetellä missä osa joukkueen pelaajista on. Ja kyse ei ole jostain SM-mitalista vaan yksinkertaisesti siitä että pelit ovat harrastamisen hauskin osa.
 
Viestejä
222

Asiaa puhut kyllä tietysti tässä. Huonosti olin muotoillut viestini. Yritetään uudelleen.

Aivan olennaista olisi että rajoituksia nyt höllättäisiin pikaisesti koko maassa niin että edes sisätreenit onnistuisi. Epäilen että pudokkuus pienenee kun pääsee edes lajille. Tuskin moni kovin intona jossain hiekoitetulla pururadalla kauan jaksaa.

Pelit tulevat toki ajallaan mutta eivät ne nyt tule ennenkuin treenit onnistuu. Ja pikkujunnujen pelejä alueittain käyntiin mahdollisuuksien mukaan. Jossain E-D-junnuissa pelit korostuvat vielä enemmän. Siellä ei kerhoilla kaikki jaksa sitäkään mitä ehkä vähän ”kypsemmät” teini-ikäiset.
 
Viestejä
148
Kannattaa muistaa myös, että liitto on rakenteeltaan jäsenseurojen yhteenliittymä ja liitossa valtaa käyttää seurojen valitsemat henkilöt. Ts. kun liitto päättää = seurat päättää.

Kyllä tässä täytyy ihmetellä näitä linjauksia. Ymmärtäisin, jos urheilukatsomoissa tauti olisi levinnyt syksyllä.

Ja samaan aikaan baareista tullut ainakin täällä Oululla reilusti uusia tartuntoja uuden vuoden bileissä ja turha edes haaveilla, että pääsisi sisäharrastuksia jatkamaan ihan heti.
Samaan aikaan Majoitus- ja Ravitsemusala vastustaa rajoituksia kiistäen, että ravintoloista olisi lähtenyt mitään. Ja aiemmin opetusministeri, että kouluista tai varhaiskasvatuksesta.
Kaikki heistä toteavat, että kodeissahan ne leviävät. Mikä onkin totta. Mutta jostain, mm. kolmesta edellisestä paikasta, ne sinne kotiin tulevat leviämään. Koronaa on myös urheilussa. Ja ÅIF:n Vikin tekstin suurin arvo on siinä, että se konkreettisesti sanoitti, miten käy jos se leviää joukkueen sisällä.

Oma mielipide.
Pelit ja harjoittelu toki pitäisi minunkin mielestäni saada käyntiin alueilla, sillä muutoin meillä on ensi vuonna ennätysvähän junnuja (=ennätysmäärä lopettaneita) ja sillä on mittavat vaikutukset niin kansanterveyteen kuin yksilön elämänlaatuun erityisesti siellä elämän loppupäässä, joka on niin kaukana (10-20 vuotiaalle esim 50-70 vuoden päässä).
Mutta niillä alueilla pitäisi sitten pysyä, eli aikuisten pääsarjojen lukuunottamatta kaikki ylialueellinen pelaaminen olisi järkevää lopettaa. Luoda nopeasti alueelliset ”kevätsarjat” tai lohkot.

Tämä lienee kuitenkin jo myöhäistä. Asia olisi pitänyt hoitaa heti silloin, kun toiminta laitettiin tauolle.
 
Viestejä
927
Samaan aikaan Majoitus- ja Ravitsemusala vastustaa rajoituksia kiistäen, että ravintoloista olisi lähtenyt mitään. Ja aiemmin opetusministeri, että kouluista tai varhaiskasvatuksesta.
Kaikki heistä toteavat, että kodeissahan ne leviävät. Mikä onkin totta. Mutta jostain, mm. kolmesta edellisestä paikasta, ne sinne kotiin tulevat leviämään. Koronaa on myös urheilussa. Ja ÅIF:n Vikin tekstin suurin arvo on siinä, että se konkreettisesti sanoitti, miten käy jos se leviää joukkueen sisällä.
Baarien on ihan turha yrittää selitellä, että ei leviäisi, kun siitä on ihan mustaa valkoisella. Samoin tauti leviää kouluissa, mutta koulujen sulkemisista on niin isoa haittaa, että se on ihan viimeinen vaihtoehto. Onhan näistä tilastot olemassa.
 
Viestejä
21
No ei kyllä kouluissa ole kauheasti tauti levinnyt, jatkotartuntoja on aika vähän. Ollaan kuitenkin koko ajan yhdessä. En ymmärrä miksi tästä tehdään valmiiksi valtava ongelma, kun Suomen tilanne on kuitenkin aika hyvä.

Ja olen samaa mieltä, että lopettavien nuorten määrä tulee tätä menoa olemaan suuri. Mikä on lajin tulevaisuus? Kyllä ainakin sm-tason nuoret pitää päästää lajiharjoituksiin. Kilpaurheilun loppuminen määräämättömäksi ajaksi on tavoitteelliselle nuorelle oikeasti kova paikka.

En käsitä alkuunkaan lajitreenien loppumista niin kauan, kun baarit ja matkustelu on ok. Moniko seura menee konkkaan, entä halli? Kuka haluaa maksaa jostain 10 hengen porrasreeneistä ja pk-lenkistä kallista kausimaksua?
 
Tämä kiinnostaa sinällään kovasti. Kustannukset kertyvät pääsääntöisesti bussimaksuista ja ruokailuista. Miksi mikään seura/joukkue perisi noita maksuja jos kuluja ei ole?

Toki voi olla yksityisten hallien maksuja ja toki muitakin kuluja valmentajille/toimihenkilöille mutta kyllä jokaisen junnujoukkueen budjetista reilusti yli puolet koostuu pelimatkakuluista. Kyseenalaistakaa nyt nopeasti jos täysiä maksuja jossain kerätään.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
32
Yksityisessä hallissa treenaavan valtakunnallista pelaavan joukkueen budjetti:

20 000 Vuoromaksut
12 000 Bussit
12 000 Valmennuspalkkiot

Eli vain neljännes säästyy vaikka pelejä ei ole. Vuoromaksut ja valmennuspalkkiot on maksettava, vaikka ei saa treenata.

Tuomarikuluja ei koronasulun aikana toki myöskään kerry, kuten ei ruokailukulujakaan, eikä muuta pienempää sälää kuten urheilujuomat yms. SIlti vajaa kolme neljännestä normaalisummasta pitää kerätä pelaajilta niin kauan kuin ei vuokrahelpotuksia saada.

Seuroilla on kyllä ihan tarpeeksi murehtimista. Kyseenalaistamisen ja minä-en-maksa -mentaliteetin sijaan omaa seuraa voisi mielummin tukea ja yrittää miettiä yhdessä miten ylipäätään selvitään seuraavaan kauteen.

Edellyttäen tietysti että korona ei ole vienyt omaa taloutta ahdinkoon. Näissä tilanteissa seurat ovat yleensä aina halukkaita joustamaan Ja pohtimaan erilaisia ratkaisuja, jotta perheen ahdinko ei kasva mutta juniori pystyy harrastamaan.
 
Viestejä
509
Tämä kiinnostaa sinällään kovasti. Kustannukset kertyvät pääsääntöisesti bussimaksuista ja ruokailuista. Miksi mikään seura/joukkue perisi noita maksuja jos kuluja ei ole?

Toki voi olla yksityisten hallien maksuja ja toki muitakin kuluja valmentajille/toimihenkilöille mutta kyllä jokaisen junnujoukkueen budjetista reilusti yli puolet koostuu pelimatkakuluista. Kyseenalaistakaa nyt nopeasti jos täysiä maksuja jossain kerätään.
Ei tuota kustannusjakaumaa voi yleistää. Esimerkiksi yhdessä poikien SM-joukkueessa matkat ovat selvästi pienempi kulu tälle etelän joukkueelle kuin valmennuksen ja hallivuokrien kulut - noin neljännes menee reissuihin kuin mitä valmennukseen ja vuoroihin kumpaankin erikseen. Aika harvalla paikkakunnalla saa ilmaiseksi salibandyhalleja, koulujen saleja saa halvemmalla.

Sitten toisella paikkakunnalla tiedän, että vuorot ei maksa, mutta matkat on pitkät. Siellä busseihin menee eniten, valmennus sitten.

Tilanne vaihtelee siis paljon.
 
Viestejä
222
@Offspring in esimerkki on varmasti aito mutta äärilaidalta. Voi mennä myös niin että hallimaksuihin ei euroakaan jos treenit ovat kunnan tiloissa, valmennukseen puolet tuosta ja pelireissuihin sama. Puhutaan jo ihan eri prosenteista. Toki tuollainenkin esimerkki on sitten se toinen äärilaita.

Eli yleistää ei voi ja kaikki eivät maksuista pääse.
 
Viestejä
927
Ei se menestyvä joukkue tarkoita sitä että rahaa olisi yhtään ylimääräistä siihen mitä kauteen on budjetoitu. Varsinkin nyt kun jo alkukauden aikana on tullut lisäkuluja koronan takia ja tuloja vähentynyt yleisörajoitusten takia.
Juu, mutta nyt oli puhe joukkueista, joissa pelaajat itse maksavat pelaamisesta. Näille korona on kuitenkin paljon pienempi paha kuin niille joukkueilla, joissa ei tarvitse pelaamisesta maksaa tai jopa maksetaan jotain pelaamisesta.
 
Viestejä
44
STM:n uudessa toimintasuunnitelmassa harrastustoiminnan rajoittamisessa, ei mainita lapsia eikä nuoria. Ainoastaan aikuiset, joten vaikuttaa että siltä suunnalta näytetään vihreää valoa lasten ja nuorten harrastustoiminnan jatkamiseksi.

A500FAD1-BC8A-4045-80E3-366DF46B11B7.jpeg
 
Viestejä
222
@Playmaker

Näinhän tuo on ollut edellisessäkin ohjeessa. Ongelmahan tuossa on julkisten harrastustilojen sulkeminen. Saahan nuoret nytkin harrastaa ulkona joukkuelajeja. Eli leviämisvaiheessa pysyvät liikuntatilat kiinni ja kiihtymisvaiheessa max 10 hengen harrastamista kuten nyt Tampereella.
 
Viestejä
44
Monet alueethan sallii lasten ja nuorten harrastamisen jo nyt sisätiloissa, vaikka ovat leviämisvaiheessa. Uskon että pääkaupunkiseutukin sallii sen ensi tai viimeistään sitä seuraavalla viikolla.
 
Mitkäs alueet näin toimivat?

Varsinais-Suomessa(Turku) eikä Pohjois-Pohjanmaalla(Oulu) sallita ainakaan.

Enkä toki ole mitenkään vänkäämässä asiasta mutta ymmärtääkseni nuo rajoitukset ovat ylipäätään raja-arvoineen ennemminkin tiukkenemassa kuin löystymässä.

Ja edelleen kun harrastaminen sallitaan siitä on vielä matkaa siihen että pelit jatkuvat puhumattakaan ylialueellisesti tai valtakunnallisesti.
 
Viestejä
54
Mitkäs alueet näin toimivat?

Varsinais-Suomessa(Turku) eikä Pohjois-Pohjanmaalla(Oulu) sallita ainakaan.
Kyllä Pohjois-Pohjanmaalla ainakin paikoitellen junnujen harrastaminen treenien osalta on sallittua. Oulussa on saanut joulukuusta lähtien treenata a-c junnujen kahden ylimmän sarjatason joukkueet ja esimerkiksi osassa Oulun ympäristökunnista sallitaan kaikkien alle 18-vuotiaiden ryhmäharrastustoiminta, tietyin rajoittein.
 
Viestejä
44
Mitkäs alueet näin toimivat?

Varsinais-Suomessa(Turku) eikä Pohjois-Pohjanmaalla(Oulu) sallita ainakaan.
Turussakin alle 20 vuotiaat saavat harjoitella sisällä, tietyin rajoittein:

Liikuntatilojen käyttö, alle 20-vuotiaat: Voimassa 28.12.2020 –24.1.2021
Sisäliikuntatilojen alle 20-vuotiaiden toimintaan varattuja vuoroja ei peruta. Sisäliikuntatiloissa toteutettava alle 20-vuotiaiden ottelu- ja kilpailutoiminta tulee keskeyttää.
Harjoittelu alle 20-vuotiaiden toimintaan varatuilla vuoroilla tulee toteuttaa turvavälein ja ilman lähikontaktia. Tämä tarkoittaa mm. peliharjoittelussa, voimistelussa, kamppailulajiharjoittelussa lähikontaktityyppisestä harjoittelusta pidättäytymistä. Myös ulko-olosuhteita voi hyödyntää harjoittelussa.
 
Viestejä
927
Ymmärsinkö oikein noista playmakerin laittamista toimintasuunnitelmasta, että aikuiset saa alkaa harrastaa sisäliikuntaa vasta, kun ollaan perustasolla? Ja perustaso uusilla rajoilla tarkoittaa, että tartuntamäärät on kesän tasolla.

Se oli sitten siinä. Ei mitään mahdollisuutta, että tänä keväänä pääsisi sählyä pelaamaan.
 
Viimeksi muokattu:
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös