Pääkallo.fi

Inssi-Divari 2022-23

Tarvitaanko Divarin peleille edelleen oman viikoittaisen keskusteluketjun?

  • Kyllä

  • Ei

Results are only viewable after voting.
Viestejä
229
Aika heikosti näyttää Divari kiinnostavan tänä vuonna, enkä itsekään ole ehtinyt katsomaan läheskään niin montaa ottelua kuin olisin halunnut, toisaalta osa seuraamistani lähetyksistä oli laadultaan aivan kelvottomia katsottavaksi. Tähän päälle puuttuvat maalikoosteet, niin liitto on hienosti tehnyt kaiken voitavansa tuhotakseen sen vähäisenkin kiinnostuksen, jota sarjalla on ollut. Nimestä saatu sponsoriraha menee varmaankin liiton kahvikassaan sen sijaan, että Divaria kehitettäisiin edelleen.

Hatunnosto menee Divarin omalle podcastille. Pojat käyvät varsin mukavasti sarjaa läpi, joten turhaan minä samoja juttuja jaarittelen. Nostetaan kuitenkin kiinnostavia pelaajia ja ilmiöitä!
  1. Tasoerot - Pitkästä aikaa Divarissa on nähty melkoisia turpakäräjiä, kun Tiikerit ja Steelers ovat kunnostautuneet hörppimällä tappiot 0-9 ja 17-7 sekä 4-15 ja 17-6. Viime kaudella Welhot sentään hävisivät aika maltillisesti, vaikka hävisivätkin lähes kaikki ottelunsa. Soittorasian ottelut olivat runsasmaalisia.
  2. Salba-Steelers ottelussa Miikka Sokka oli kentällä 14 tehdyn maalin aikana (3 YV)
  3. Karhuilla ollut kolmessa matsissa neljä eri veskaria kokoonpanossa, yksikään ei kahdessa pelissä. Silti mukavat 8/9 pistettä tarttunut
  4. Tiikerien Mattias Kokljuschkin miehekkäät -14, mutta plussarake edelleen nollilla.
  5. Viime kauden maalikunkku Rolands Kovalevskisilla (38 maalia) kasassa vasta 2 kaappia ja joukkueen maalipörssissä jaettu 7. sija
  6. Josban huutajamummo tehnyt paluun Ultrien hiljettyä
  7. Jani Lehtoniemellä 3 peliin aika rajut 58 kutia, eli reilu 19/peli.
  8. Aki Hietasella oli viime kaudella kolmen matsin jälkeen kasassa tehot 4+5, nyt vasta 2+2.
  9. Joku pässi ei vieläkään osaa käyttää plusmiinus-tilastoja, kun Wuorenjuurella +4. Lisäksi ilmeisesti M-Team ja Tiikerit pelanneet 6 vs 6, kun M-Team on tehnyt maalin tägeillä IM,TM.
  10. Limingan, Steelersin, M-Teamin, ÅIF:n, Steamersin ja Tiikerien maalivahdit ovat kopanneet palloja keskimäärin alle 70%:n per joukkue. Eli näitä joukkueita vastaan vastustajat ovat tehneet maaleja yli 30%:n tehokkuudella. Vähemmän yllättäen huonoin tilanne Tiikereillä (40%) ja toisena Steelersillä, jolle on maaleja painettu 39% laukauksista.
  11. Karhujen Haanpää ja Pulli ovat ampuneet molemmat kaksi maalia kahdella laukauksella. M-Teamin Jokelainen ampunut 4/5 laukausta maaliin, vain yhden tyhjiin.
  12. Huonoin laukaisuprosentti löytyy myös M-Teamista, kun Eetu Sorvali on laukonut 1/29=3,45%. Eniten laukauksia ilman maalia on Karhujen Kuusiluodolla: 15.
 
Viestejä
163
Ihmettelin tuossa toisessa ketjussa, että minne on voinut vuodessa kadota Kooveen A, B, ja C juniorit. Nuo kaikki kolme junnu joukkuetta pelasi kuitenkin vielä viime kaudella valtakunnallisia sarjoja. Minkään sorttista vastausta en löytänyt / saanut.

Tästä syystä aloin hieman etsimään tietoa kooveen tilanteesta. Isoimpana yllätyksenä tuli Kooveen pelaaminen spiral hallilla!? Tiesin, että koovee edustus oy meni jonkin aikaa sitten konkurssiin, kun heillä ei ollutkaan varaa maksaa autocenter areenan vuokraa, mutta jostain syystä kuvittelin joukkueen pelaavan nykyisin Kauppi sports centerillä. Minkä takia koovee pelaa spiralilla, kun Tampereella on huomattavasti parempiakin vaihtoehtoja tarjolla. (Syy tähän ilmeisesti raha)?

Spiral halli on kyllä jotain järkyttävää. Muistan kun 2017 hypetettiin kooveen uutta areenaa, mutta kuinka moni osasi arvatakaan, että parin vuoden päästä läpsytellään taas Spiraalilla. Voin kuvitella miltä tuo on seuran kannattajissa tuntunut. Paluu vanhaan likaiseen harmauteen.

Toinen mielenkiintoinen asia mihin törmäsin oli Kooveen jäsenmäärän romahdus. Kooveella oli jäseniä 2010 luvun puolivälissä yli 700 ja se oli jäsenmäärällä mitattuna pirkanmaan suurin salibandy seura. Viime keväänä kooveen jäsenmäärä oli salibandyliiton mukaan 317. Tuosta kun poistetaan nyt kesällä lähteneiden joukkueiden pelaajat niin kyseessä on pirkanmaan 5 suurin salibandyseura jäsenmäärällä mitattuna.

Tilanne kooveen naisten puolellakin on surkuhupaisa. Joukkue ei meinannut saada liiga lisenssiä ja nyt se pelaa divari porukalla Nla:ta.

Kooveen miesten joukkue on vielä tänä vuonna divarissa ihan raikas ja laadukas. Mutta miten käy tulevaisuudessa, kun läpilyövät pelaajat lähtevät isommille vesille ja seuralla ei ole omaa junioriputkea josta tulisi korvaavia pelaajia. Eikä kooveella varmasti ole tällähetkellä paljoa rahaakaan millä saisi naarattua muista kaupungeista laadukkaita pelaajia.

Itse en toivo mitään pahaa itse seuralle, mutta siltä on nyt viimevuosien aikana viety pelipaikka, jäsenet ja rahat.

Tulee väkisin vähän sellainen fiilis, että tässä kituva eläin odottaa sitä vapauttavaa niskalaukausta… Toivon olevani väärässä, mutta veikkaan, että muutaman vuoden päästä koovee salibandy on pelkkä kaukainen muisto.
 
Viestejä
229
Korostetaan, että tuo Koovee Edustus Oy on siis halliyhtiö, eikä sinällään liity edustusjoukkueisiin. Uskoakseni juuri raha on suurin syy, miksi Koovee pelaa Spiralilla, eikä kaikkia otteluita Kauppi Sport Centerillä. Viime vuonna näyttivät pelanneen myös Tesomalla.

@Arto Kilponen nostikin haliiketjussa esiin laskeneet olosuhteet. Kooveen lisäksi ainakin Steelersin kotihalli on vaihtunut Iittalasta Eleniaan ja Karhut ovat palanneet vanhalle ja kamalalle alustalleen. Toki ainakin Karhut-LNM Suomen Cupin tuplapanos-matsi oli merkitty pelattavaksi Itätuulen koululla, joka näyttää olevan uusi koulurakennus. Ehkä legendaarinen Urheilutalo saa vihdoin pikkuhiljaa siirtyä eläkkeelle? Ainakin täällä riittää toivoa.

Plussana Rangers, Josba ja Liminka ovat saaneet uudet hienot hallit viime kauden aikana ja Lappeenrannan urheilutalo remontoitiin isosti muutama vuosi takaperin.

Hyvät kotihallit pienillä puutteilla löytyvät M-Teamilta, ÅIF:lta, Hawksilta, Tiikereiltä sekä Salbalta. Joskin pelaajien turvallisuuden kannalta, Tikkurilaa lukuunottamatta, kaikkialle olisi hyvä saada se metrin verran lisätilaa kaukalon ympärille.

Erityisen heikko tilanne on Jyväskyläläisseuroilla, sillä sekä Monnari että Palokka ovat kyllä ahtaita tiloja. Palokassa vielä lasikaide hankaloittaa kuvaamista. Suomen liikuntapääkaupunki My Ass.

Yleisesti voisi ehkä todeta olosuhteiden parantuneen viime vuosina, vaikka osa joukkueista ottaakin takapakkia. Itse kuitenkin toivoisin, ettei Divariin hyväksyttäisi enää vajaita pelipaikkoja, jos lähialueilla on tarjolla mitat täyttäviä vaihtoehtoja. Ts. Pommariin, Raatekankaalle jne ei saisi enää viedä ottelutapahtumia missään hätätilanteessakaan. Spiral ei ole kuitenkaan vaarallinen, vaikka ei missään nimessä kyllä viihtyisäkään, pelipaikka.

Mielestäni on kuitenkin aivan selvää, että poikkeusluvat vievät painetta pois asioiden kehittämisestä.

Jos palataan Kooveeseen, niin seuran kaatuminen/kuihtuminen olisi kyllä iso isku pirkanmaalaiselle miessalibandylle, sillä viime kauden päätteeksi putosivat Pirkat sekä Soittorasia, joten nyt pääsarjatasolla on vain kolme pirkanmaalaisjoukkuetta. Putoaminen ei Kooveelle ole kyllä realistinen vaihtoehto ellei jotain dramaattista tapahdu.
 
Viestejä
98
Toki ainakin Karhut-LNM Suomen Cupin tuplapanos-matsi oli merkitty pelattavaksi Itätuulen koululla, joka näyttää olevan uusi koulurakennus. Ehkä legendaarinen Urheilutalo saa vihdoin pikkuhiljaa siirtyä eläkkeelle? Ainakin täällä riittää toivoa.

Käsittääkseni tuo kyseinen tuplapanos ottelut on siirretty Itätuulen koululle, sillä Urheilutalolla on jokin pingisturnaus tms, eikä Liminka suostunut ottelun siirtämiseen maanantaille. Minkä ymmärrän enemmän kuin hyvin.
 
Viestejä
725

Itätuulen katsomotilat eivät kyllä ole divaritasoa. Kenttä kyllä voittaa urheilutalon mennen tullen.
 
Viestejä
6
''Spiral halli on kyllä jotain järkyttävää. Muistan kun 2017 hypetettiin kooveen uutta areenaa, mutta kuinka moni osasi arvatakaan, että parin vuoden päästä läpsytellään taas Spiraalilla. Voin kuvitella miltä tuo on seuran kannattajissa tuntunut. Paluu vanhaan likaiseen harmauteen.''

Mikä Spiral-hallissa on järkyttävää? Eihän se mikään salibandykenttien Nokia Areena ole, mutta ei todellakaan huonoimmasta päästä jos tarkastellaan vaikka pääsarjahalleja. Ongelmia toki spiralillakin, mutta ''jotain järkyttävää'' on kyllä aika värikynällä höystetty
 
Kyllä sitä aika järkyttäväksi voi kuvailla, ainakin pelaajien näkökulmasta. Kopit ahtaita, aina pieniä arvauksia mikä koppi ja milloin sen saa, koppikäytävä äärettömän ruuhkainen, pilli kaikuu hallissa muilta kentiltä jatkuvasti... yms, listaa voi jatkaa vielä
 
Viestejä
229
Viikonloppuna muuten Liukolampi saapui vihdoista viimein Poriin, mutta ÅIF:n nutussa. Vierailu päättyi surullisesti kun Karhut pitivät pisteet vaatimattomasti 10-1 tuloksella. Pelipäällä etenkin Karhujen ykkönen, jotka värkkäsivät 8 maalia ja yhteensä 13 paunaa.

Toinen mielenkiinnon kohde matsista Juho Myllyharju, joka isti kolme maalia, joista yhden 5v5, yhden YV:llä ja yhden AV:lla

Kolmantena nostan kokemattomat maalivahdit, sillä ÅIF:n Vaaralalla ja Misukalla on vyöllään 11+4=15 peliä pääsarjoissa ja Karhujen Rantalalla ja Mäkelällä 2+2=4. Lienee jonkin sortin ennätys yhdessä matsissa.

Neljäs nosto Saipa, joka jatkaa viime kaudelta tuttujen heikkojen kolmansien erien trendiä. Sputnikien verkkoon isketty 28 maalia, joista nopealla laskulla 20 on heilahtanut 40 pelatun minuutin jälkeen
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Classic - Oilers
18.30
1.605.303.65
Näytä kaikki
>
Viestejä
229
@Jussi Ojala onko tuo videokoosteiden tuominen YouTubeen pitkän vai lyhyen aikavälin ratkaisu? Jos pitkän, niin olisi mukava saada Inssi-Divarille kokonaan oma kanava YouTubeen. Pisteet ja kiitokset kuitenkin nopeasta reagoinnista liiton suuntaan!
 
Viestejä
229
Olipa hieno matsi eilen Salbalta Hawksia vastaan. Etenkin Salban ykkönen oli todella hyvä ja peliä ilo katsella. Salban ykköskenttä kelpaisi varmasti monelle liigajengillekin. Surullisinta osastoa ehkä Hawksin rosterin jälkeen tuo liiga-statuksella painanut TPS:n farmikenttä, joka onnistui jäämään miinuksille oman joukkueen 11-1 voitossa.

Jos oli Salban ykkönen tulessa, niin oli myös O2:n noin 15 vuotta nuorempi ykkönen Knuutit-Manninen-Kangas-Niemelä. Vain yksi omiin ja 7 tehtyä on todella hyvin Josban kaltaista bussi-jengiä vastaan.

Myös Saipa järjesti murskajaiset Steamersin kustannuksella ja tulokset melko tuttua Saipaa. Ykkönen rallattelee +5, mutta muut pysyivät sentään omillaan. Ja nyt voittivat myös viimeisen erän. Lappeenrantaan palannut Laitimo näyttää myös löytäneen aika mukavan vireen, sillä 5 matsiin kasassa jo 4+6=10p, joka on kolmannes kahdella FBC kaudella tehdystä 8+23=31 pisteestä

Kierroksen Aapo Tamminen-palkinto* puolestaan menee Janis Ragovskisille, jonka typerä haasto oman maalin edessä toi M-Teamin tasoihin ja seuraavassa vaihdossa Jokelainen tuuttasi voittomaalin.

*Aapo Tamminen-palkinto on saanut nimensä Karhujen Aapo Tammisen vastuuttomasta pelaamisesta viime kevään 6 pisteen F-Liiga-ottelussa Jymya vastaan. Miehen tarpeeton haasto viime sekunnailla, ja siitä seurannut hieno hassi, auttoivat Jymyä säilymään suoraan, kun Tamminen ja Karhut pakkasivat kamat ja lähtivät F-liigakarsintoihin.
 
Viestejä
267

Täytyy kyllä sanoa, että aika paskalta kuulostaa tuo"palkinto". Jos on yhtään seurannut Aapo Tammisen pelaamista, niin on ollut monet vuodet Karhujen pakki kaluston parhaita pelaajia. Kaikki tekee virheitä joskus ja sille ei voi mitään, mutta tää menee mielestäni pikkusen yli.
 
Viestejä
789
Surullisinta osastoa ehkä Hawksin rosterin jälkeen tuo liiga-statuksella painanut TPS:n farmikenttä, joka onnistui jäämään miinuksille oman joukkueen 11-1 voitossa.

Statuksesta en tiedä, mutta tilastoissa on jotain hämärää. Tepsiläiset tekivät yhden maalin tasakentällisin ja koko joukkue päästi yhden maalin, joten ei voi olla miinuksella. Elon laskuopilla se tekisi suunnilleen +-0. SalBan ykkösestä samaa mieltä.
 
Viestejä
1
Steamers - Salba

LNM- Tiikerit

LNM - ÅIF

Steamers - O2

Nostetaan hattua Happeen ja Niittareiden videotiimeille, jotka jaksaneet vääntää maalikoosteet meidän iloksemme. Jos on muiden joukkueiden taustahenkilöitä linjoilla, niin tuossa olisi hyvää mieltä tuottavaa iltapuhdetta tarjolla.

Salban youtube kanavalle koitettu nyt saada eloa ja sieltä löytyy maalikoostetta tämän kauden kotipeleistä!
 
Viestejä
229
Suomen ehkä kaikkien aikojen kiertolaispelaaja Kasper Tähkä saanut taas uuden merkinnän vyölleen! 1999 syntynyt pelaaja on pääsarjatasolla edustanut seuraavia seuroja:
  1. HIFK
  2. Tor
  3. ÅIF
  4. Josba
  5. SPV
  6. Happee
  7. Happee Steamers
Aikuisten muista sarjoista sitten myös Blue Foxin paidan vetänyt ylleen. Myös Tuomas Savukoskella näyttää olevan 7 eri pääsarjaseuraa. Kenellä olisi enemmän?
 
Viestejä
307

Voi ehkä miettiä, ettei vika ole aina ollut seurassa vaan ehkä myös joskus pelaajassa. Aivan naurettavaa rotaatiota. Poika kyllä osaisi pelata, jos olisi jotenkin kykenevä itsekritiikkiin.
 
Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Classic - Oilers
18.30
1.605.303.65
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös