A) Parhaat pelaajat eivät ole mukana koska painoarvoa annetaan enemmän 2 vuoden aikana kehitettävälle pelitavalle ja ryhmädynamiikalle. Tämä vaatii sitoutumista mutta toisaalta myös riskin että olet 2 vuotta mukana etkä silti mahdu kisajoukkueeseen.
Sakari Jalkamyyrä; onko tämä todellakin virallinen liiton kanta?
Liitto varmaan itse ilmoittaa viralliset kantansa, minä vain tulkitsen mitä näen. Käytännössä kuitenkin maajoukkueen valmennushan on viestinyt projektistaan näin ja maajoukkuetie toimintana edustaa tehtyjä linjauksia.
Näin olen itsekin asian ymmärtänyt - sitä missä tämä on sanottu tai aukikirjoitettu, en tähän hätään muista tai löydä. Joka tapauksessa tilanne tiivistettynä se, että maajoukkuerinkiin otetaan ne jotka sitoutuvat kaikilla tasoilla joukkueen toimintaan, olipa kyse sitten läsnäolosta tapahtumissa tai arjessa tehtävillä valinnoilla. Käytännössä salibandyn pitää olla elämässä prioriteetti nro 1. Ja jos jatkuvasti tehtävät fysiikkatestit ja muut osoittavat, että näin ei ole, olet heikoilla.
Sitoutumisen taso lienee se suurin syy, miksi pelaajia on todennäköisesti jäänyt ja/tai jätetty pois maajoukkueen toiminnasta. Kuinka moni on jäänyt itse pois, kuinka moni on jätetty - siitä ei ole itselläni mitään käsitystä.
Sinälläänhän edellä mainittu on sama kuin vaikkapa miesten maajoukkueella. Tämänkin olen Nykyn lukenut/kuullut jossain kertovan. Kyseessä ei ole siis pelkästään Kurrosen tapa toimia. Toki päävalmentajalla on oikeus tehdä pelaajavalinnat kisajoukkueeseen, ja varmaan myös mahdollisuus poiketa valitusta linjasta.
Sitä olisiko erilaisilla pelaajavalinnoilla voitettu mestaruus, on mielestäni turha spekuloida. Etenkin kun ei tiedä ketä olisi ollut edes tarjolla. Jos spekuloida kuitenkin haluaa, niin mikäli Veera Kauppi olisi ollut pelikuntoinen kisojen loppuun saakka, niin olisiko Suomi voittanut Ruotsin välierissä, ja Sveitsin finaalissa? Omasta mielestäni olisi, ja sen myötä näitäkään keskusteluita emme tässä laajuudessa kävisi. Toisaalta samalla tavalla voi skekuloida sitä, että jos Oona Kauppikin olisi sairastunut samaan aikaan, niin millaisia tuloksia tuolloin olisi saavutettu. Omasta mielestäni ei kovinkaan hyviä.
Tietämättä 100% asioiden todellista laitaa, summaisin asiaa itse näin;
Maajoukkueen nykyinen toimintatapa on mielestäni oikean suuntainen - rajallisia resursseja tulee kohdentaa niihin pelaajiin, jotka ovat taidollisesti päteviä, ja kykeneviä sitoutumaan toimintaan. Heidän määränsä ei kuitenkaan niin laaja ole. Keskittymällä tiivimpään ryhmään on mahdollista saavuttaa vahvempi kollektiivi. Vahvan kollektiivin saavuttamalla, on puolestaan mahdollista kääntää kansainvälisellä tasolla pienet marginaalit omaksi eduksi. Edellä mainittu ei saisi olla kuitenkaan kiveen hakattu, vaan esimerkiksi lopullisissa kisavalinnoissa pitää olla mahdollisuus huomioida myös ns. päivän kunto. Ymmärrän että yksittäiselle pelaajalle voi tulla paha mieli, jos on tehnyt töitä ja taistellut 2 vuotta kisapaikan eteen, ja joku toinen ajaa ohituskaistaa ohitse. Käytännössähän Alisa Pöllänen teki näin, joskaan päivän kunto ei konkreettisesti ollut se asia mikä sen mahdollisti, vaan vanhat meriitit. Puolikuntoisenakin näytti kuitenkin pärjäävän.
Se missä vaiheessa valittua toimintatapaa on lähdetty toteuttamaan, on itselleni hieman epäselvää. Samoin se, oliko tämän kisaryhmän kanssa tosiaan tehty jo 2 vuotta töitä? Mikäli näin on, niin jossain on mennyt jotain pahasti vikaan, sillä ei joukkueen pelaaminen kisoissa ainakaan siltä näyttänyt. Toki epäonnistumiset kulminoituivat pitkälti myös pelaajien henkilökohtaiseen osaamiseen, joten tältä osin pitää kyseenalaistaa myös se, tukiko pelaajavalinnat valittua pelitapaa, tai tukiko pelitapa pelaajien mahdollisuuksia onnistua?
Seuraava kahden vuoden periodi ja seuraavat MM-kisat näyttävät jo paljon enemmän, mitä nykymuotoisella maajoukkuetoiminnalla voidaan saavuttaa. Näissä kisoissa esitys oli monella tapaa sekava - prosessi oli selkeästi kesken. Toivottavasti kahden vuoden päästä tilanne on jo täysin toinen - siihen myös itse henkilökohtaisesti uskon.
Omasta mielestäni on täysin realistista todeta, että Suomelle minimitavoite on ollut, ja tulee olla myös jatkossa, pelaaminen MM-finaalissa. Mihinkään muuhun ei ole tyytyminen, riippumatta millaisia kuoppia tielle sattuu. Suomi sentään haluaa olla maailman paras salibandymaa, ja Suomella on kaksi maailman parasta naisten salibandypelaajaa.
