Pääkallo.fi

MM-kisat 2018 - kenet sinä valitsisit kisajoukkueeseesi?

Viestejä
196
Kuuntelin Nykyn pitkää haastattelua. Paljon asiaa maajoukkueesta ja valintoihin liittyvistä taustoista.
Nykystä saa tässä haastattelussa Nykystä positiivisen, rauhallisen ja hyvin inhimillisen kuvan.

Valmentajana Nykky on saanut lähes kaiken mitä salibandyssä voi saavuttaa, hattu päästä ja iso käsi hänen ansioille.

Tulevaisuus ei näytä kuitenkaan niin ruusuiselta. Nykyinen maajoukkue on rakennettu liikaa kokemuksen varaan.
Kun uudistumista ei ole uskallettu tehdä niin yleensä mennään väärään suuntaan, varsinkin salibandyssä joka kehittyy todella vauhdilla myös kansainvälisesti.
Onko Nykyn valmennustiimi liian kokenut kun ratkaisut on varman päälle tehtyjä? Saman tyyppistä mallia toteutettiin jo 10 vuotta sitten.
Löytyisikö vaikka Ruotsista nuorempaa ja ennakkoluulotonta valmentajapersoonaa, vahvistusta joka voisi ravistella nykyistä selvästi konservatiivista toimintamallia?

Toivotaan kuitenkin maajoukkueelle ja Nykyn tiimille parasta mahdollista menestystä Prahassa.
 
Viestejä
712
Tietysti mieleen tulee myös seurajoukkueisiin vaikutukset. Mitä vaikka jos Mika Kohonen jo vuonna 2012 olisi jätetty pois jos polvivaivoja ollut eikä se tilanne kunto 2014 vuonnakaan hänellä hyvä ollut ennen kisoja jne. Näinä seuraavienkin kisoihin sitten yhtälailla joku muu olisi otettu. Silloin ehkä joku muu olisi hyötynyt maajoukkue statuksesta ja Mikalla tätä neuvottelu valttia ei olisi ollut enää seuratasolla. Nyt kuitenkin toimittu toisin ja hänellä hyvä tilanne siinä mielessäkin.
 
Viestejä
507
Ehkä vähän turhan kuumana käy keskustelu Suomen maajoukkueen vanhuudella sillä Kohosta ja Kivilehtoa lukuunottamatta joukkue ei nähdäkseni kauhean vanha ole. "keski-ikäisiä" pelureita ei ole kuin Kapanen ja Kukkola, Piha ja Väänänen (<-- vanha). Pelaavat kaksi kenttää ovat reilusti alle 30v keski-iältään ja kun tätä nuorennetaan seuraaviin kisoihin niin ei kai tilanne niin paha ole, että siitä enempää pitäisi jauhaa?

Seuraaviin kisoihin kun tuodaan mukaan Rantala, J Kainulainen, Astala ja Aaro Helin ja papat Piha, Kivilehto ja Kohonen ovat ulkona niin keski-ikä on melko nuori.
 
Viestejä
507
Suurimpana perunana tosiaan ruodittu Kohosen olemassaoloa joukkueessa.
Äijä on painanut Happeessa 8+6 tehot, tosin kaksi rankkareista ja osan YV:lla. Joka tapauksessa se on kaksi kertaa enemmän kuin Savonen ja Lamminen on tehnyt yhteensä.
Onko Classicin(kin) pelityyli muuttunut siten, että vain laiturit tekevät pisteet vai onko C:n pakistossa aidosti jotain hiipumisen merkkiä. Aiemmin C:n ykkösen ylivoima on johtunut osittain siitä, että prässi ja taito on ollut niin kovaa luokkaa, kentällä on väh. kolme erittäin hyvin puolustuksen osaavaa pelaajaa ja samalla viisi hyökkäyksen osaavaa pelaajaa. Ainakaan tällä kaudella se painostus ei ole näkynyt pistepörssissä.
Ajatus hyppäsi Classicciin, mutta näin niinku Kohosen roolista, taidoista. Jalka ei liiku, mutta toisaalta on aivan sama vaikka istuisi pyörätuolissa jos tehot pakkina on 14. Ei se huonosti ole.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
712
Kyllä minullakin joskus hyvä maila löytynyt ja siitä viivalta aina yläkulmaan meni laukaus eli jos testailisi mailoja ja saisi tuon saman roolin mikä Kohosella yv:lla laittaisin 12 peliin vähintään 12 maalia ehkä enemmänkin. Tietenkin pelimiehen korvaus olisi itselläkin ennenkuin näitä lähtisin antamaan seuralle kuten Mikallakin varmaan oli ennenkuin Happee siirto varmistui.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
218
Kohonen on kyllä yllättänyt minut positiivisesti, varsinkin alkukauden jälkeen on voitu puhua ihan vahvistuksesta tuohon pakistoon. Maajoukkueeseen en siltikään miestä ottaisi, sen verran vauhdilla nilssonit ym hyökkää vastaan ettei Mikalla riitä enää jalka pysyä mukana.

Noin muuten, vaikka olen sitä mieltä että nuorennusleikkaus ei ole maajoukkueessa mikään itseisarvo, eikä kisoihin pidä ottaa pelaajia ns. kasvamaan, niin Nykyn puheista saa kyllä sen kuvan että kokemus on vastaavasti itsessään todella tärkeä itseisarvo ja Kivilehdot ja Kohoset otetaan kyllä mukaan kunhan jaksavat panostaa lajiin Nykyn vaatimalla tavalla. Joku Veikkola tulee todella pitkältä takamatkalta tähän nähden kun ei ole vielä MM-titteleitä joilla näyttää että "ymmärtää mitä mestaruus vaatii", vaikka lajitaidot ja fysiikka olisikin Kivilehtoa parempi.
 
Viestejä
712
Pitäisi päästä näitä vastaan treenaamaan ja pelaamaan niin näkisi tuon vauhdin ym. veikkaisin että joitakin vastaan menisi hyvinkin ainakin jollain osa-alueella. Itsellä joskus ihan sarjatason maalivahdit oli vuorolla missä kaukalo iso kenttä ja sarjatason pelaajia niin esim. normaalin peli-ajan sisällä 5 vs 5 pelissä hyvällä rystyvedolla yleensä ainakin yhden maalin tein riippuen miten niitä paikkoja tuli.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
712
Mika Moilasesta tuli mieleen, että kun Nykkykin puhuu miten taso vaikenee ym. kun menee ylöspäin liigasta maajoukkueeseen. Moilasella ainakin hyppy divarista liigaan ja vauhti vaan parantunut pisteissä. Eli ehkä ainakin heikompien joukkueiden parhaat pelaajat voisivat hyötyä, kun taso ympärillä nousee. Huippujoukkueiden pelaajathan jo seurassa tästä hyötyy. Kaisa Mäkäräinen ampumahiihdossa jännästi kommentoinut, että mieluummin kotona arvioisi muita kuin ampumahiihtäisi tai jotain vastaavaa, mutta minulla se ainakin menee toisinpäin eli helpompi olisi urheilla.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
498
Tuota Hautaniemen valintaa edelleen ihmetellyt. Tepsin viidenneksi paras pistemies alkukaudella. 12 matsia ja saman verran pisteitä. Koko liigan pörssissä jossain sijalla 50+. Kolmasosa pisteistä syntyi yhdessä matsissa ErViä vastaan. Nykky sitten ilmeisesti oli katsomossa. Viimeiset kolme peliä liigassa 0+1 tehoilla. Liike näyttää omaan silmään aika verkkaiselta, ainakin jos kv. vauhtia miettii. TPS-Oilers matsissa Holopainen paineli AV:lla pallollisena ohi ja maalintekoon niin että sujahti.

Kaveri itsekin oletti lähtevänsä turistina paikan päälle, joten voidaan kai todeta että puhutaan todellisesta yllätysvalinnasta.
 
Viestejä
712
Kyllä muistan omalta seura kokemukselta, että heikompi pelaaja tavan sähly vuorolla näytti taas seurassa hyvältä, kun sai itse päättää itselleen hyvän roolin eli asetelma tuolta sählystä muuttui. Parempi pelaaja taas sählyssä saattoi seurassa saada huonomman roolin ja siellä huonolta näyttää. Toivottavasti näin ei ole käynyt näissä valinnoissa?
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
712
Tälläisessä esimerkki tilanteessa esimerkiksi peli-uran pituus voi mennä toisinpäin eli tämä toinen saa motivaation pelata ja hyvät tehot suhteessa taitoihin ja toinen taas päinvastoin. Maajoukkueessakin uutisoitu ettei Henri Johansson ole halunnut enää mukaan tai vain tietyin ehdoin ja joitakin syitäkin sille, mutta tietenkin tälläinenkin voi olla yksi syy, jos taitoihin nähden aikanaan ei olisi saanut mieleistä roolia voi ura siellä jäädä lyhemmäksi, kuin vaikka jollakin toisella joka saanut paremman roolin, vaikka ei olisikaan muuten ihan esimerkkipelaajan tasoa. En enää itse noin kauas muista historiaan onko noin käynyt vai ei, mutta näitäkin voi seurailla. Nyt kyllä vaikuttaa että tätä vaaraa ei ole jos ajatellaan miten pelaajat valittu eli varmaan selkeät pari kenttää ja sitten näitä hyvinkin puolustavia pelaajia varmaan alimpiin valittu, eli kilpailu voi olla vähäistä omissa ennakkokaavioissa mitä pelipaikkoihin tulee.
 
Viestejä
8
"Toisekseen automatisoitua vaarallista pitkää hyökkäämistä eli oikeita hyökkäyspelin rakenteita tuskin saavutetaan ilman järjestelmällistä harjoittelua myös maajoukkueessa. Maajoukkueessa on väistämättä koostumuksia, jotka eivät tule suoraan seurajoukkueesta. Näiden viisikoiden kohdalla ainut mahdollinen paikka järjestelmälliseen harjoitteluun on maajoukkueessa, jossa harjoitteluaikaa on vähemmän kuin seurajoukkueissa. Maajoukkueessa harjoittelun tehokkuus siis korostuu. Hyökkäyspelin järjestelmällinen harjoittelu ei ole vain pelaamista, vaan myös tarkkojen tavoitteellisten, pelinomaisten harjoitteiden toteutusta " -Hakkarainen

Artikkelissa mainitaan suorahyökkäys. Hienoa. Siinä myös kritisoidaan että tätä ei tarpeeksi osata tehdä. Onko kirjoittajalla tai palstalaisilla olemassa jotain aihiota jota pitäisi näkyä, että tätä voitaisiin toteuttaa laadukkaasti? Niin että maaleja syntyy.

Entä mitä ovat ne liikeradat ja rakenteet joita pitäisi tehdä kentällä? Tai nähdä? Varmasti sen verran laaja aihe, että menee pari päivää rakentaa vastaus ja tietysti pelitapa riippuu pelaajista.
MUTTA varmasti on olemassa jotain sapluunaa? vaiko eikö? Eli jos pitäisi pyrkiä kohti sitä nopeaa peliä, niin miten se tapahtuu käytännössä? "syötetään ja liikutaan nopeammin" -höhöö

Olisi hienoa saada joku ammattilainen piirtelemään, että mikä prkl siellä on pielessä! Nyt lähinnä jää se kuva että samasta aiheesta hölinäähölinää ja lisää hölinää. Kuten Hakkarainen itsekin todistaa linkkaamalla 2 aiemmin tekemäänsä kirjoitusta aiheesta.

ESIM. Täytyisikö suomen luoda alueellisia ylivoimia? onko niitä vastaan kuitenkin helppo puolustaa? Täytyisikö scoutata paremmin vastustajaa myös hyökkäysalueen osalta, eli mistä löytyy heikkoja kohtia joihin kannattaa pyrkiä luomaan alueellisia ylivoimia? Nythän tiedetään varmasti mitä Ruotsi pyrkii tekemään ja tätä vastaan osataan puolustaa. Ongelma nähdään siis tilanteen vaihdoissa, joihin ei osata reagoida? Omissa osataan kyllä istua. Mutta miten reagoitaisiin kun saadaan pallo?

Vaiko enemmän 1vs1 tilanteiden voittamista eli luodaan laadullista eroa johonkin? loppuuko kenttä kesken? Jos pyritään luomaan vaikka Salinille laadullisia eroja? Tässä pitäisi kehittää jo koko systeemiä sellaiseksi että mennään yksilökehityksessä ruotsin edelle ja se ei käytännön tasolla ole mahdollista, koska ammattimaisuus.
Pyrkimys siihen oli tosin ihan kiva ajatus liitolta, että fysiikkaa pitää kehittää ja seurata, mutta jos sitä ei saa siirrettyä pelitapaan tai pelaajan omaan pakettiin, että näin täytyy tehdä koska X pelitapa niin vaatii!
niin aivan turhaa hommaa.
(Tässäkö syy Johanssonin kieltäytymiseen, liiaksi fysiikkaa ja testejä - pelkää että paikat hajoaa?)

Voitaisiinko sijoittumalla luoda etuja? Houkutellaan vastustajaa pelaamaan tietyllä tapaa ja ohjataan sulkemaan oletettuja tulosuuntia ja sitten isketäänkin jostain muusta kohdasta sisään? voiko tätä tehdä myös silloin kun vastustaja on kilpparissa omissa? jos voi, niin miten?

Tätä voidaan mielestäni tehdä seurajoukkueessa eli valmistaa pelaajaa tunnistamaan oma asentonsa, vastustajan asento, omien pelaajien liikeradat ja vastustajan oletetut toimet niitä vastaan ja kun tapahtuu asia x niin ns.pellit auki pojat.
Opettaa toimimaan tarkoituksenmukaisesti eli tekemään mahdollisimman paljon peliä edistäviä tekoja kentällä.
Se mitä ne peliäedistävät teot ovat, on toki joka joukkueen oma asia ja olisi hyvä jos majulla olisi oma sapluuna näihin, niin joukkuueen rakentaminen tämän kaiken ympärille olisi helpompaa. Mutta jos pelaajalla ei ole näitä valmiuksia edes perustasolla niin kykkitään sitten omissa. Kuka nykyvalmentaja osaisi valmentaa hyvää hyökäysalueen hyökkäyspeliä? miten se näkyy seuran ja pelaajan tekemisessä käytännössä?

SPV:llä näkyy nyt kova fysiikka, jota koko kausi on rakennettu, palveleeko se majua tai lajia?
Entä onko Classicin pelaajat absoluuttisesti vaan niin hyviä vai onko heillä vaan helvetin hyvä yhteispeli ja hiotut sapluunat että mm.kentällisiä ei kannata rikkoa?
Onko tässä esim.sveitsin tai tsekin iskun paikka, scoutatut classic pelit ja niiden "heikkouksiin" iskeminen.

Tämmösiä tuli mieleen!

Innolla kisoja seuraamaan!
 
Viestejä
712
Kyllä pelaajien jalkanopeuskin olisi hyvä miettiä ja sekin mistä aiemmin täälläkin puhe eli pakkien vaatimuskin nousussa eli pitäisi pystyä tukemaan hyökkäyksiä. Minullakin aikanaan jos erittäinkin huonot jaot oli pelissä pystyin pallon yksin ylös tuomaan isolla kentällä vaikka vastassa sarjatason pelaajia.
 
Viestejä
712
Tietenkin testailla enemmän laajemmin eri seurojen pelaajia maajoukkueeseen. Viime kaudellakin oli puhetta keskusteluissa esim. Kivilehdosta että olisi Helsingborgissa paljon ollut kentällä kun vastustaja sai maalin eli todennäköisesti plusmiinus oli miinuksella ja nyt Classicissa se plussalla jo viime kaudella. Eli heikommasta joukkueesta parempaan siirtyminen voi tuoda peliin parannuksia. Siksi seurajoukkueissakin heikompien joukkueiden pelaajatkin voisivat olla kokeilemisen arvoisia maajoukkueessa ja tuoda lisäarvoa siellä.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös