Pääkallo.fi

COVID-19 vaikutus salibandykentille

Viestejä
275
Hukku aika kivasti brändiuudistuksen alle tuo päivitetty ohjeistus korona-ajan toiminnasta 1.6. alkaen. On kyllä omasta mielestä aika ylimitotettua jos oikeesti aletaan palloja desinfioimaan kesken reenien. Mutta vaikuttas onneks siltä että saa kuitenkin ihan pelata reeneissä vai tulkitsinko oikein ohjeistusta. "Pukuhuoneita ei saa käyttää vaan pelaajat saapuvat kentälle ja poistuvat kentältä harjoitusvarustuksissa" vähän ihmetyttää miten käytännössä toteutetaan esimerkiksi maalivahtien näkökulmasta.
 
Viestejä
275
Tai no eihän niitä kesken reenien ohjeistetakkaan desinfioimaan luin väärin. Antaa kyllä kuitenkin aika paljon ristiriitaa ja voisi kyllä mainita ihan suoraan että saako vai ei pelata lähikontaktitilanteita. Ohjeistuksissa neuvotaan noudattamaan hallituksen ja avin ohjeita eli 2m turvaväli?
 
Viestejä
54
Ihan en ymmärrä, kuinka pelaajat voivat saapua treeneissä kentälle peliasussa, käyttämättä pukuhuonetta tai muita sosiaalitiloja. Tarkoittaako siis että treeniasu puetaan kotona ulkovaatteiden alle, riisutaan kentän laidalla, treenataan ja puetaan sitten ulkokamat hikisten treenivaatteiden päälle takaisin, vaihtamatta niitä?
 
Mahoney

Käytännössä näin toimii aika moni jo nykyään, ei ongelma jos ei tee ongelmaa. Pallojen desifiointi nyt melkoinen idea.
 
Viestejä
22
Tai no eihän niitä kesken reenien ohjeistetakkaan desinfioimaan luin väärin. Antaa kyllä kuitenkin aika paljon ristiriitaa ja voisi kyllä mainita ihan suoraan että saako vai ei pelata lähikontaktitilanteita. Ohjeistuksissa neuvotaan noudattamaan hallituksen ja avin ohjeita eli 2m turvaväli?

Minäkin olisin toivonut liitolta harjoitusten osalta selkeää kannanottoa: pelaaminen/lähikontaktit vs. treeniharjoitteet muulla tavoin.
Noissa toiminnoissa on kuitenkin varsin iso ero henkilökontaktien ja riskien kannalta.
Ainakin jonkinnäköinen suositus asiassa ois ollut paikallaan!
 
Viestejä
536
Tai no eihän niitä kesken reenien ohjeistetakkaan desinfioimaan luin väärin. Antaa kyllä kuitenkin aika paljon ristiriitaa ja voisi kyllä mainita ihan suoraan että saako vai ei pelata lähikontaktitilanteita. Ohjeistuksissa neuvotaan noudattamaan hallituksen ja avin ohjeita eli 2m turvaväli?

"Valtioneuvoston periaatepäätöksen 6.5.2020 mukaisesti urheilukilpailut ja -sarjat voidaan käynnistää 1.6.2020 alkaen erityisjärjestelyin, mikä mahdollistaa lajin- ja pelinomaisen harjoittelun käynnistämisen ulko- ja sisäliikuntapaikoilla."

Ajattelisin itse, että ilman kontakteja ja 2 metrin turvaväleillä suoritettu toiminta olisi jotain muuta kuin lajin- ja pelinomaista harjoittelua? Jokainen seura/joukkue voi toki sitten puntaroida oman toimintansa osalta, millaista toimintaa on tarpeen / vastuullista järjestää epidemia huomioiden.

Minäkin olisin toivonut liitolta harjoitusten osalta selkeää kannanottoa: pelaaminen/lähikontaktit vs. treeniharjoitteet muulla tavoin. Noissa toiminnoissa on kuitenkin varsin iso ero henkilökontaktien ja riskien kannalta. Ainakin jonkinnäköinen suositus asiassa ois ollut paikallaan!

5. Suositellaan kaikkea mahdollista liikkumista samaan perheeseen/ruokakuntaan kuuluvien kesken.

Joukkueharjoittelu on mahdollista. Suositeltavaa on kuitenkin liikkua edelleen vain oman perheen kesken. Valinta jää yksilölle.
 
Viestejä
22
"Valtioneuvoston periaatepäätöksen 6.5.2020 mukaisesti urheilukilpailut ja -sarjat voidaan käynnistää 1.6.2020 alkaen erityisjärjestelyin, mikä mahdollistaa lajin- ja pelinomaisen harjoittelun käynnistämisen ulko- ja sisäliikuntapaikoilla."

Ajattelisin itse, että ilman kontakteja ja 2 metrin turvaväleillä suoritettu toiminta olisi jotain muuta kuin lajin- ja pelinomaista harjoittelua? Jokainen seura/joukkue voi toki sitten puntaroida oman toimintansa osalta, millaista toimintaa on tarpeen / vastuullista järjestää epidemia huomioiden.

5. Suositellaan kaikkea mahdollista liikkumista samaan perheeseen/ruokakuntaan kuuluvien kesken.

Joukkueharjoittelu on mahdollista. Suositeltavaa on kuitenkin liikkua edelleen vain oman perheen kesken. Valinta jää yksilölle.

Nuo on varmastikin noin, eli jokainen seura/joukkue voi tehdä päätökset oman harkinnan mukaan. Siltikin itse olisin toivonut liitolta selkeämpää kannanottoa lähikontaktien ottamiseen (myös muun kuin saman perheen/ruokakunnan kesken).
Se olisi helpottanut ratkaisujen tekoa siihen, kuinka harjoituksissa päätetään toimia oli sitten kyseessä aikuisten tai junnujoukkue.

Nimittäin on sanottu näinkin:
Yhdessä harjoitteluryhmässä on maksimissaan viranomaismääräysten mukaan 50 henkilöä. Muutoin harjoittelussa ei ole osallistujamääräkohtaisia rajoituksia, mutta kaikessa toiminnassa vältetään toimintatapoja, jotka lisäävät tartuntariskiä.

Olympiakomitean toimintaohjeet lajien huippu-urheiluun koronavirusepidemian aikana tulee huomioida soveltuvin osin myös lajin muussa harjoitustoiminnassa:
Lähikontakteja vältetään.

Muuten, esim. jääkiekkoliiton päivitetyissä ohjeissa sanotaan:
Kontakti- /kamppailulajissa (kuten jääkiekko) lähikontaktin vuoksi riski saada infektio on kasvanut.
 
Viestejä
536
Siltikin itse olisin toivonut liitolta selkeämpää kannanottoa lähikontaktien ottamiseen (myös muun kuin saman perheen/ruokakunnan kesken). Se olisi helpottanut ratkaisujen tekoa siihen, kuinka harjoituksissa päätetään toimia oli sitten kyseessä aikuisten tai junnujoukkue.

Ymmärrän hyvin - olemme kaikki samassa veneessä. Käytännössä Salibandyliitto taitaa olla asiassa kuitenkin vain viestintuoja - päätökset/linjaukset tehdään korkeammalla, aivan kuten ohjeen ensimmäinen virke kertoo: "Salibandyliiton päivitetty ohjeistus perustuu valtioneuvoston, aluehallintaviraston ja Olympiakomitean ohjeistuksiin." Salibandyliitto ei ole siis lähtenyt omassa ohjeistuksessaan tulkitsemaan annettuja ohjeistuksia pidemmälle, tai keksimään omiaan. Eikä se mielestäni voikaan. Lopullinen päätöksenteko ja vastuu tehtyjen päätösten seurauksista, jää seuroille ja harrastajille itselleen.
 
Viestejä
22
Ja ilmeisesti on myös niin, että ei vain harjoittelutoiminta vaan "kunnon" ottelutoimintakin alkaa halleissa myös 1.6.?? Olen ymmärtänyt että esim. Arena centerin hallisarjat alkaa, talviliigan kesken jääneet pelit kaavaillaan pelattavaksi kesäkuussa?
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>

Joo areenan centereissä pelit alkaa tuolloin.
 
Viestejä
22
Ymmärrän hyvin - olemme kaikki samassa veneessä. Käytännössä Salibandyliitto taitaa olla asiassa kuitenkin vain viestintuoja - päätökset/linjaukset tehdään korkeammalla, aivan kuten ohjeen ensimmäinen virke kertoo: "Salibandyliiton päivitetty ohjeistus perustuu valtioneuvoston, aluehallintaviraston ja Olympiakomitean ohjeistuksiin." Salibandyliitto ei ole siis lähtenyt omassa ohjeistuksessaan tulkitsemaan annettuja ohjeistuksia pidemmälle, tai keksimään omiaan. Eikä se mielestäni voikaan. Lopullinen päätöksenteko ja vastuu tehtyjen päätösten seurauksista, jää seuroille ja harrastajille itselleen.

Joo, tosiaan Salibandyliitto on ollut välikätenä, ohjeistukset on tehty tuolla ylemmällä, Olympiakomitean tasolla yhdessä viranomaisten kanssa. Tuo Salibandyliiton ohjeistushan oli käytännössä sama kuin monen muun palloilulajin liiton ohjeistus.

Vielä 4.5. Olympiakomitea ohjeisti:
Seurojen harjoitustoimintaa voi järjestää sisäliikuntapaikoilla 1.6. alkaen lähikontakteja välttäen.
Mutta 19.5. pävitetyssä ohjeistuksessa se on tiputettu pois.
Ohjeistuksessa ei muutenkaan nähdäkseni tehdä eroa ulko- ja sisätiloissa tapahtuvan toiminnan välillä, mikä on vähän kummallista: onhan sisätilaravintiloille ja terasseillekin omat ohjeistuksensa. Pitäisikö noita ravintolaohjeistuksia mukaillen sisätilaotteluissakin rajoittaa pelaajamäärä puoleen normaalista :LOL:

Onhan siinä jotain eroa että tapahtuuko pelailutoiminta ulkona avaralla kentällä (esim. jalkapallo, pesäpallo) kuin sisätilakentillä (esim. koripallo, salibandy) monenkirjavissa halleissa joissa ilmanvaihtokaan ei välttämättä ole kovin kummoinen.
Itseäni ei ainakaan houkuttaisi mennä vaikkapa Arena centerin Hakaniemen tukkoisiin luolatiloihin pelaamaan matseja kesäkuussa 😬

Ja vielä lähikontaktien ja kaikenlaisen pelailutoiminnan osalta on muistettava:
hengästyneenä virusta kantavat ihmiset välittävät sitä ilmaan enemmän kuin normaaleissa arkisissa tilanteissa.
 
Viimeksi muokattu:

joelsiltanen

Ylläpidon jäsen
Viestejä
5,613
Viestejä
22
Katselin noita liigajoukkueitten vastauksia harjoitusten suhteen 1.6. alkaen.
Täytyy sanoa: iso respect TPS Salibandylle! Heillähän on harjoittelun ohjenuorana liiton antamat ohjeistukset, mutta oma lisähuomiona on se, että sisä- ja ulkotiloissa tapahtuvassa harjoittelussa välttävät toistaiseksi fyysisiä kontakteja.
Mielestäni tässä tilanteessa tuo on varsin perusteltua, etenkin kun huomioidaan myös juuri julkaistun suomalaisen tutkimuksen tulokset. Sen mukaan koronavirus leviää sisäilmassa jo pelkällä puhumisella ja muukin anti oli surullista luettavaa lähikontaktien osalta.
Luonnollisesti pelitoiminta kokonaisuudessaan (lähikontaktit / hengästyminen ja kaikenlainen muu ähinä ja puhkuminen / sisätilat - huono ilmastointi jne) on valitettavasti vieläkin otollisempaa leviämiselle.
 
Viestejä
22
Sitä puljua ei korona paljoo heilauttanut. Oli koko ajan auki ja vissiin kaikki maksutkin juoksi vaikka joukkueet ei voinu treenata siellä. 😁

Ei kai se ihan noin mennyt, kyllähän nekin oli pakotettu vastaantuloon, eli käsittääkseni vakiovuorot pystyi laittamaan tauolle tai lopettamaan normaalia joustavammin tms.

Mutta tuo minuakin etenkin kauhistuttaa että 1.6. siellä alkaa hallisarjojen pelit...
En tiedä onko nyt sitten pelit vielä normaalia tiuhemmalla sykkeellä? Että saavat talvisarjan pelattua, kun kerran rahat siitä on joukkueilta kerätty, niin eipä tarvitse hyvittää mitään.
 
Viestejä
507
Ottaen huomioon miten hallin omistaja laskutti seuroja täysimääräisesti viimeisen pari kuukauden aikana, niin en ole yllättänyt.

Huhti- ja toukukuu tulee -50% ja heinäkuun se on kokonaan (ilmainen) kiinni eli vähän tullaan vastaan. Tuollaisella karsinalla voi olla isotkin kulut, varsinkin lämmityskaudella, joten äkkiä tulee ongelmia jos ei vuokrat juokse.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös