Kokisin tarpeelliseksi nostaa vielä muutamia huomioita tästä keskustelusta.
Ensinnäkin pidän herra Koposen ulostulon ajoitusta samaan aikaan sekä hyvin onnistuneena että epäonnistuneena. Epäonnistuneena sen vuoksi, että lajin merkittävimmät organisaatiot keskittyvät tämän kevään osalta salibandyn _pelaamiseen_. Onnistuneena sen vuoksi, että saa rauhassa purkaa kipeitä tuntojaan kaappaamalla keskustelun kokonaan itselleen. Ehkä ajoitus ei ollut tietoinen valinta; eihän paikallislehti joka päivä soita, ainoastaan silloin kun hävitty pudotuspelisarja on vielä lämmin uutinen.
Lajikulttuuri on varmaankin sellainen asia, jonka hän tietää meitä foorumikirjoittelijoita paremmin ja hänellä saa siihen olla sellaisia mielipiteitä kuin on. Sillä ei ole väliä, olenko puutteellisine tietoineni samaa mieltä hänen kanssaan. Henkilökohtaiset hyökkäykset on kuitenkin sellainen asia, jota ei pitäisi leipoa sisään tähän hyveellisyyden kaapuun verhottuun ulostuloon.
Rikoslain 24 luvun 9§:n mukaan kunnianloukkauksesta tuomitaan se, joka esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa.
Koponen on ottanut kohteekseen ”TPS:n maajoukkuepelaajat”, siitä poolista löytynee kolme pelaajaa. Hänen täytyy olla varsin varma asiastaan, koska mikäli näiden kolmen joukossa on yksikin pelaaja, jonka ei voida osoittaa käyttäytyneen Koposta lainatakseni ”sairaasti”, vihjaus on valheellinen ja aiheuttanut kyseiseen pelaajaan kohdistuvaa halveksuntaa.
En usko, että herra Koponen on kuitenkaan ajatellut näin pitkälle. Pikemminkin veikkaan, että herra Koponen luottaa siihen, että selviää puolivillaisista huuteluistaan kuivin jaloin siitä syystä, että normaalilla itsetunnolla varustetut huippu-urheilijat eivät koe tarpeelliseksi aiheuttaa herra Koposelle tappion tuoman känkkäränkän lisäksi pienenpieniä sakkoja. Kunnianloukkaus on nimittäin asianomistajarikos. Teon oikeudenvastaisuuteen sillä ei ole kuitenkaan mitään vaikutusta. Menemättä syvällisemmin asioiden edelle, näyttökysymykset asiassa olisivat sangen mielenkiintoisia. Lajin sääntöjen pitäisi kieltää tällaiset sairaat kommentit, joten oliko niitä ja kuuliko niitä kukaan sellainen (esim. ottelun tuomari) jota voitaisiin pitää uskottavana todistajana?
Tähdennän, että tämä teksti on kirjoitettu Espoossa espoolaisen miehen toimesta, mikäli värilasien puuttumisella on merkitystä ylläolevan tekstin uskottavuuden kannalta.