Sinänsä ehkä joitakin hyviä pointteja, kun oli otettu jonkun verran mukaan, tosin hyvin kevyesti, joitakin mitattavia faktatietoja esim. arvokisamenestys kansainvälisellä tasolla. Huippu-urheilujohtamisen tuloksellisuuden kokonaisuuden arvioinnin osalta, tämän pitäisi kuitenkin pitäisi olla riippumatonta, objektiivista ja ei henkilöitynyttä, jotta tämän tyyppinen kirjoittelu olisi jollakin tavalla varteenotettavaa.
Jos tarkastelija/arvostelija olisi lajin ulkopuolinen taho, tälle pitäisi herätä ennen johtopäätösten, henkilökohtaisten mielipiteiden sekä näkemysten esittämistä perustavanlaatuisia kysymyksiä mm. huippu-urheilujohtan tehtävän määrittelystä, tavoitteiden asetannasta ja näiden riippumattomasta arvioinnista, jne. (ennen tehtävään hakua ja tehtävässä toimimisen jälkeen), jotta arviointia ja tehtävässä onnistumisen vaikuttavuutta voisi tosiasiallisesti tehdä. Tämä myös edellyttäisi, että näitä laajempia lähtö-/lopputulematietoja tulisi olla faktaperustaisesti laajemminkin julkisesti yleisesti saatavilla, jotta niiden perusteella voisi tehdä syvällisempää analyysiä. esim. (strateginen/operatiivinen, pitkä/lyhyt aikaväli, strategiasta johdetut operatiiviset tavoitteet ja niiden mittarointi/toteumat, kansallisten huippu-urheiluyksilöiden, lajitaitojen, taktiikoiden, osaamisen sekä näihin liittyvien innovaatioiden hyödyntäminen ja implementointi suomalaiseen salibandytekemiseen) kehittymisestä huippu-urheilujohtamisen vaikutuspiirissä olevaan kontekstiin liittyen.
Suomalaisessa salibandyssä on tällä hetkellä todella vähän aktiivisia vaikuttajia (3-8 hlö:ä, tunnistat nämä henkilöt salibandyyn liittyvästä media-ajasta), jotka vaikuttavat lajin sisäpiireissä sekä lajin, sen kehittymiseen sekä kuluttajiin. Kun toisaalta näitä ”vaikuttajia” tällä hetkellä löytyy, niin käytännössä näiden pääasiallinen vaikuttamistapa on mielipide, joka usein on negatiivissävytteisesti värittynyt(paitsi Lamu) ja toteavasti ja yleensä pääsääntöisesti jälkikäteen arvosteleva tyyliin ”mitä minä sanoin sekä toisten tekemistä haastava). Olen alkanut lajin kuluttajana edellisen pelikauden aikana/kaudella kaipaamaan ”Hakkarais”-tyyppisiä analyytikkoja, joidenka ilmaisu perustuu todellisiin reaalimailmapohjaisiin tapahtumiin ja ilmiöihin lajissa ja pelikentällä, sekä yksilökäyttäytymiseen, eikä hype-tyylisiin slogan-tyyppisiin käsitteisiin, kuten ”lyittäminen”, joita voi olla kuluttajien sekä myös lajiniilojen vaikea ymmärtää yhteismitallisesti samalla tavalla.
Mieleen tulee, että onko salibandy edennyt nyt valmennuksellisesti ja media-vaikutteisesti ainoastaan medianäkyvyyttä hakevaksi urheilullisesti paikallaan junnaavaksi ”käsite”-urheiluksi, jossa käytetään ja keksitään kilpaa uusia ylätason eri käsitteitä ja termejä vanhoille asiolle, kun on muuten taannuttu kehityksessä ja uusien laji-innovaatioiden synnyttämisessä ja lajikulttuuriin ja sen kentälle viennissä?
Onko naapurimaassa ymmärretty lajista tai lajin urheilujohtamisesta jotakin erilailla, vai onko näissä meidän kilpailijamaissa palattu edellä mainituissa molemissa asiossa hyviksitodettuihin perusasioihin, joilla ”Mikael Järvi”-identiteetillä pelaavat joukkueet voittivat kansallisella- ja kansainvälisellä tasolla mestaruuksia?
paakallo.fi
