Pääkallo

Krister Savonen siirtyy Sveitsin liigaan!

Kyllä minä pidän esim. Iiro Lankista vähintään todella hyvänä jos en jopa tähtipelaajana, eli on Happeellekin sentään jotain tullut.
 
Kyllä minä pidän esim. Iiro Lankista vähintään todella hyvänä jos en jopa tähtipelaajana, eli on Happeellekin sentään jotain tullut.

Siirroissa ollaan tietysti tämänhetkisen tiedon varassa ja jotainhan voi vielä tapahtua moneen suuntaan. Lankinen on laadukas hankinta ja muutama muukin tulija on ollut Happeella. Lähtijöitä kuitenkin Kauko, Kunelius, Liponen, Immonen, Tuomola ja todennäköisesti myös Kohonen eli tällä hetkellä Happeen siirtolista on vielä pakkasella...
 
Happeella kaikki kunnossa kunhan peluutus on hyvää. Siinä mielessä jopa valmentajan vaihdos siellä voisi tehdä hyvää, jos peli ei parane viime kaudesta.
 
Happeella kaikki kunnossa kunhan peluutus on hyvää. Siinä mielessä jopa valmentajan vaihdos siellä voisi tehdä hyvää, jos peli ei parane viime kaudesta.

Ettei nyt jäisi väärää kuvaa, ei ollut tarkoitus dissata Happeeta, Erviä ja Krp:tä. Ihan suht laadukkaat ryhmät ne kukin saavat kasaan. Mutta jos kysytään Classicin pahimpia haastajia, niin tämänhetkisten siirtotietojen valossa en näitä joukkueita laske TOP-4 porukkaan
 
No, tiettyjen tahojen päätös oli, että tietyistä aiheesta ei kootusti puhuta tietyllä foorumilla toistaiseksi, niin tämä nyt on vähän tätä. Salibandykansaa selvästi kiinnostaa ja sitä myöten salibandykansa puhuu siitä aiheesta joka tapauksessa jossain.
 
Mika Kohonen varmaan aloitti Spv:ssä sentterinä ainakin joitakin pelejä silloin näin. Olisiko Kuusela vienyt Mikan roolin siinä siellä? Ainakin huono ratkaisu Spv:n kannalta, koska Kuusela oli vain kakkossentteri mestaruuden aikana.

Ainahan kentälliset jonkin verran elävät, mutta pääosin Mika oli siis pakkina. Enpä tiedä, miten huono tuo Kuuselan siirto ykköskenttään silloin oli. Seuraavalla kaudella tuo ketju oli yksi liigan parhaimpia ja siivitti SPV:n jälleen mitaleille ja yhden jatkoaikamaalin päähän superfinaalista. Tuolta ajalta on ollut jäänteenä vielä tällä kaudellakin sarjan paras yv-kenttä.
 
Tuosta tulee mieleen onko Mika Kohosen sopimuksessa jokin ykköskenttä peluutus, kun ei mennyt kakkoskentän sentteriksi? Tämä selittäisi Happeenkin viime kauden peluutusta.
 
Tuosta tulee mieleen onko Mika Kohosen sopimuksessa jokin ykköskenttä peluutus, kun ei mennyt kakkoskentän sentteriksi? Tämä selittäisi Happeenkin viime kauden peluutusta.

Happeessa ainakin käytännössä koko kauden kakkoskentän pakkina sekä ykkös-yv:ssä. SPV:ssä varmasti haettiin jotain etua siitä, että toisensa ja pelitapansa hyvin tuntevia veljeksiä peluutettiin samassa kentässä. Eikä se SPV kausi Kohoselta nyt älyttömän huono ollut, kuten ei tämä kausikaan Happeessa. Odotukset Mikaa kohtaan olivat vaan epärealistisen kovia, hänen tullessaan Seinäjoelle.
 
Minun tuttu siellä vieläkin puhui ylipainosta hänen osaltaan ja tuosta löytyy täältäkin juttu pudotti painoa 8 kg world games. Sikäli myös outoa että Petri Kettunen valitsi Mika Kohosen sentteriksi maajoukkueeseen eikä Kuuselaa, kun noin käynyt Spv:ssä. Sikäli ymmärrän Koposen lausuntoja maajoukkueeseen liittyen aiemmin.
 
Juu ei Mika ihan hoikimmassa kunnossaan ollut SPV kaudella, mutta hänellähän on aina ollut ja on vieläkin vapaalippu maajoukkueeseen. Silloin vielä jopa sentteriksi, nyt enää pakiksi tai jopa 4. kenttään.
 
Muistetaan nyt jokatapauksessa, että Kohonen teki vähän helvetin kovaa jälkeä päättyneellä kaudella liigassa pakkina.
 
Muistetaan nyt jokatapauksessa, että Kohonen teki vähän helvetin kovaa jälkeä päättyneellä kaudella liigassa pakkina.

Pitää paikkansa...nimenomaan liigassa. Mutta maajoukkueessa ei mitenkään pitäisi olla 6 pelaavan pakin joukossa eikä edes se 7. pakki. Mutta Mika on Mika.
 
Minun tuttu jopa divarista puhui hänen kohdallaan silloin Spv kaudella. Tämä ei tietenkään minun oma mielipide. Ja nytkin teki harhasyötön play-offeissa ja välillä liikkuvuus oli huonoa ei yli puolen kentän. Ilman yv1 peluutusta ei niin hyvä kausi.
 
Muistetaan nyt jokatapauksessa, että Kohonen teki vähän helvetin kovaa jälkeä päättyneellä kaudella liigassa pakkina.
Kuten ratkaiseva harhasyöttö Cupin finaalin jatkoajalla ja ratkaiseva harhasyöttö kolmannen puolivälieräottelun jatkoajalla ;) Mutta joo, kyllähän Kohonen oli parempi kuin ennen kauden alkua oletettiin.
 
Minun näkemieni Happee pelien perusteella Happeen yv1 oli liigan kärki varmaan peli-ajassa ja auttoi Peter Kotilaistakin varmasti pistepörssin voittoon ja Happeen yv2 taas varmaan liigan pienimpiä yv-aikoja? Tuo maajoukkueen Mikasta nämä tiedot mitä Säbäntteri tuossa mainitsi ehkä selittää Ruotsi pelienkin ailahtelevuutta. Monesti mitä peliä nähnyt missä Mika hyvin saanut peli-aikaa Ruotsi voittanut ja finaalit missä peluutus muutettu ja peli-ajat Mikallakin vähäiset Ruotsi voitettu. Eli jotain Säbäntterin havainnoissa voi olla perää ja nämä olisi hyvä maajoukkueenkin miettiä eli ketä sinne valitaan ja onko joku saanut paikan liian helposti?
 
Kyllä muissa lajeissa Jari Litmanenkin ja Ville Peltonen joutuivat syrjään maajoukkueista esimerkiksi. Selänne ehkä poikkeus, mutta sinä vuonna oli paljon loukkaantumisia ja hänen taso vielä hyvä muutenkin kuin yv.
 
Happeen valmentaja taisi syksyllä urheilulehdessä puhua, että eiköhän maajoukkueeseen Mika sentteriksi ja aloittikin Mika ykköskentän keskellä MM-kisat eli kyllä Nykyn aikanakin se rooli myös ollut, jos vähän korjaan Säbäntteriä.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Takaisin
Ylös