Pääkallo.fi

Miesten liigan ottelut viikolla 39 (23.-29.9.)

Viestejä
415
Juu, kultapoika Kotilaiselta hyvä provo kaikkien mielestä, jos tuon saman tempun olis tehnyt vaikka Sami Koski niin täällä huudeltais vähän toiseen tyyliin. Hankkiolta tyhmä temppu, mutta Kotilainen on pelle!
Lisäksi Kotilaisen näyttelijänsuoritus hyvää tasoa. Ei noin pienen huitaisun voimasta pitäisi edes Kotilaisen kokoisen miehen maahan kaatua, vaikka olisi osunut kuinka arkaan paikkaan. Toivottavasti Hankkion vanhat synnit ei enää vaikuta mahdollista pelikieltoa määrätessä, eikös niistä ole rangaistukset jo kärsitty.. Onneksi SPV:n peli on niin tikissä, ettei siinä 1-3 pelin pelikielto Hankkiolle merkkaa mitään joukkueen kannalta.
 
Viestejä
465
Hankkion punainen ihan ansaittu, luulisi noin kokeneella pelaajalla kasetin pysyvän paremmin kasassa. Tilannetta ei kuitenkaan edeltänyt mikään isompi sikailu, ilmeisesti protestoi tuomareille ennen Börssi-Petterin tönäisyä jotain viheltämättä jäänyttä vaparia. Toki myös Kotilaiselle olisi omasta mielestä kuulunut kakkonen tuosta.

Aika nätti rankkari ÅIFfin kaverilla Tiikereitä vastaan, olikohan Kosonen.

Edit: olihan se

Video: ÅIF:n Miika Kosonen tekaisi fantastisen rankkariosuman Salibandyliigassa
 
Viestejä
24
Älä nyt viitsi, ihan älytöntä spedeilyä Tiikereiden pelaajilta. Mikä se loipon temppukin oli? Aivan oikein ettei tollanen rottalauma voita pelin peliä.
Harmittaa että nuori Sillanpääkin meni isompien mallin mukaan filmaamaan. Pelasi heti ”tällin” jälkeen. Lund joutui huilimaan useamman vaihdon ja ko tilanteesta ei tullut tuota ”ÅIF:in vitosta” tai punaista. Huomattavasti kovempi ja vaarallisempi tilanne kuin Sillanpään! Ottelun tuomarilinjan mukaan tuonkin tällääjän olisi pitänyt saada punainen. Taisi olla tuo Kosonen tuo tällääjä. Harmi ettei reagoitu pelissä. Tästä tilanteesta pitäisi nyt jälkikäteen räpsähtää useamman pelin pelikielto!
 
Viestejä
465
Oilersilta sellainen perussuoritus Welhoja vastaan, ihan satakymmenen lasissa ei menty. Komea vastaanotto yleisöltä Pajukosken paluuseen, liigavauhti ehkä vielä hieman hakusessa, mutta huomasi kyllä että rutiinia riittää. Lisää treeniä ja pelejä alle, niin eiköhän Pajukoski voida laskea myös pelilliseksi vahvistukseksi.

Muutenkin kelpo meininki hallilla ja hyvin oli porukkaa katsomossa. Toki vapaalippulaisia ja junnuja oli paikalla tavanomaista enemmän. Hyvä veto seuralta satsata ekaan kotipeliin.
 
Viestejä
75
Harmittaa että nuori Sillanpääkin meni isompien mallin mukaan filmaamaan. Pelasi heti ”tällin” jälkeen. Lund joutui huilimaan useamman vaihdon ja ko tilanteesta ei tullut tuota ”ÅIF:in vitosta” tai punaista. Huomattavasti kovempi ja vaarallisempi tilanne kuin Sillanpään! Ottelun tuomarilinjan mukaan tuonkin tällääjän olisi pitänyt saada punainen. Taisi olla tuo Kosonen tuo tällääjä. Harmi ettei reagoitu pelissä. Tästä tilanteesta pitäisi nyt jälkikäteen räpsähtää useamman pelin pelikielto!
Kososelle kuuluu kyllä tuosta useamman pelin kakku. Hyppää takaapäin olkapää edellä vastustajaa takaapäin päähän. Täysin käsittämätön teko.
 
Viestejä
465
Happeeta jotkut ennustavat ihan liigan kärkipäähän, mutta vaikea kyllä uskoa. Taitoa ehkä tullut joukkueeseen lisää viime vuotiseen verrattuna, mutta näkisin että iso ongelma on edelleen sama, jota seurasin viime keväänä Oilers sarjassa. Jos ykköskentän puolustuskyvykkyys on tuota, niin ei vaan homma kanna. Peter Kotilasen tehotilasto kahden matsin jälkeen -5 ja hieman epäilen tuleeko nousemaan plussan puolelle koko kautena.
 
Viestejä
24
Jotenkin tuntuu tuo Lundin ”käsittely” vielä tarkoituksen mukaiselta. Se pitäisi ottaa huomioon rangaistusta määrittäessä Kososelle / ÅIF:lle. Niin Kososesta kuin ÅIF:sta meni kyllä peli esityksen pohjalta ”maku”. Toivottavasti ei ollut sovittu juttu, että Lundia käsitellään poikkeuksellisen kovaa!
 
Viestejä
1
Ihan turhaa kitinää Tiikereiden koutsiltakin pressissä noista "isoista jäähyistä". Miksi ihmeessä rangaistuksen pituuteen pitäisi vaikuttaa se mitä osuman saaneelle pelaajalle käy? Eli jos pelaat kovaa sääntöjen puitteissa ja vastustajaa sattuu niin pitäiskö siitä tulla sit jäähy vai.
 
Viestejä
2,477

Niin mites tämä salibandyn puolella menee? Jääkiekossa esim. korkean mailan jäähyn pituuteen vaikuttaa se tuleeko pelaajalta verta vai ei ts. seuraus.
 
Viestejä
24
Ihan turhaa kitinää Tiikereiden koutsiltakin pressissä noista "isoista jäähyistä". Miksi ihmeessä rangaistuksen pituuteen pitäisi vaikuttaa se mitä osuman saaneelle pelaajalle käy? Eli jos pelaat kovaa sääntöjen puitteissa ja vastustajaa sattuu niin pitäiskö siitä tulla sit jäähy vai.
Miten tämä meni niin kuin sun mielestä? Pallon suojauksesta vitonen ja samalla punainen, Puskan näytelmästä vitonen, vihellyksen jälkeen tapahtuneestä päähän kohdistuneesta (Lund) taisi pallo mennä ÅIF:lle (siis ei rangaistusta) ja Tiikereiden maalivahdin päähän kohdistuneesta iskusta juttutuokio maalivahdin ja tuomarin välillä edellisestä Puskan esityksestä vitonen Tiikereille.
 
Viestejä
75
Ihan turhaa kitinää Tiikereiden koutsiltakin pressissä noista "isoista jäähyistä". Miksi ihmeessä rangaistuksen pituuteen pitäisi vaikuttaa se mitä osuman saaneelle pelaajalle käy? Eli jos pelaat kovaa sääntöjen puitteissa ja vastustajaa sattuu niin pitäiskö siitä tulla sit jäähy vai.
Kysehän ei ollut sääntöjen mukaan pelaamisesta. Mikäli pelataan sääntöjen mukaan ymmärrän kysymyksesi mutta kun siitä poiketaan niin toki rikkeen vakavuus ja seuraamukset otetaan huomioon. Onhan meillä sekä yhteiskunnassa yleisesti niin kuin salibandyssäkin erilaisia sanktioita käytössä juuri siksi.
 
Viestejä
17
Jotenkin tuntuu tuo Lundin ”käsittely” vielä tarkoituksen mukaiselta. Se pitäisi ottaa huomioon rangaistusta määrittäessä Kososelle / ÅIF:lle. Niin Kososesta kuin ÅIF:sta meni kyllä peli esityksen pohjalta ”maku”. Toivottavasti ei ollut sovittu juttu, että Lundia käsitellään poikkeuksellisen kovaa!
Taitaa ottaa melko koville häviö ÅIF:lle kun hirveetä kitisemistä ja joka tilanne tuomittu väärin. ÅIF:n pelaajat filmaa joka tilanteessa ja tiikereitä kohdellaan kaltoin? Hah. Kestäkää se, että olitte vaan huonompia :) Entistä suurempi nautinto tulee voitosta kun jaksetaan kitistä eikä nähdä omia virheitä. Pallon suojaaminen=kyynärpäällä nenä verille?
 
Viestejä
24
Ei kai kukaan ole lopputuloksesta tässä kirjoittanut, vaan linjasta pelin sisällä. Nenä verille... Jep jep!
 
Viestejä
24
Huom! Makepappa ja co:t: Ensimmäinen tuomio tullut ”tuutista” ulos. Odotellaan vielä seuraavia. Tämä oli siitä Sillanpään filmaamisesta. Noloa! Eli väärin meni pelin aikana!

Varmasti kommentoidaan muitakin pelejä kun vain ehditään niitä katsomaan. Tv:stä kun ei pysty katsomaan kuin yhtä peliä kerrallaan.

Eikö yleisesti ole hyvä puhua näistä tilanteista? Ko. pelissä oli kohtuuttoman paljon filmaamista, ja erittäin ikävää pelaamista sekä erittäin epäurheilijamainen jälkipelitilanne. Näistä kaikista pitää lätkäistä pitkät sanktiot, että näin ei kukaan joukkue tai pelaaja enää tee. Ja todella harmi teidän kannalta, että tämä kohdistuu nyt ÅIF:iin.
 
  • Tykkää
Reaktiot: Pro
Viestejä
1,070
Juu, kultapoika Kotilaiselta hyvä provo kaikkien mielestä, jos tuon saman tempun olis tehnyt vaikka Sami Koski niin täällä huudeltais vähän toiseen tyyliin. Hankkiolta tyhmä temppu, mutta Kotilainen on pelle!
Kaikkien? Mä kyllä lasken nopeasti että olin ainoa joka tota edes jossain määrin puolusti, muut tuomitsi. Onhan näitä provoja kaikissa lajeissa, Jarkko Ruutu, Tikkanen ja Leksa Komarov ihan arvostettuja tossa hommassa. Ja aina kaikki riippuu kenen kantilta katsoo, jos suomalainen kuumentaa ruotsalaisen, tuskin kukaan pahoillaan :). Nää pikkuprovot tulee aina pysymään niin sählyssä kuin muissa lajeissa.
 
Viestejä
100
Ei ole tuomareilla helppoa - nyt vielä Kotilaisen provo ja enemmän tai vähemmän filmattu loukki käsittelyyn....
 
Viestejä
18
Huom! Makepappa ja co:t: Ensimmäinen tuomio tullut ”tuutista” ulos. Odotellaan vielä seuraavia. Tämä oli siitä Sillanpään filmaamisesta. Noloa! Eli väärin meni pelin aikana!

Varmasti kommentoidaan muitakin pelejä kun vain ehditään niitä katsomaan. Tv:stä kun ei pysty katsomaan kuin yhtä peliä kerrallaan.

Eikö yleisesti ole hyvä puhua näistä tilanteista? Ko. pelissä oli kohtuuttoman paljon filmaamista, ja erittäin ikävää pelaamista sekä erittäin epäurheilijamainen jälkipelitilanne. Näistä kaikista pitää lätkäistä pitkät sanktiot, että näin ei kukaan joukkue tai pelaaja enää tee. Ja todella harmi teidän kannalta, että tämä kohdistuu nyt ÅIF:iin.
Tuomioon en ota kantaa, mutta nämä huutelut että åif pelaajat ”filmaavat” ovat mielestäni naurettavia. Ruudun kuvassa näkyy selvästi että Sillanpäältä tulee verta naamasta enkä usko, että näin ihan mistään pikku kosketuksesta tapahtuu. Fakta on kuitenkin se, että pelaaja on itse vastuussa omasta kyynärpäästään myös suojaus tilanteissa.
 
Voi sitä filmausta tehdä niinkin, että teloo itsensä siihen filmaukseen.

Muuten olen samaa mieltä, omasta kyynärpäästä ollaan vastuussa. Jos osuu vahingossa, niin ei sille voi mitään, mutta vastuussa ollaan silti.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös