Kesähaastattelussa Mira Wickman – ”Odotan sitä, että sarjajumbokin voi yllättää sarjakärjen”

Kuva: Topi Naskali

Mira Wickman taiteilee ensi kaudella Ruotsin pääsarjassa. Kuva: Mia Alén
Mira Wickman taiteilee ensi kaudella Ruotsin pääsarjassa. Kuva: Mia Alén

Mitä Suomen naisten salibandyliigassa dominoineen mestarijoukkueen ykkösketjun sentteri tekee täysosumakauden jälkeen, jos hän haluaa edelleen kehittyä pelaajan? Lähtee tietysti ulkomaille pelaamaan.

SB-Pron hyökkääjä Mira Wickmanin ja maalivahti Laura Loisan viime kausi päättyi Eerikkilän maajoukkueturnaukseen vain vajaa viikko kotimaan sarjan mestaruuden jälkeen. Toukokuun puolivälissä salibandykansa sai lukea Pron kärsivän pahat menetykset Wickmanin ja Loisan lähtiessä Ruotsin Superligaan, Rönnby IBK:n riveihin.

Pääkallo.fi kyseli Mira Wickmanin kuulumisia Västeråsista pari viikkoa muuton jälkeen.

Kuinka lähtöpäätös syntyi menestyksekkään kauden jälkeen?

– Oikeastaan Laura oli jo aiemmin tehnyt lähtöpäätöksen ja hän kyseli jos haluaisin lähteä mukaan. Omalta osaltani lähtöpäätös syntyi, kun hain tänne kouluun huhtikuussa. Opiskelen Mälardalenin korkeakoulussa taloustieteitä. Koulu kestää kolme vuotta, mutta suunnitelmat täällä asumisesta olen tehnyt vuodeksi kerrallaan.

Entä miten muutto on sujunut?

– Muutto sujui hyvin ja olen asunut täällä nyt kolme viikkoa. Laura muutti kaksi viikkoa sitten ja asuu poikaystävänsä kanssa naapuritalossa. Itse asun yksin, mutta tällä kadulla asuu yli puolet joukkueestamme. Vuokranantaja on ilmeisesti urheiluihmisiä ja samassa talossa asuu kahdeksan joukkuekaveria. Yksin täällä ei siis ole tarvinnut olla, vaan koska tahansa voi käydä soittelemassa naapureiden ovikelloja.

Miten viime kauden välieräjoukkue Rönnby on ottanut suomalaiset tulokkaat vastaan?

– Joukkue on ottanut tosi kivasti vastaan ja hengailemme paljon yhdessä. Joukkueen koko on aika pieni, 16 kenttäpelaajaa ja 3 maalivahtia. Täällä kulttuuri on sellainen, että mukaan ei oteta täytepelaajia, vaan kaikki kilpailevat peliajasta tasapuolisesti. Rönnbyn identiteetti on hyvä joukkuehenki ja tiimityö, ja sen mukaan on myös toivotettu tervetulleeksi.

Kuinka toinen kotimainen on hallussa?

– Ruotsin kieli on tuttua tietenkin koulusta. Ongelmana on enemmän ollut se puhuminen, mutta sekin on jo kehittynyt paljon. Joukkueen hierojana toimii entinen Suomen maajoukkuepelaaja Maiju Merikanto, joka onneksi tulkkaa treeneissä tarvittaessa. Ennen tänne tuloa ajattelin että olisin tarvinnut hänen apuaan enemmän, mutta ihan hyvin täällä on mennyt.

Minkälaisia odotuksia olet asettanut kaudelle Ruotsissa?

– Eniten odotan tiukkoja pelejä, sitä että kaikki pelit voivat päättyä miten tahansa ja että sarjajumbokin voi yllättää sarjakärjen. Toisena odotan sitä että saa pelata hyviä pelaajia vastaan. Lisäksi on mielenkiintoista nähdä miten salibandyn arvostus eroaa kotimaisesta. Ensimmäisissä lajitreeneissämme oli paikallislehden toimittaja paikalla ja seuraavan päivän lehdessä kokonaisen sivun juttu!

Miten joukkueen tavoitteet on asetettu?

– Viime kauden välieräsijoitusta lähdetään tietysti parantamaan ja tavoite on voittaa finaali. Edelliskaudella joukkue voitti Ruotsin mestaruuden ja viime kaudella Champions Cupin. Joukkue on siis tottunut menestymään ja sitä varten töitä tehdään kovasti. Meidän lisäksi uusia pelaajia on tullut vain muutama, joten joukkue on pysynyt hyvin kasassa.

SB-Pro:n ketjukaverisi Elina Kujala valittiin juuri kauden parhaaksi naispelaajaksi ja My Kippilä parhaaksi tyttöpelaajaksi. Miltä se kuulostaa ketjun sentterin korvaan?

– Tosi hyvältä, valinnat osuivat mielestäni oikeaan. Tuntuu hienolta kun on saanut pelata kummankin kanssa paljon. Muutenkin Pro on ainoa seura, jossa olen Suomessa pelannut, joten kauden aikana tulee seurattua joukkueen pelejä ja luettua varmasti kaikki mitä joukkueesta kirjoitetaan.