Pääkallo.fi

KalloCast

Viestejä
1,026
Kun joku ehdotti, että pitää keskustella pelaajien määrästä, peliajasta tai pelikentän koosta, niin tämä keskustelu tapettiin sillä, että "tässä haetaan jotain pikavoittoa ja hopealuotia".

Sitten taas samat tahot hakevat pikavoittoa ottelumäärän vähentämisellä.

Itse taas olen sitä mieltä, että tässä ei ole olemassa mitään pikavoittoja vaan lajin kehitystä pitää tarkastella kokonaisuudessaan sekä itse lajin osalta, että sen kaupallisuuden osalta ja mitä muutoksia tarvitaan jotta se olisi kuluttajaystävällisempi, sillä rahalla tätäkin toimintaa pyöritetään.
Se on juurikin näin ja samaa mieltä myös "niksumalmin" kanssa. Kytöhonka jauhaa Ylijohtavassa, kuinka kauden pituuden säätäminen on oireen hoitoa, kun varsinainen ongelma on kuulemma ottelumäärä. Samalla kuitenkin todetaan että ihan oikeasti varsinainen ongelma on se että ollaan amatöörilaji ja sen takia kaikki mitä tehdään tulee jonkun selkänahasta. Ja jos näin, niin silloin minun mielestäni myös ottelumäärän tiputtaminen on oireen hoitoa, eikä ratkaisun työstämistä.

Voisiko siis keskustelun painopistettä pikkuhiljaa siirtää siihen suuntaan että mitä voisi tehdä seuraavan 5 vuoden sisään, jotta jokaisen ottelutapahtuman viivan alle syntyy mahdollisimman plusmerkkinen luku. Mitä toimenpiteitä se vaatisi? F-liigan puolelta, seurojen puolelta.. Sen pitäisi olla minun mielestäni kaikkein isoin strateginen tavoite F-liigan kannalta. Ja jos siihen löytyy keinoja, niin ottelumäärä ei enää olekaan se iso mörkö.
 
Viestejä
955
Tällä tarkoitetaan, että ottelun sijaan pitäisi olla treenivuoro.
Sepä se, ei se kokonaisrasitus merkittävästi muutu kenenkään kohdalla jos pelejä on vähän alle 30. Kotiotteluihin panostaminenkaan ei voi olla kiinni siitä onko niitä 13 vai 16/17.

Prosessin hoito ja lopputuloksen merkitys ovat kaksi eri asiaa, mutta sählyn pelastajaksi ottelumääräsrä ei ole. Eikä sähly mielestäni missään kriisissä olekaan vaikka välillä kriisipuhetta asiasta jos toisestakin riittää.
 
Fox

Viestejä
104
Voisiko siis keskustelun painopistettä pikkuhiljaa siirtää siihen suuntaan että mitä voisi tehdä seuraavan 5 vuoden sisään, jotta jokaisen ottelutapahtuman viivan alle syntyy mahdollisimman plusmerkkinen luku. Mitä toimenpiteitä se vaatisi? F-liigan puolelta, seurojen puolelta.. Sen pitäisi olla minun mielestäni kaikkein isoin strateginen tavoite F-liigan kannalta. Ja jos siihen löytyy keinoja, niin ottelumäärä ei enää olekaan se iso mörkö.
Tässä 100% samaa mieltä. Jos ottelut tuottaa riittävästi, ei ottelumäärä ole ongelma. Ammattilaisuus silti vielä kaukana.

Mun omia nostoja:
* Fliigalle markkinointihenkilö jonka tehtäviä ainakin:
- mittarit kuntoon
- materiaalin tuottaminen seuroille
- markkina- ja kävijätutkimukset
- lajin näkyvyys isoissa medioissa
- tapahtumien ja otteluiden markkinointi
- seurojen koulutus ja tukeminen (esim kuukausittainen yhteinen Teams)

* Seuroissa:
- markkinoinnin kohdistaminen lajikuplan ulkopuolelle (mm. paikallinen media)
- lämmintä syötävää ja olutta myyntiin
- uusien kanavien löytäminen markkinointiin
- hyvien ja huonojen kokemusten jakaminen muiden seurojen käyttöön
- halli viihtyisäksi
 
Fox

Viestejä
104
Kotiotteluihin panostaminenkaan ei voi olla kiinni siitä onko niitä 13 vai 16/17.
Määrä ei, mutta tiheys kyllä on.

Vapaaehtoisten saanti kerran viikossa vs 2-3 kertaa / vko on aivan eri asia.

Samoin markkinointi on todella hankalaa jos kotiotteluiden väillä on vain muutama päivä.
 
Viestejä
955
Ei millään ja tuskinpa 3 kotiottelun viikkoa on ollut kellään. Määrä ja rytmitys liittyvät noilla mahdollisilla määrillä aika vähän toisiinsa.
 
Fox

Viestejä
104
Tällä kaudella jonkin verran tuli. Myös 1 koti ja 2 vieras / vko heikentää jo organisaation (pelaajat, valmentajat, taustat ja vapaaehtoiset) kykyä toimia optimaalisesti.

Huomioitava että esim. halliesteet on sellaisia, jotka on tähän saakka aiheuttanut surkeita lopputuloksia ohjelmaan. Uskoa paremmasta kuitenkin on ja ainakin itse olen valmis antamaan vielä mahdollisuuden 33 ottelulle kun korjataan otteluohjelman luontiprosessia ja pidennetään hieman kautta.
 
Viestejä
245
Muutamia asioita, joita ei mielestäni olla vielä käsitelty:
- Pelimäärän nouseminen 7:llä voi kuulostaa pieneltä, mutta pelaajan kannalta pitää ajatella koko lajitapahtumaa:
- Lajiharjoitus vie kaikkinensa noin 3-4h, kun lasketaan fysiikat, huollot, laji ja matkat.
- Kotiottelu on helposti tuplat tästä. Pari tuntia ennen peliä hallille, peli, loppuverrat ja mahdolliset mattotalkoot. About 6h
- Reissupeleihin tulee vähintään 5-6h lisää, kun istutaan pari tuntia bussissa ja ruokaillaan.

Eli vaikka tapahtumien määrä pysyisi samana, niin 7 pelin lisääminen kasvattaa käytettyä aikaa minimissään 27 tuntia/kausi. Eihän nuo pahoja määriä ole, jos on opiskelija tai sählyammattilainen, mutta kyllä työssäkäyvälle on aika rasite, jos tänään painaa töitä 8-14. vieraspeliin, kotona 23-24 ja aamulla taas töihin 8-16. Vaikkei olisi perhettä, niin kyllähän tuossa palautuminen jää aika heikoksi etenkin, jos kropalla on taipumusta olla kierroksilla pelin jälkeen.

F-Liigaa kannattaa ehdottomasti kehittää amatöörit edellä, sillä ei ole kenenkään etu, jos sarjan pelaajat ovat maajoukkueessa pelaavat täysammattilaiset ja opiskelijat/lukiolaiset. Kärjistetysti Classic tai ErVi.

Kokonaisuutena minusta yksi ihan järkevä ratkaisu olisi pelaajakohtainen palkkakatto, joka pakottaisi ohjaamaan rahavirtaa tähtipelaajilta rivimiehille. En osaa tarkkaa mallia kuvata, mutta tavoitteena olisi parempi pystyä maksamaan työssäkäyville rivipelaajille edes pari sataa kuussa kuin nostaa absoluuttisen kärjen tuloja. Tuollainen pari sataa ei kuitenkaan kompensoi kuin ehkä yksi-kaksi menetettyä työpäivää.

Tähän asti sarjan ja lajin ammattimaisuus on noussut nimenomaisesti pelaajien vaatimustason kautta, samalla kun hyöty on valunut muutamille pelaajille.

Korostetaan nyt etten tiedä asioiden nykyistä tilaa, mutta kuten joku ehdottikin, niin liitto voisi järjestää vaikka kuukausittaisia koulutuksia markkinoinnista, tapahtumatuotannosta §jne. Tuonne kun kutsutaan kaikkien Fliiga joukkueiden edustajat, niin ei siitä kauheasti kustannusta jää per seura.
 
joelsiltanen

Ylläpidon jäsen
Viestejä
6,020
KalloCastin juhlajakso 150 on julki ja sisältö on väkevä:

- Ottelumääräasia: prosessi eteni miten sattuun, mutta oliko se kaiken lisäksi yhdentekevä?
- Miesten liigan päätöskierroksen veikkaukset
- Runkosarjan pelaajanostot kategorioissa: paras pelaaja, paras tulokas, yllättäjä, pettymys ja "hänestä pitäisi puhua enemmän"
- Brandypörssin viimeisessä osassa Classic

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
FBC Turku - Indians
15.00
9.758.001.18
Jymy - OLS
16.00
1.934.552.98
Oilers - EräViikingit
14.10 14.00
1.0811.5015.00
Classic - LASB
14.10 18.30
1.0415.0020.00
Nokian KrP - TPS
14.10 18.30
1.534.854.65
F-liiga N
1X2
1X2
EräViikingit - SB-Pro
16.10 18.30
1.514.705.10
SaiPa - TPS
19.10 14.00
9.507.001.12
Koovee - SSRA
19.10 15.30
2.044.152.92
FBC Loisto - ÅIF
19.10 17.00
1.485.104.95
Divari
1X2
1X2
O2-Jyväskylä - SBS Wirmo
14.00
1.665.103.50
Karhut - Hawks
16.00
2.384.302.30
Näytä kaikki
>
Viestejä
351
Kun Louhi aikoinaan haki seppä Ilmariselta sammon, lähti homma hieman lapasesta, eikä kokeilun jälkeen ahneus antanut myöden palauttaa kultaa vuolevaa konetta takaisin, vaan lopulta porukalla hajotettiin sampo ja kaikki olivat taas köyhiä.

Pari vuosisataa myöhemmin tarut juurtuivat Eerikkälän lauteilla istuneiden mieliin niin lujasti, että lähdettiin hakemaan ihmisiä turuilta ja toreilta tuomaan rahaa salibandykansalle, aluksi varoen, mutta pian jo liidettiin taivaanrannan yläpuolella matkalla kohti Aasian tarunhohtoisia ihmismassoja reikäpalloisten olympiatarinoiden kera.

Draaman kaareen kuuluu pienet takaiskut ja vaikka Singaporen kauppakeskuksen huuma olikin tajunnan räjäyttävä menestys, ollaan ajatuksissa tultu hieman lähemmäksi maanpintaa, onhan Suomessa kuitenkin lajilla niin valtava imu, että pelimäärissä voidaan tavoitella vuosi vuodelta suurempia lukuja eikä 33 varmaankaan ole päätepiste.

Ainoa mikä on jäänyt askarruttamaan on se kuka toimii nykyajan kalevalaisena joka käy rikkomassa sammon, rooliin on tyrkyllä joukkueiden luotonantajat samoin kuin junioreiden vanhemmat (toki nämä monessa joukkueessa ovat yksi ja sama roolihahmo), mutta ei pidä sulkea joukkueiden johtajia laskujen ulkopuolelle.

Vertauskuvallisesti käytetty Kalevala ja Schwabinin kirjoittama hölmöläisten tarinat julkaistiin samoihin aikoihin, en sittenkään ole varma kumpaa tarinaa tämä saaga paremmin mukailee...
 
Viestejä
4

Pakko kehua, kaunis ja todellisen tuntuinen runo!
 
joelsiltanen

Ylläpidon jäsen
Viestejä
6,020
Viestejä
320
KalloCastin juhlajakso 150 on julki ja sisältö on väkevä:

- Ottelumääräasia: prosessi eteni miten sattuun, mutta oliko se kaiken lisäksi yhdentekevä?
- Miesten liigan päätöskierroksen veikkaukset
- Runkosarjan pelaajanostot kategorioissa: paras pelaaja, paras tulokas, yllättäjä, pettymys ja "hänestä pitäisi puhua enemmän"
- Brandypörssin viimeisessä osassa Classic

Oli pakko löysätä kukkaronnyörejä sen verran että pääsin takaisin kuuntelemaan KalloCastia. En ole kuunnellut sen muututtua maksulliseksi, mutta nyt siis homma rokkaa taas. Pakko tähän ottelumääräprosessifiaskoon kommentoida, että vähän epäilyttää kyllä tämä tv-sopimus-selitys kaikkinensa. Ettei vaan olisi käytetty tekosyynä, tai siis, vedetty sopparikortti pakasta jotta asiasta ei enää keskusteltaisi. Onko kukaan muu nähnyt sitä sopimusta muuta kuin liigan toimari ja liiton hallitus vai mikä lie päättävä elin siellä on? Tietysti kun kyseessä on osakeyhtiö niin varmasti siinä on liikesalaisuuksia sun muita eikä se ulkopuolisille kuulu eikä sitä varsinaisesti tarvitse näyttääkään, mutta sen sisällön voinee kertoa vähintään pääsarjapäällikölle. Jos ja kun tätä asiaa on nyt vatvottu kuukausitolkulla niin kyllä mä ainakin epäilen toimarin ammattitaitoa jos hän, jonka todennäköisesti pitäisi sopimuksen sisältö tuntea, ei ota yhteyttä pääsarjapäällikköön ja kerro että turhaan sä mitään kyselyitä teet. Eli siis siinä vaiheessa kun tulee ilmi että joku kysely on tehty. Toimari ei myöskään sano asiasta mitään Fliigan ulkopuolelle, vaikka mahdollisuuksia on ollut varmasti useita. Jos sopimuksessa todella lukee että runkosarjassa on oltava 33 kierrosta, niin järkevä ihminen olisi sen sanonut heti Pastorille kun Pastori soitti ja kyseli: "Joo, meillä oli vähän kommunikaatio-ongelmia, pääsarjapäälliikkö ei tiennyt tv-sopimuksen sisällöstä kun hän kyselyn teki. Jatkossakin pelataan 33 kierrosta koska tv-sopimus velvoittaa." Case closed. Sen sijaan vaikutti siltä että alkoi hikoiluttaa ja pyydettiin soittamaan pääsarjapäällikölle.
Toisin sanoen, vaikuttaa siltä että siellä on Fliigan puikoissa joku vähemmän järkevä yksilö tai sitten sopimuksessa ei lue se mitä nyt väitetään. Olen sen vuoksi eri mieltä KalloCastin porukan kanssa siitä että kenellekään ei potkuja tällaisen asian vuoksi tarvitse antaa. Nimenomaan tarvitsee. Pientähän tällainen säbäsekoilu on tietysti isossa kuvasa, mutta hänhän on siellä töissä kehittämässä liigaa ja jatkuvasti mennään aivan perämetsään kaikessa. Mitä järkevää siellä Fliigan toimistolla on saatu aikaan? Osaako joku kertoa? En odota mitään urotekoja, mutta kai sitä jotain kehitystä pitäisi saada aikaan. Eikö siellä sen takia olla? Miten on salibandyn Fliiga kehittynyt sen synnystä lähtien? Katsojamäärät ainakin ovat ilmeisesti pienentyneet, pelaajat lopettaa uransa aikaisemmin ja yhä useampi huippupelaaja lähtee ulkomaille. Muutamassa vuodessa saatu kaikki sekaisin. Ei kovin hyvä track record. Roskiin vaan toi porukka ja uutta tilalle.

Voin myös olla väärässä tai ehkä olen ymmärtänyt jonkun asian väärin. Joku voi siinä tapauksessa valistaa jolloin voin muuttaa kantaani.
 
Viestejä
955
No ei ole saatu kaikkea sekaisin. Korona vaikutti/vaikuttaa joihinkin asioihin (yleisödroppiin ja lähtöviiveisiin) ja toki laajemmin yhteiskunnan muutos ja kilpailu vapaa-ajasta.

Tuo lähtijöiden määrä ja sen pitäminen huonona asiana jaksaa hämmentää. Kuka tekee tilaston paljonko ja millaisia lähtenyt eri vuosina ja miksi se on paha asia? Sama lopettajien tilastointiin.
 
Viimeksi muokattu:

Koronan voi jo unohtaa, sen taakse ei tarvi mennä enää kenenkään. Päinvastoin ku droppi tuli ja nyt ku on palattu ns. "normaaliin" niin nythän olisi mahdollisuus "helposti" parantaa mutta ei kovin lupaavalta näytä oikeastaan mikään.

Eihän se pelaajien ulkomaille meno suoraan huono asia välttämättä ole, mutta se vaikuttaa kuitenkin jonkun verran kotimaisen liigan tasoon sekä urheilullisesti että asemana "maailman parhaana salibandyliigana".
 
Viestejä
955
Kyllä se korona vaan vaikutti moneen asiaan eikä vaikutus päättynyt sillä hetkellä kun yleisö sai palata (myös ulkomaille lähtöihin) ja sen aikana pakolla kotiin jäänyt yleisö pitää ansaita takaisin. Nythän yleisömäärät ovat nousseet vaikka matkaa entisiin lukuihin on.

Tietenkin menevillä ja tulevilla pelaajilla on oma merkityksensä ja molempiin suuntiin kulkee niin suomalaisia kuin ulkomaalaisia pelaajia. Aika yleinen on puhetapa, että pelaajia siirtyy paljon ulkomaille (jopa kiihtyvään tahtiin), ja että pelaajat lopettaa nuorempina, mutta luvut puuttuu. Harva sinne jää ja palatessaan tulee uudistuneena pelaajana. Vain #sählyjutut sen näkeminen ennen kaikkea negatiivisena, että pelaajat pääsee ulkomaille tekemään mitä rakastaa.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
320
…ja sen aikana pakolla kotiin jäänyt yleisö pitää ansaita takaisin.
Tästä aivan samaa mieltä. Ja toimenpiteinä on tehty mitä? Ei toki pelkästään Fliigan tehtävä vaan vastuu myös seuroilla, mutta kuitenkin.

Tietenkin menevillä ja tulevilla pelaajilla on oma merkityksensä ja molempiin suuntiin kulkee niin suomalaisia kuin ulkomaalaisia pelaajia. Aika yleinen on puhetapa, että pelaajia siirtyy paljon ulkomaille (jopa kiihtyvään tahtiin), ja että pelaajat lopettaa nuorempina, mutta luvut puuttuu. Harva sinne jää ja palatessaan tulee uudistuneena pelaajana. Vain #sählyjutut sen näkeminen ennen kaikkea negatiivisena, että pelaajat pääsee ulkomaille tekemään mitä rakastaa.
Kyse ei ole yksittäisen pelaajan ulkomaille lähdöstä. Siinä ei todellakaan ole mitään huonoa, päinvastoin se on hienoa pelaajalle, ja siis nimenomaan pelaajan kantilta. Liigan kantilta tilanne on eri.
Mullakaan ei oo lukuja heittää tähän hätään ja oma mielipiteeni pohjautuu mutuun.
Mutuna heitän myös että suurin osa ulkomaille (lue: Sveitsiin) lähtijöistä palaa paskempina pelaajina kuin lähtivät, kokemuksen rikkaampana tosin. 🤷‍♂️
 
Viestejä
955
Sehän se tarina on, että Sveitsissä ei kehity, mutta enpä tiedä. Itsestä kehittyminen on aina paljon kiinni. En tiedä kuka olisi huonompana tullut, ei ainkaan Aaro Helin.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös