Pääkallo.fi

P17 SM-sarja 22-23

Viestejä
18
Karhujen instagram tili näyttää löytäneen uuden vaihteen silmään, kuten näyttäisi joukkueellakin olevan. Uskon vahvasti Karhujen voittoon.
Mielenkiintoista myös nähdä peluuttaako Karhut pakkijärkäleitään yhdessä. Niiden hellään syleilyyn on pienempien kavereiden mukava painautua.
Hyökkäyspäässä näyttäisi olevan tasaisempi meininki kuin edellisellä kaudella. Useampi kaveri kantaa vastuuta maalinteossa.
 
Viestejä
2
Huom! Juniorikeskustelun säännöt.
Täytyy kyllä ihmettellä karhut indians ottelun tuomarilinjaa. Linja oli hukassa tai sitten sitä ei ollut ollenkaan. Käsi osoitti vain yhteen suuntaan. Jäähyjä jäi molemmille joukkueille viheltämättä vaikka kuinka paljon. Sitten taas vihellettiin pienistä asioista kakkosia ja kun toinen osapuoli teki saman asian nii käsi oli korkeintaan tuomarin housuissa pelaamassa taskubilistä. Viimeisempänä en ole ikinä nähnyt yhtä hirveää viheltämistä ottelun ratkaisuminuuteilla kun mitä todistin tänään striimin välityksellä. Ei voi muuta kuin toivoa että nämä tuomarit löytävät sen oman tasoisen sarjan jossa viheltää pelejä.
 
Viestejä
8
oli kyllä muutama outo vihellys, mutta noin kurinalattomalle joukkueelle kuin indians on niin ihan oikein meni loppumetreillä ne vihellykset.. tilanteessa indiansin penkin takanakin porukka näytti olevan sen verran sekaisin et hyvä näin
 
Viestejä
2
@Tero27 taitaa itse olla karhut pelaaja tai sitten ei tiedä miltä näyttää salibandy-ottelussa syttyvä penkki. Molemmilla joukkueilla meni osittain yli tuomareille huutelu mutta en kyllä lähtisi sanomaan Indianssia kurittomaksi joukkueeksi. Indians on nimittäin ottanut vähemmän jäähyjä otteluita kohden kuin karhut ( jos loppuhetkien ulosajoa ei oteta mukaan).
 
Viestejä
18
Karhut pelaa yleisesti ottaen kyllä siistiä peliä ja tuntuu muutenkin olevan erittäin fiksua porukkaa. Vaikken ihan Porist olekaan niin fanitan tätä porukkaa kyllä.
 
Viestejä
280
@ tero27 enemmän olisin huolissani niistä viheltämättä jättämisistä! Niin paljon selkäänajoja, mailaanlyömisiä, lonkkataklaus, mailalla päähän lyönti nyt muutamia ihan selviä jäähyjä mainitakseni jäi viheltämättä. Paljon pelejä nähneenä voin ihan rehellisesti sanoa että paljon alemmas ei pysty tuomarilinjaa vetämään
 

Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
543
Tuntuu taas unohtuneen juniorikeskustelun säännöt. Ei kaivata muutaman edellisen viestin kaltaista keskustelua.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Viestejä
26
Sääntötietoiset... tuo Leba/Josban Happeeta vastaan saama rangaistuslaukaus viime minuutilla... eikö sen olisi pitänyt olla automaattisesti maali kun kaveri olisi päässyt ohi alimman puolustajan kohti tyhjää maalia?
 
Viestejä
7,834
Viestejä
4
@ tero27 enemmän olisin huolissani niistä viheltämättä jättämisistä! Niin paljon selkäänajoja, mailaanlyömisiä, lonkkataklaus, mailalla päähän lyönti nyt muutamia ihan selviä jäähyjä mainitakseni jäi viheltämättä. Paljon pelejä nähneenä voin ihan rehellisesti sanoa että paljon alemmas ei pysty tuomarilinjaa vetämään
Niin niitä jäi volemmilta viheltämättä ja uskon rttä tuomareista ei oltaisi valitettu näin paljon jos tulis olii ollut eri;) ( ihmisiä hekin ovat)
 
Viestejä
280
@Marko Saarinen en tainnut kohdentaa mihin suuntaan vihellykset, ihan tiedoksi että kummaltakin jäi viheltämättä rikkeitä! Videolta voi sitten jokainen arvioida kumpi hyötyi enemmän, pisteet on jaettu ja sillä hyvä! Pointtini oli se että jos tämä on suunta johon halutaan mennä niin voidaan suosiolla laittaa kaikille kypärät ja muut suojat pakollisiksi sääntöihin!
 
Viestejä
257
P17 SM-sarja

WELHOT-NOKIAN KRP 4-10
Nokia valtias tässä pelissä vaikka yksi huippu ukko ei ole enään mukana ryhmässä.

LEBA/JOSBA-HAPPEE5 8-5
Hiltunen 3+1 ja Kinnunen säestää 0+5 tehoilla ja tuo Karjalan poikiin mukavasti vahvuutta. Hirvillä alkaa todellisuus nyky kunnosta tulla esille.

SBS WIRMO/KEIKY-CLASSIC 3-9
Karhulla on monta nimeä ja Tapio on yksi niistä 3+0. Vahvaa tekemistä Clasulta.

ERÄVIIKINGIT-OILERS NG 10-6
Outo peli. Ervi peluutti kokoonpanon mukaan hyokkääjiä puolustajina ja puolustajat olivat hyökkääjinä. Mainintana normaalisti hyökkääjä pelaava Stirkkinen pakkina 3+2. Tai korjataan striimin kautta tarkasteltuna 1 erä pakit hyökkäsi ja hyökkääjät puolusti.
 
Viestejä
68
Täytyy kyllä ihmettellä karhut indians ottelun tuomarilinjaa. Linja oli hukassa tai sitten sitä ei ollut ollenkaan. Käsi osoitti vain yhteen suuntaan. Jäähyjä jäi molemmille joukkueille viheltämättä vaikka kuinka paljon. Sitten taas vihellettiin pienistä asioista kakkosia ja kun toinen osapuoli teki saman asian nii käsi oli korkeintaan tuomarin housuissa pelaamassa taskubilistä. Viimeisempänä en ole ikinä nähnyt yhtä hirveää viheltämistä ottelun ratkaisuminuuteilla kun mitä todistin tänään striimin välityksellä. Ei voi muuta kuin toivoa että nämä tuomarit löytävät sen oman tasoisen sarjan jossa viheltää pelejä.

Täytyykin katsoa iltapäivällä ratkaisuminuutit videolta. On nimittäin kaikenlaista tullut nähtyä salibandyssä, ja näkemättä epäilen että Porissa olisi nämä kaikki alitettu.
 

Salibandyn pelikohteet

F-liiga M
1X2
1X2
Oilers - Indians
29.3 18.30
1.624.803.80
Classic - Nokian KrP
30.3 17.30
1.764.703.30
F-liiga N
1X2
1X2
TPS - FBC Loisto
18.30
1.465.504.60
F-liigakarsinta M
1X2
1X2
EräViikingit - Tiikerit
29.3 18.30
1.535.204.00
M-Team - FBC Turku
30.3 15.30
2.164.552.42
Näytä kaikki
>
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös