Pääkallo.fi

Esport Oilers 2018-2019

Viestejä
257
Kertokaas joku paikalla ollut mikä siinä pelissä mätti? Ervi on, kaikella kunnioituksella, täynnä aika lailla tuntemattomia suuruuksia. Valmennus otti niskalenkin?
 
Mahoney

Mä väittäisin, että Erän ikäluokat 97 ja 98 oli kaikkea muuta kuin nimettömiä. Toki ehken isompaa nimeä saaneet enempi ne, jotka lähtivät aikaisemmin muualle hakemaan liigakokemusta.
 
Pipsapossu

Mä väittäisin, että Erän ikäluokat 97 ja 98 oli kaikkea muuta kuin nimettömiä. Toki ehken isompaa nimeä saaneet enempi ne, jotka lähtivät aikaisemmin muualle hakemaan liigakokemusta.

Erän 97:han oli todellakin kultainen ikäluokka ja monesta piti tulla ihan kunnon tähtiä. Jossain kohtaa jotain tapahtui, ja osasta tuli "vain" hyviä rivimiehiä liigaseuroihin. Ailio, Surakka ja Nuutinen nyt etunenässä. Laatupelaajia toki, mutta ihan sitä viimeistä läpimurtoa ei Erän/ErVin paidassa tullut. Nuutisella toki vieläkin siihen sauma.
 
Mahoney

Nuutinen ollut loukkaantumiskierteessä, se varmaan yksi syy. H.Iiskolan päätös lähteä inkkareihin oli hyvä ja Holopaisen mteamiin. Nyt Oilers sai kummatkin pelaajat. Taasen nuorista ssv98/99 huippuikäluokasta ei ole kukaan tainnut lyödä läpi. Toni Rintala ei mahdu enää edes kokoonpanoon? Viime kauden aluksi sai peliaikaa.

Näinhän se menee, ettei sitä tiedä kenestä junnutähdestä tulee liigatähti. Nykyään tuntuu vaan, että jos ei 18-20v ole huipulla, peli on jo menetetty. Ja jos tätä vertaa isompiin lajeihin esim.fudis, niin harva pelaaja lyö läpi noin nuorena.
 
Viestejä
397
Kertokaas joku paikalla ollut mikä siinä pelissä mätti? Ervi on, kaikella kunnioituksella, täynnä aika lailla tuntemattomia suuruuksia. Valmennus otti niskalenkin?

Kaksi ekaa erää aika tasaväkistä peliä (3-3) ja Oilersilla oli niissä mielestäni selkeästi enemmän paikkoja tehdä useampiakin maaleja, jolloin peli olisi saattanut ratketa Oilersin eduksi. Kolmannessa erässä Ervi pelasi fiksummin puolustaen hyvin ja iskien tehokkaasti vastaiskuista maalit. Oilersin viisikkopuolustus ei oikein näyttänyt enää kolmannessa erässä toimivan, sen verran helposti Ervi pääsi siitä välillä läpi.

3-5 -tilanteessa tuomarit hylkäsivät selvän maalin Iiskolan läpiajosta (pallo kävi takatolpassa ja koko halli näki sen tuomareita lukuunottamatta) ja heti perään Ervi teki tilanteeksi 3-6. Se viimeistään ratkaisi pelin, mutta kyllähän Ervi tosiaan oli vikassa erässä selkeästi parempi joukkue.

Ihan tuli viime kauden Oilers mieleen: Pelejä näennäisesti hallitaan, mutta vastustaja puolustaa fiksusti ja iskee vastaiskuista voittoon tarvittavat maalit. Toki Ervi näyttäisi olevan tällä kaudella kova ja kausi vasta nuori, joten katsellaan miten Oilersin peli tästä kehittyy.
 
K2"

Viestejä
21
3-5 -tilanteessa tuomarit hylkäsivät selvän maalin Iiskolan läpiajosta (pallo kävi takatolpassa ja koko halli näki sen tuomareita lukuunottamatta) ja heti perään Ervi teki tilanteeksi 3-6.

Iiskolan ensimmäinen laukaus osui suoraan maalin tolppaan. Missään vaiheessa en nähnyt pallon ylittävän maalilinjaa, vaan se pomppi maalin ja maalivahdin välissä. Istuin katsomossa suorassa näköyhteydessä maalilinjalle. Ai niin, olen varmaan itsekin salibandytuomari... Ei siis maali ollenkaan.

Pelin jälkeen oli puhetta kyseisin maalin laahuksesta, joka on liian kapea. Toivottavasti tähän saadaan korjaus ennen seuraavaa peliä.
 
Kyllä tuo mielestäni kävi päivän selvästi takatolpassa eli maalin sisällä, mistä se kimposi erikoisesti takas kentälle. Ei siis etutolpassa. Hallilla tämän livenä nähtyäni ja videolta hidastuksen katsottuani olen kyllä täysin varma asiasta ja samaa tukee pelaajien reaktiot kentällä (esim. Iiskola itsehän oli ihan satavarma, että pallo kävi maalissa - sen verran pahasti meni pasmat sekaisin kun tuomari ei maalia näyttänyt).

Tuossa vielä hidastus:

Eikö tuo nyt ihan selvästi käy maalin sisällä takatolpassa? Samapa asia sinänsä enää tässä vaiheessa ja en usko pelin siihen ratkenneen, mutta karmea tuomarivirhe silti.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
498
LaSB matsin perusteella Oilersin peli ja kuviot vielä jonkin verran hakusessa. Maalit syntyivät enimmäkseen yksittäisistä katkoista ja yksiöiden ratkaisuista kuin treenattujen sommitelmien kautta. Ykköskenttä näytti hetkittäin miten pallo voi parhaimmillaan liikkua, mutta toisaalta nähtiin aika synkkiä pallonmenetyksiä ja syöttöjä ahtaisiin paikkoihin joista vastustaja pääsi rankaisemaan. Ajatukset ja ajoitukset ketjukavereiden välillä ei vielä ihan kohdallaan. Kainulainen & Iiskola lienee hyvä tutkapari, mutta mietin toimisiko Pfitzner paremmin Markkolan kanssa samassa kentässä. No, kausi on vielä nuori.

Pakistossa oli ilahduttavaa katsoa nuoren Rauhalan peliä. Liike on sulavaa ja itseluottamusta pallon kanssa löytyy. Uusista pelaajista myös Suomela vaikuttaa selkeältä vahvistukselta. Markelin erittäin varma ja selkeästi fysiikka eri kuosissa kuin viime kaudella.

Mukava nähdä että joukkue pyrkii aktiiviseen pelitapaan ja pallonhallintaan. Hyökkäyksiin lähtö on nyt suoraviivaisempaa kuin viime kaudella.

Toivottavasti Raikamon kausi ei loppunut perjantaina. Pahalta näytti ja todella sääli jos kaveri on tehnyt urakalla duunia treenikaudella ja tässä lopputulos.
 
Viestejä
196
Valmennuksella olisi nyt se paikka laittaa haalarit päälle ja aloittaa työt.
Nyt on päästetty nuori joukkue vaan vaapaasti toteuttamaan taitojaan ilman selvää pelisuunnitelmaa.
Passiiviselta näyttää valmennuksen tekeminen ottelun aikana katsomoon. Olisiko tulos ollut sama jos valmennus olisi jäänyt kotiin katsomaan ottelua veikkaus tv:stä.
Harvoin valmennus saa käsiinsä näin lahjakkaita pelaajia, siis oikeasti älkää nyt ryssikö tätä kautta.
 
Viestejä
257
Kylläpä oli heikon näköistä tuo peli tänään. Yksilöt kannattelivat sen verran, ettei tullut rumasti turpaan.
 
Mahoney

En ihan ymmärrä Kainulaisen peluutusta sentterinä. Tosin toi se tämän hetken kompastuskivi Oilersissa. Huippulaitureista ylitarjontaa. Tähän vielä, Toni Rintala on yksi ikäluokansa kovimmista tuon pelipaikan lupauksista, mutta ilmeisesti ei vielä riitä liigaan asti.
 
Rintalalla ei meinaa oikein pää kestää. Taidot riittäisi kyllä, mutta pään sisällä myrskyää.
 
Mahoney

Rintalalla ei meinaa oikein pää kestää. Taidot riittäisi kyllä, mutta pään sisällä myrskyää.
Ok. En ole enää muutamaan vuoteen seurannut junnuja, joten tämän hetken tilanne ei tiedossa. Tosta joo ollut puheita aikaisemmin.
 
Viestejä
397
En ihan ymmärrä Kainulaisen peluutusta sentterinä. Tosin toi se tämän hetken kompastuskivi Oilersissa. Huippulaitureista ylitarjontaa.

Kyllä. Mutta onhan tuossa myös ihan käsittämätöntä joukkueen rakennusta myöskin ollut syystä tai toisesta. Vaikea ymmärtää mitä jengiä kasatessa on mietitty. Huippulaitureita on haalittu vähän yli tarpeidenkin, mutta sentteristö on jäänyt ihan kokonaan vajaaksi. Keskellä on vetänyt mm. Kainulainen, Pfizner, Santeri Lindfors ja Raikamo - laitureita kaikki. Keskitalo on ainoa oikeasti sentterityypinen pelaaja Oilersin nykymiehistössä.
 
Viestejä
442

Tulee mieleen ihan West Ham Valioliigan puolelta. Hankitaan korkean profiilin pelaajia, mutta ei oikeasti täytetä tarpeita. Vaikka kuinka laadukas nippu löytyisi, voi kaikki mennä päin honkia jos roolitus on huonosti suunniteltua. Ethän sä nyt oikeasti laita Suomen top-5 (mielipide) oikean puolen laituria IKINÄ sentteriksi eli Kainulainen äkkiä omalle tontille.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös