En pysty näkemään tällä hetkellä huippu-urheiluna. En vaikka yritän ottaa yhtälöön mukaan liigan puoliammattimaisen luonteen. Mielipiteeseeni ei vaikuta TI-Jepet, eikä Karalahden kännit, koska kyse ei ole yksittäisistä asioista. Samoin jonkun työpaikka ulkomailla ei ole peruste huippu-urheilun statuksen saavuttamiseen. Toisaalta mielipiteeseeni vaikuttaa kovasti kokemukseni yksilöurheilun puolelta, jossa taas on nimensä mukaisesti kyse yksilöistä. Mielipiteeni on siis varmasti vääristynyt, mutta tuskin olen yksin. En vaan löydä itsestäni sitä arvostuksen tunnetta, kun treenaamisessa tehdään kompromisseja ja/tai ymmärretä rasitusasteen vaihtelun tärkeyttä, kausitusta eikä levon jaksotusta. Jotenkin minun pitäisi pystyä ottaamaan huomioon yksilön ajankäytön suunnittelun helppous vs joukkueen ajankäytön järjestely, mutta en vaan tunnu siihen pystyvän. Vika on siis minussa, mutta koska näen urheilullisesti salibandyn olevan kaukana "huipusta", vaatii paljon muuttaa kantaani.
Parempaan suuntaan ollaan varmasti menossa, mutta yksilönkehitystä edelleen vähätellään, koska kyseessä on joukkuelaji. Aina voidaan vedota siihen, että minä tein parhaani (3+0 ja -6), mutta se on tuo TI-Jeppe, joka ei hoitanut tonttiaan. Yksilökehityksessä ei ole kysymys pelkästään fyysisten ominaisuuksien parantamisesta, vaan siihen liittyy yhtä hyvin pallotaito ja korvienvälikehitys (taktiikka, mentaali). Fyysisissä ominaisuuksissa näen suurimman ja helpoiten saavutettavan potentiaalin ja olen itse sitä mieltä, että se on samalla myös avain katsomoiden täyttämiseen (ja käänteisesti se on syy tyttö-/naissalibandyn vähäiseen kiinnostavuuteen). Fyysisillä harjoitteilla ja levon jaksotuksella yhdistettynä lihashuoltoon pystytään myös vähentämään loukkaantumisherkkyyttä (salibandyn alaraajavammat) ja näiden pitäisi olla osa viikottaista harjoittelua jo pikkujunioreista lähtien.
Pitää varmaan keretä kuuntelemaan Profeettojen ja KalloCastin uusimmat podcastit, kun näyttävät asiaa käsittelevän. Jospa mieleni muuttuu.
Kaikesta vähättelystäni huolimatta pidän itseäni salibandyn suurkuluttajana ja pelkästään paikanpäällä nähtyjä pelejä kertyy vuosittain pitkälti toista sataa ja salibandykilometrejä sellaiset 20-30tkm. Se on vaan ikävä tosiasia, että minun mielipiteilläni ei salibandyn tulevaisuuden kanssa ole paljoakaan tekemistä, vaan lajin kehitys mahdollistuu ainoastaan katsomoiden täyttymisellä/suuren yleisön kiinnostuksen lisäämisellä.