Juniorit

Pääkalloennakko: C2-poikien SM-sarja – Tasaisessa sarjassa useita mestarikandidaatteja

13.10.
2014
48 Kommenttia
8
Juniorit
C2 SM salibandy

Jasse Tuunasen (valkoinen paita, pinkki lapa) edustama SSV on yksi sarjan suosikkeja. Eetu Manninen (vihreä nro 52) ja GrIFK pyrkii laittamaan kapuloita suurimpien ennakkosuosikkien rattaisiin. Kuva: Marko Kanerva

Millenium-ikäluokan ensimmäinen SM-sarjakausi kerkesi pyörähtää käyntiin viikonloppuna ja ennakkoa on tarjolla hiukan jälkijunassa. Mukana on 16 joukkuetta, jotka on jaettu kahteen lohkoon. Karsintojen sekä alkukauden turnausten perusteella kaudesta on tulossa mielenkiintoinen ja kärjen osalta erittäin tasainen.

Vaikka joukkueet onkin jaettu perinteiseen tapaan itä- ja länsilohkoihin, mainitsemisen arvoista on se, että kaikki sarjaan päässeet joukkueet sijoittuvat Helsinki-Vaasa-linjan länsipuolelle. SM-sarjapaikoista karsi kaikkiaan 43 joukkuetta.

1. TPS, Turku
Sisä-Suomen ja Länsirannikon ylialueellisen mestaruuden viime kaudella voittanut TPS uudistui melkoisesti lähdettäessä tähän kauteen. Joukkueen runko muodostuu pojista, jotka ovat pelanneet yhdessä jo monta vuotta. Viime keväänä mukaan tuli pelimiehiä seuran omasta 01-ikäluokasta sekä SB Naantalista. Joukkueen valmennusvastuun otti kokenut kehäkettu Atte Juuti, joka omalla kokemuksellaan ja näkemyksellään johdattaa pallotaitavan ja tsemppihenkisen joukkueensa tällä kaudella suurella todennäköisyydellä mitalipeleihin, jopa mestaruuteen saakka.

Vahvuudet/heikkoudet
+ Pallotaitava joukkue
+ Maalivahtipeli
– Riittäkö joukkueessa maalintekijöitä?
– Pienikoinen joukkue

Kärkiyksilö: Jasper Juuti
Päävalmentaja: Atte Juuti

2. SSV, Helsinki
Etelä-Suomen aluemestaruuden kahdesti peräkkäin voittanut SSV ei ole kokenut pelaajistossaan suuria muutoksia. Monivuotinen, pitkäjänteinen kehitystyö niin yksilö- kuin joukkuetasollakin näkyy joukkueen suorittamisessa. SSV:ssä on useita ikäluokan kärkipelaajia. Joukkue on tottunut vuosien varrella voittamaan kovia pelejä ja on aina vaarallinen vastus. Joukkue on yksi alkavan SM-sarjan mitalikandidaateista.

Vahvuudet/heikkoudet
+ Pelaajaringin leveys
+ Rutinoitunut joukkue
– Riittääkö joukkueessa maalintekijöitä?
– Syttyykö joukkue jokaiseen peliin?

Kärkiyksilö: Jasse Tuunanen
Päävalmentaja: Tony Bäcksbacka

3. Tiikerit, Vantaa
Vuonna 2013 perustettu Tiikereiden Edustusjoukkue on Etelä-Suomen alueen pronssijoukkue. Joukkueen tavaramerkkeihin kuuluvat kova vauhti ja röyhkeä pelitapa, jossa maalipaikoille ajetaan jääkiekkotyyliin. Joukkueen puolustus tukeutuu ikäluokan huippumaalivahti Otto Rissaseen, jonka edessä on turvallista rakentaa omaa peliä. Tälle kaudelle Tiikereiden pelaajistoon saatiin lisää leveyttä naapuriseuroista ja tasainen, isokokoinen tikkurilalaisryhmä tulee varmasti taistelemaan tämän kauden mitaleista.

Vahvuudet/heikkoudet
+ Urheilullinen joukkue
+ Maalivahtipeli
– Ailahtelevaisuus
– Joukkueen pelitapa

Kärkiyksilö: Otto Rissanen (MV)
Päävalmentaja: Joona Huuhtanen

4. GrIFK, Kauniainen
Vuosi vuodelta lähemmäksi ikäluokkansa kärkeä hivuttautunut GrIFK saavutti viime kaudella toista kertaa peräkkäin Etelä-Suomen aluehopeaa. Lisäksi joukkue raivasi tiensä vuotta vanhempien SM-sarjaan, josta ammennettiin vahvaa kokemusta tähänkin kauteen. Joukkueen pelaajisto on kauteen lähdettäessä lähes muuttumaton, mutta rosterin kapeus ei voi olla pistämättä silmään. Kolme kentällistä ja yksi maalivahti ei kestä montaakaan loukkaantumista pitkän kauden aikana ja kysymys kuuluukin löytyykö tarvittaessa apuja ikäluokan muista joukkueista? Pelaajien ollessa terveenä ja kaiken loksahtaessa paikoilleen joukkue on kuitenkin yksi mitalikandidaateista.

Vahvuudet/heikkoudet
+ Taitava ryhmä
+ Pitkään yhdessä pelanneita poikia
– Rosterin kapeus
– Riittääkö joukkueessa ratkaisijoita?

Kärkiyksilö: Eetu Manninen
Päävalmentaja: Henrik Johansson

5. RSS Panthers, Riihimäki
RSSPanthers C2 on tälle kaudelle rakennettu joukkue, jonka rosteri koostuu RSS:n ja LFT:n pelaajista. Vaikka yhteisiä treenejä ja pelejä on vielä vähän, alkukauden turnaukset ja SM-karsinnat osoittivat, että kyseessä on erittäin kilpailukykyinen joukkue. Vaarallisen joukkueesta tekee myös se, että mukana on useita ikäluokan kärkipelaajia. RSSPanthers on C2-sarjan ainoa joukkue, johon kuuluu tyttö – maalivahti Juulia Kataja. RSSPanthers saattaa raivata tiensä välieriin saakka.

Vahvuudet/heikkoudet
+ Laadukas pelaajisto
+ Maalintekovoima
– Riittääkö rutiini?
– Riittäkö pelaajia kolmeen viisikkoon?

Kärkiyksilö: Niko Einiö
Päävalmentaja: Juha Lehtola

6. Tapanilan Erä, Helsinki
Tapanilan Erän edustusjoukkue on rakentunut entisen 00-joukkueen rungolle. Joukkueen tasainen menestyminen menneillä kausilla perustuu eräläiseen kurinalaiseen ja järjestelmälliseen pelitapaan. Joukkueesta lähti viime kauden jälkeen muutama avainpeluri. Joukkue on tällä kaudella erittäin tasainen ja ratkaisuvoimaa löytyy alkukauden perusteella monilta pelaajilta. Tapanilan Erä tulee varmasti olemaan yksi playoff-kandidaateista ja kuka tietää, jopa välierissä asti.

Vahvuudet/heikkoudet
+ Kurinalaisuus
+ Tasainen ryhmä
– Riittääkö ratkaisijoita kovissa paikoissa?
– Onnistuuko uusitun pelitavan sisäistäminen?

Kärkiyksilö: Viljami Hanhisalo
Päävalmentaja: Markku Rantala

7. Nokian Krp, Nokia
Piskuinen nokialaisjoukkue on menestynyt menneillä kausilla tasaisen hyvin. Joukkueen menestys rakentuu pitkään yhdessä pelanneiden yksilöiden saumattomaan yhteistyöhön. Tämän kauden selvä haaste tulee olemaan entisestään kaventunut peliryhmä. Joukkueen kokoonpanossa on tulevalla kaudella ainoastaan 11 kenttäpelaajaa. Miten joukkue selviää pitkästä kaudesta? Pysyvätkö ratkaisupelaajat ehjinä koko kauden? Jos näihin kysymyksiin löytyy positiivinen vastaus, Nokian Krp on todennäköinen pleijarijoukkue.

Vahvuudet/heikkoudet
+ Pitkä yhteinen pelitausta
+ Vahvoja yksilöitä
– Joukkueen koko
– Jaksaako ykköskenttä koko pitkän kauden?

Kärkiyksilö: Sami Savolainen
Päävalmentaja: Mika Mattila

8. FBC Turku, Turku
Vahvaan omaan pelitapaan luottava turkulaisryhmä on vuosien varrella kunnostautunut ennen kaikkea turnauspeleissä. Sarjapeleissä viime kausi päättyi pienoiseen pettymykseen, kun paikallisvastustaja pudotti joukkueen matkalla Sisä-Suomen ja Länsirannikon loppuhuipennukseen. Joukkueen pitkäaikainen valmennus jatkaa edelleen työskentelyään tutun pelaajiston kanssa, lisäleveyttä rosteriin saatiin tälle kaudelle TPS:sta sekä Naantalista. Joukkueessa on useita ikäluokan kärkiyksilöitä. Joukkueen pelitapa on hyvin opittu, mutta löytyykö pelureilta riittävästi variaatioita ja luovuutta? FBCTurku on kuitenkin vahva kandidaatti pleijareihin.

Vahvuudet/heikkoudet
+ Voittava joukkue
+ Huippuyksilöitä
– Luovuus
– Maalivahtipeli

Kärkiyksilö: Lauri Larjama
Päävalmentaja: Rauli Pätsi

9. Oilers, Espoo
Pikkujunnuaikojen kestomenestyjä Oilers Millenium koki suuren muutoksen jo kesällä 2013, kun iso nippu kärkipelaajia siirtyi naapuriseuraan. Myös valmennuksessa tapahtui vaihdoksia vielä kauden aikana. Näistä muutoksista huolimatta Oilers pelasi itsensä kauden päättävään aluelopputurnaukseen ja sijoittui lopulta Etelä-Suomen viidenneksi. Tälle kaudelle päästiin siirtymään ilman suuria muutoksia ja tämä varmasti näkyy edelleen positiivisena kehityksenä joukkueen tekemisessä. Joukkueen pelissä näkyy vahva pyrkimys pallollisen pelin kontrollointiin. Laajapohjainen, asiantunteva valmennus tekee töitä poikien ja joukkueen kehittymisen eteen, mutta riittääkö tämä kuitenkaan pleijareihin?

Vahvuudet/heikkoudet
+ Pallollinen peli
+ Tottunut menestymään
– Kuka tekee maalit?
– Riittäkö tekeminen kovissa paikoissa?

Kärkiyksilö: Juuso Ojajärvi
Päävalmentaja: Timo Karppanen

10. Steelers, Hämeenlinna
Steelersin SM-joukkue perustettiin vasta vuonna 2011 ja sen ensimmäiset vuodet vierivät tappion karvasta kalkkia niellessä. Ennen viime kautta joukkue kuitenkin yhdistyi Janakkalan joukkueen kanssa ja materiaali riitti tasojoukkueiden tekemiseen. Kausi sujui sen verran hyvin, että joukkue pääsi lopputurnaukseen asti. Joukkueen haasteena on ollut se, että joukkueen pelaajat ovat pääosin olleet vähän aikaa lajin parissa ja harjoittelussa on jouduttu keskittymään perusasioihin. Samasta syystä joukkue pyrkii pelaamaan taktisesti mahdollisimman yksinkertaisesti. Steelersin vahvuus on sen yhtenäinen joukkue ja venymiskyky. Vahva tahto antaa joukkueelle mahdollisuuden ennakkoon parempia vastaan. Jose Takala on yksi ikäluokan parhaita yksilöitä Suomessa, mutta muuten joukkue on tasainen. Pudotuspelipaikka on joukkueen tavoitteena ja tasaisessa sarjassa kaikki on mahdollista.

Vahvuudet/heikkoudet
+ Vahva yhteishenki ja tahtotaso
+ Harjoitellut hyvin kesällä ja luottaa fysiikkaan
– Ei varsinaista pelikirjaa
– Suurimmalla osalla lyhyt pelaajaura

Kärkiyksilö: Jose Takala
Päävalmentaja: Mika Koskinen

11. PHSB, Lahti
Itä-Suomen aluemestaruuden kaksi kertaa peräkkäin voittaneen joukkueen taival SM-sarjaan kulki jatkokarsintojen kautta. Joukkueen rosteri on erittäin laaja ja tasainen. Lahtelaisten peli perustuu perusvarmaan syöttöpeliin sekä helppoihin ratkaisuihin kentällä. Alkukauden perusteella joukkue voi yllättää. Kovien pelien puute saattaa kuitenkin näkyä kärkijoukkueita vastaan. Kurinalaisesti pelatessaan joukkue voi yllättää, minkä osoitti muun muassa menestys tämän kauden Mestareiden Cupissa.

Vahvuudet/heikkoudet
+ Laaja materiaali
+ Isokokoinen joukkue
– Tasaisuus
– Riittääkö ratkaisijoita?

Kärkiyksilö: Joonas Kensbock
Päävalmentaja: Thomas Salokangas

12. Koovee, Tampere
Kooveen Edustusjoukkue kasattiin tälle kaudelle kolmesta ikäluokan joukkueesta. Vahvaan pallolliseen peliin pyrkivä tamperelaisryhmä saavutti SM-sarjapaikkansa toisessa karsintavaiheessa. Joukkueen ehdottomana valttina on maalivahtipeli, joukkueen veräjää vartioi ikäluokan kärkiveskareihin lukeutuva Oskar Sillanpää. Tällä kaudella Koovee ei lukeudu C2:n ennakkosuosikkeihin, mutta voi kaiken osuessa kohdalleen taistella viimeisestä pleijaripaikasta.

Vahvuudet/heikkoudet
+ Maalivahtipeli
+ Aktiivinen liike
– Materiaalin leveys
– Löytyykö ratkaisijoita?

Kärkiyksilö: Oskar Sillanpää (MV)
Päävalmentaja: Marko Salo

13. SPV, Seinäjoki
SPV:n edustusjoukkue rakentuu pääosin edellisten kausien 00 Valkoisen rungolle. Loput joukkueen rosterista on tullut seuran omista joukkueista sekä Nurmon Jymystä ja Alajärveltä. Vaikka yhteisiä harjoituksia ennen karsintoja olikin ollut vähän, joukkue osoitti karsintojen ensimmäisessä vaiheessa olevansa potentiaalinen SM-ehdokas. Karsintojen toisessa vaiheessa joukkue lunastikin paikkansa SM-sarjassa puhtaalla pelillä. Lyhyessä ajassa, aktiivisella kesäharjoittelulla, joukkue on nostanut itsensä varteenotettavaksi haastajaksi. Tällä kaudella rahkeet eivät välttämättä riitä korkeimmille sijoille, mutta helppo pala SPV C2 ei tule olemaan kenellekään.

Vahvuudet/heikkoudet
+ Ennakkoluulotonta tekemistä
+ Hyvä liike
– Näkyykö kovien pelien puute?
– Pelaajamateriaalin leveys

Kärkiyksilö: Miika Latvala
Päävalmentaja: Anssi Pietilä

14. Oilers NG, Espoo
Oilers NG on tälle kaudelle rakennettu 01-ikäluokan edustusjoukkue, jonka pohjana on monta vuotta töitä yhdessä tehnyt Oilers Mestarit. Mestarit tunnettiin 01-joukkueena, joka vuosi toisensa jälkeen kiusasi vanhempia poikia kilpasarjoissa yltäen viime kaudella lähelle lopputurnauksen portteja. Vuosien varrella hioutunut pelitapa ja huikea yksilötaito tekevät joukkueesta varteenotettavan haastajan monelle joukkueelle. Joukkue pyrkii pelaamaan aktiivisesti sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan, mutta tekeminen ei riittäne vielä C2 SM-sarjassa.

Vahvuudet/heikkoudet
+ Pelaajien henkilökohtainen taito
+ Maalintekovoima
– Pienikokoinen joukkue
– Meneekö peli neppailuksi?

Kärkiyksilö: Emil Kallio
Päävalmentaja: Raine Salo

15. Ilves, Tampere
Ilves on ollut kestomenestyjä Sisä-Suomen ja Länsirannikon ylialueellisessa loppusarjassa. Pelaajisto muodostuu jo pitkään mukana olleista pojista ja suurinta uudistumista onkin tapahtunut valmennusrintamalla. Joukkueessa on edelleen runsaasti kahden lajin harrastajia, mikä on yksilötasolla positiivista mutta joukkuetasolla haastavaa. Joukkueen melko passiivinen pelitapa, joka perustuu tehokkaisiin vastahyökkäyksiin, on myös haaste SM-sarjassa: sillä voidaan voittaa yksittäisiä pelejä, mutta miten käy pitkän kauden aikana?

Vahvuudet/heikkoudet
+ Tottunut menestymään
+ Tiivis puolustus
– Saadaanko peliä kehittymään enemmän pallolliseksi?
– Pelaajamateriaalin leveys

Kärkiyksilö: Akseli Paldanius
Päävalmentaja: Rami Vienola

16. SBVaasa, Vaasa
Yllättäen SM-sarjaan selvinnyt SB Vaasan joukkue on yhdistelmä seuran 00- ja 01-syntyneitä kilpapelaajia. Joukkue kasattiin viime kauden jälkeen. Vastuuvalmentaja Tony Suvanto on luotsannut seuran 00-pelaajia jo kuuden vuoden ajan ja tuntee rosterinsa hyvin. SB Vaasa pelasi viime kauden lopulla Pohjanmaan ylempää jatkosarjaa ja sijoittui viidenneksi. SM-sarjan todellinen mustahevonen, jolta ei välttämättä odoteta paljoa.

Vahvuudet/heikkoudet
+ Joukkueen runko ollut kasassa jo pitkään
+ Mahdollisuus yllättää
– Kovien pelien puute
– Pelaajamateriaalin leveys

Kärkiyksilö: Eetu Annila
Päävalmentaja: Tony Suvanto

Linkit:
Itälohkon tilastot
Länsilohkon tilastot

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Pääkallo.fi
Pääkallo.fi
Jutun kirjoittajana Pääkallo itse.
Silvio B.
13/10/2014
Grazie mille! Ennakko pitää ainakin meidän perheen junnun joukkueen osalta hyvin paikkaansa :-)
Hannu Hanhi
13/10/2014
Hienoa, että saitte laadittua C2 -poikien ennakon. Viiltävää analyysiä, jota on pakko kommentoida - positiivisesti ;)

Olen jo useamman vuoden seurannut tätä ikäluokkaa ja nyt on annettu liikaa nostetta ja painoa aikaisemmille kausille, ja taas muutama joukkue kärsii tästä menneestä. Koovee ja RSS tulevat olemaan itälohkon ykköset lyöden etelän "jätit", eilen tästä saatiin jo esimakua.

Lisäksi viittaukset laajaan pelaajarinki voi tarkoittaa (ainakin isolla osalla joukkueista), että halutaan maksajia joukkueelle, ja "maksajien" ei ole tarkoituskaan pelata SM - sarjassa.
Pienemmälläkin pelaajaringillä pärjää, jos vain kaikki ovat pelimiehiä kuten KrP:ssä.

Toinen kommentti koskee Kauniaisten poikia, jossa pelaa ikäluokan paras maalivahti. Kannattaa lukea Tikkurilan Tiikereiden ennakko, jossa kaveria kuvataan seuraavasti: "... parhaimmillaan maaginen, heikoimmillaankin erinomainen". Kuulemma tämä lupaus on jo syksyllä pelannut ensimmäisten miesten pelin ja vielä loistavasti. Tämä joukkue menee pitkällä maalivahtinsa ansiosta. Me, jotka olemme pelanneet Kauniaista vastaan tiedämme tämän.
Henri Mattila
13/10/2014
Yhdyn edelliseen kommenttiin. "Grani" tulee olemaan todella kova. Tasapainoinen joukkue kaikenkaikkiaan varustettuna yhdellä suomen parhaista maalivahdeista. Kaiken kaikkiaan, niinkuin eilinenkin näytti, molemmista lohkoista tulee todella tasaiset taistelut playoffpaikoista.
Veeti Valajärvi
13/10/2014
Oletan että
Tiikerien #8 on erittäin kova.
Luka Louhi
13/10/2014
Nyt kyllä puhut palturia
Ihmettelijä
13/10/2014
"TPS uudistui melkoisesti lähdettäessä tähän kauteen"

Kokoonpanon perusteella uusia pelaajia viisi. Melkoinen uudistuminen.
Yllättynyt
13/10/2014
Miksei Tikkurilan tiikereiden #43 Kauneela ole saanut erityismainintaa, puhutaanhan kuitenkin 00-ikäluokan yhdestä kärkipelaajasta?
Ihminen
13/10/2014
Hannu Hanhi... kyllä ne koovee ja rss panthers sieltä kärjestä tipahtaa kunhan sarjassa pidemmälle päästään ;) #71 Tuunane tulee ja rankasee saatpa nähdä
säbäfani
13/10/2014
Miten STEELERS - SSV ottelussa
kävi ? Eikö kotijoukkue ollu hereillä
Luka
14/10/2014
Mielestäni tuunanen ja manninen eivät ole ikäluokan kärkipelaajia!!!!!!!!
Luka
14/10/2014
Kun taas tiikereiden #8 porskuttaa hyvää vauhtia pistepörssin kärjessä
naurua
14/10/2014
Mikä tiikerit ja kuka #8 ? Tuunanen ja Manninen on suomen kovimpia 00 pelaajia. Ja kyllä phsb:kin voi yllättää todenteolla.
Sivustaseuraaja
14/10/2014
Kannattaisiko junnut lopettaa tuo #8-keskustelu, ennen kuin lähtee lapasesta. Asiallisia kommentteja pliis, ettei mene kiusaamiseksi!
Kaiken kaikkiaan kausi on pitkä ja pelejä paljon..... Alku näytti, että sarjasta tulee mielenkiintoinen, hyvä niin!
Bueno
14/10/2014
Ainakin sunnuntain perusteella tasaisia pelejä luvassa. Ainoastaan molemmissa illan viimeiset matsit repesi kunnolla. Ja kaikki lukuunottamatta FBC Turkua avasivat pistetilinsäkin jo sarjassa.
Kiesuksen+pilkku
14/10/2014
Uskon että neljä turneeta kun on pelattu, alkaa tasoerot näkyyn. Yksi huomio peliohjelmaan, Krp pelaa yhtä turnausta lukuunottamatta, vain yhden pelin huililla. Olenko oikeassa, onko muilla joukkueilla näin, halusiko joukkue näin? Kuitenkin kapee on pelaaja rosteri. Tulee sarja jota seuraan mielenkiinnolla. Hyvä analyysi pääkallolta, odottelinkin aikaisemmin.
Henri Mattila
15/10/2014
Mitään ei olla toivottu eikä vaikutettu ohjelmaan. Saattaa vaikuttaa peleihin, mutta päätettiin johdon kanssa että ei oteta osaa eikä arpaa näihin "arvontoihin" kun niitä ohjelmia vähän väliä vaihdeltiin kun aina jollain oli asiat huonosti. Myöskin kymmeneltä peli Vaasassa on mielenkiintoinen ajankohta.
Samppa70
15/10/2014
Etelän joukkueiden ei minusta kannata kovin paljon kulmiaan kohotella yksittäisen turnauksen aikaista peliä, kun pelkän karsinnan aikana Spv yöpyi kolme hotelliyötä! Ja matkusti n. 2000km bussissa.
Oli hienoa, että aikatauluja muutettiin, niin ettei joka vierasturnauksessa tarvita yöpymistä alle. Joukkueelle säästöä tuli tuhansia euroja.
Mielenkiintoinen ennakko, uskon että Spv vastaa huutoon hiukan paremmalla loppusijoituksella!
Ylivoimainen
15/10/2014
Nyt kun täällä on tuunasta sun muita omia poikia hehkutettu niin voisin sanoa että steelerssin #10 Takalan Jose kaveri on aivan ylivoimainen ssv:tä vastaan iski 6 maalia ja pelisilmä on kuin kultaa
Atro
15/10/2014
Melkoisia aivopieruja on aikataulun suhteen monessa turnauksessa. Esimerkiksi Vaasa pelasi pelit sunnuntaina klo 13:45 ja 17:30 eli lähtö Vaasasta lauantaina, yöpyminen hotellissa ja kotona sunnuntai-yönä 01:30... Seuraava turnaus vieläkin järjettömämpi, viimeinen peli alkaa klo 18:45 Espoossa!! Pojat kotona klo 03:30-04:00 ja aamusta klo 08 pitäisi olla koulussa.

Nämäkin muuttui muutamaan kertaan ennen alkua ja kyllä vähän pitäisi katsoa että pisimmät matkalaiset pelaa päivällä. Sama homma tosin toisinpäin, Espoon 01-porukka pelaa Vaasan turnauksessa klo 18:45 ja jälleen perillä kotona 04 maissa... Granilla sama edessä maaliskuussa...

Toki kaikkia ei voi miellyttää ohjelmalaatijakaan, mutta vähän vois googlettaa välimatkoja vaikka...
Mittasuhteet
15/10/2014
Peruskoulua käydään 190 päivää lukuvuodessa yhdeksän vuoden ajan.Eli sellaiset reippaat 1710 koulupäivää. Ei kait se kovin vaarallista ole, jos muutama kouluaamu kärsii harrastamisen vuoksi? Voisiko jopa harrastus tässä tapauksessa antaa enemmän kuin se ottaa?
Atro
15/10/2014
Ei se vaarallista ole, mutta siltikin järjenkäyttö olisi suotavaa noissa aikataulutuksissa. Järkevämpi niihin klo 20 maissa loppuviin päätöspeleihin olisi laittaa joukkue alle 200 km päästä kuin yli 400 km... Vai oletko eri mieltä?
Jonne
15/10/2014
Jos ilmoittautuu SM-karsintoihin niin pitäisi olla valmis sitoutumaan SM-sarjan vaatimuksiin. Joukkueen taustojen olisi syytä katsella vaikkapa edellisten kausien otteluohjelmia, joista näkee millaisia aikatauluvaihtoehtoja on luvassa.
Tulevina kausina 00-ikäluokka siirtyy yksittäisiin otteluihin ja silloin voi olla luvassa esim. vierasottelu 200km:n päässä arki-iltana klo 19.30.
Vaihtoehtona on tietenkin ilmoittautua pelaamaan alueellisia sarjoja.
Atro
15/10/2014
Niinkuin mattila tuossa ylempänä toteaa niin kaikki ei lähtenyt noihin ajanvaihtotalkoisiin ilmeisesti mukaan ja sitä kautta tuli näitä erikoisia aikatauluja joillekin joihinkin turnauksiin. Ensimmäinen versio oli tehty järkevämmin.

Tottakai jokainen joukkue sitoutuu sarjan vaatimuksiin, ei siitä Jonne olekaan kyse. Edelleen olisi järkevin että järjestävä joukkue pelaa lähinnä olevaa jengiä vastaan illan viimeisessä pelissä. 99-sarjassa pelataan koko kauden aikana neljä peliä viikolla, muut viikonloppuna eli sielläkin menty järki edellä tuota hommaa.
vaihtomies
15/10/2014
turha kauheasti kinata siitä kuka on paras...kaikki ne on kovia poikia jotka tuolla pelaavat...pitkä kausi tulee näyttämään ketkä niitä tosi kovia sitten ovat...SM-sarja on loistava näytönpaikka niille pelureille jotka eivät ole oman valmentajan suosikkeja. Tähän astihan Pohjola- leiri yms. valinnat on mennyt niin että ensin valmentajien omat pojat ja sitten muut `suosikit`. Kauden mittaan tullaan näkemään monta `yllätystä` ja hyvä niin !
Yllättynyt
15/10/2014
Miksei erän numero 58 ole saanut mainintaa?Naputteli viime kaudella 77 peliin 74 maalia ja 52 syöttöä eli 126 pistettä.
karvalakki
15/10/2014
Miksei? alle maali per peli?
Liigaa
15/10/2014
Erässä ei ole enää numero 58 Johimaa, koska hän siirtyi Tiikereihin.
Kiesuksen pilkku
16/10/2014
Henri mattila sanoi juuri niin kuin ajattelinkin. Eli osa valkuista ajatteli omaa palkintokaappiaan. Toivotaan liitolta jatkossa järkeä tähän hommaan, eikä suosikeita saa olla. Turnaus muotoisissa sarjoissa vähintään kahden pelin huili, koska junioreidenkin pitää syödä kunnolla. Miettikää eka peli 10 loppuu n.11.15 seuraava alkaa 12.30 loppuu 13.45 ja sitten lounaalle. Pelien välissä pitäisi tämän ikäisillä olla ruokailu mahdollisuus. Tsemppiä kaikille joukkueille. Seuraan näitä Suomen tulevaisuuden huippuja aina kun voin.
Sepa
16/10/2014
Ei SM-sarjoissa turnausmuotoisissakaan lähdetä katsomaan kuka asuu missäkin. Leikkiin lähtenyt jne. Ja yksittäisten pelien suhteen liitto antaa vaan runkopäivät ja joukkueet saa siirtää niitä eteen (su pelit) tai taakse (la pelit) tietyillä raameilla. Jos siis asut 250km päässä kotijoukkueesta niin saa laittaa arkeen. Eli ihan joukkueista kiinni millainen ohjelma tulee.
koopee
17/10/2014
Leikkiin lähtenyt jne. Toki toivoisi ettei kukaan jättäisi leikkiä kesken tällaisten asioiden vuoksi vaan harrastajia olisi mahdollisimman paljon. Kun on alaikäisistä kyse, voisi otteluohjelmassa hieman katsoa noita joukkueiden sijainteja. Vaikka se liiton puolella enemmän työtä teettääkin ja homma on kai sitten tehtävä ns. käsin. Itse muistan muutaman vuoden takaa, kun eräät vanhemmat pani hanttiin kun turnauksesta paluu uhkasi venyä maanantain aamuyön puolelle. Ohjelma sentään muuttui. Mutta nuo vanhemmat korostivat koulunkäynnin olevan ykkösasia ja minkäs siinä seura olisi voinut. Pari ykkösketjun pelaajaa olisi sitten puuttunut. Onneksi aikataulutus muuttui.
Kiesuksen+pilkku
17/10/2014
Komppaan Koopeetä. Koulu kuitenkin on edelleen tärkein tämän ikäisille. Haluaako vanhemmat kertoo junnuille, että säbä on tärkeämpi kuin koulu. Voit lintsata kun on ollut peli vklp. A:n sm:ssä, pitäis rauhoittaa kaksi viikkoa, jolloin pelaajat ovat yo-kirjoituksissa. Nämä kirjoitukset ovat kehittämis ideoita, josta liitto vois ottaa kopin, joidenkin "suur"seurojen kanssa. Kehitetään konseptia, niin taso nousee. Lisää Forsteeneja.
Pepe Karhula
19/10/2014
Ja vielä kun Juutin johdolla toimivat ikäkausitarkkailijat ymmärtäisivät että talent-pelaajia on muuallakin kuin pääkaupunki-turku-tampere-seudulla.
Hannu Hanhi
26/10/2014
Just näin kuten Pepe yllä kirjoittaa. Jotenkin pitäisi oikeasti tarkkailla eikä valita vain omista joukkueista tai suosikkijoukkueista. Nyt on moni erinomainen poika jäänyt valitsematta ja yllättävän moni valittu vanhoilla.

Toinen asia johon olen kiinnittänyt huomiota on se, että eikö ikäkausivalmentajan pitäisi toimia esimerkillisesti joukkueensa matseissa. Viime ja tämän kierroksen jälkeen sitä ei voi sanoa länsilohkon ikäkausivalmentajasta! Ihme jos joku ei valita liittoon.

Katsomossa oli yksi ikäkausivalmentaja ja hän ei voinut olla näkemättä / huomaamatta tuota "einiinhyvääkäytöstä".
James
24/11/2014
Yhdistetty sarjataulukko 24.11. kun kaikki joukkueet ovat pelanneet vähintään 8 ottelua (yli kolmasosa runkosarjasta). (GrIFK, Krp, Erä ja Oilers NG 9 ottelua). Suluissa Pääkallon arvio.

1. (4.) GrIFK 16
2. (1.) TPS 14
3. (5.) RSS Panthers 13
4. (9.) Oilers 11
5. (13.) SPV 10
6. (3.) Tiikerit 9
7. (12.) Koovee 8
8. (10.) Steelers JSB 8
9. (7.) Nokian KrP 8
10. (6.) Erä 8
11. (2.) SSV 7
12. (8.) FBC Turku 7
13. (15.) Ilves 5
14. (16.) SB Vaasa 4
15. (11.) PHSB 3
16. (14.) Oilers NG 1

Positiivisimmat yllätykset: Oilers, SPV ja Koovee, eniten matkaa loppukaudella: Erä, SSV ja FBC Turku.
James
09/03/2015
Alapuolella yhdistetty sarjataulukko runkosarjan jälkeen. Suluissa Pääkallon arvio. Itälohkosta suoraan pleijareihin Panthers, Tiikerit ja Oilers, länsilohkosta TPS, GrIFK ja KrP. Neljänsinä lohkoista playoffs-karsintaan jatkavat Koovee ja SPV.

1. (1.) TPS 38
2. (4.) GrIFK 36
3. (5.) RSS Panthers 32
4. (3.) Tiikerit 28
5. (9.) Oilers 27
6. (12.) Koovee 25
7. (10.) Steelers JSB 25
8. (7.) Nokian KrP 23
9. (13.) SPV 22
10. (8.) FBC Turku 20
11. (6.) Erä 16
12. (2.) SSV 16
13. (16.) SB Vaasa 9
14. (15.) Ilves 8
15. (11.) PHSB 7
16. (14.) Oilers NG 4

Itälohkon sijat 2-5. ratkesivat vasta viimeisessä turnauksessa. Keskinäisten otteluiden perusteella Koovee pudotti tasapisteiseen päätyneen Steelersin ulos pleijareista. Tiikereiden vahva loppukausi nosti joukkueen toiseksi.

Länsilohkossa neljän kärki oli jo ratkennut ennen viimeistä turnausta, jossa jaossa oli kuitenkin vielä keskinäiset paremmuudet sijoilla 1-2. ja 3-4. TPS varmisti lohkovoiton ja KrP nousi SPV:n edelle viimeiselle suoralle playoffs-spotille.

Alkusarjan positiivisimmat yllätykset olivat SPV:n ja Kooveen neljännet sijat lohkoissaan. Erän ja SSV:n putoamista pudotuspeleistä voidaan pitää yllätyksenä.

Oman arvioni mukaan TPS, GrIFK ja Panthers hoitavat tiensä välieriin. Mielenkiintoisin välieräpari lienee vahvan loppukauden pelanneiden Tiikerien ja viimeiseen turnaukseen rivinsä kuntoon saaneen KrP:n välillä, vaakakuppi kallistuu Tiikereiden suuntaan. Silloin mitalit ratkaistaisiinkin aikalailla odotettujen joukkueiden välillä.
ennakot aina kotoisin Helsingistä
15/03/2015
Pohjanmaalta kaksi joukkuetta ikäluokan kahdeksan parhaan joukossa. Helsingistä ei yhtään.
James
16/03/2015
Aivan. OLS nousi playoffs-karsinnassa aluesarjoista välieriin kukistamalla eilen Kooveen 3-4.

SPV sen sijaan säilytti oman välieräpaikkansa lyömällä Classicin niin ikään "maalin ottelussa" 8-7.

Välieräparit ovat valintojen jälkeen seuraavat:
RSS Panthers - SPV
Tiikerit - KrP
TPS - OLS
GrIFK - Oilers

Pelit jatkuva 21.3.2015
Lohkojaon vaikeus
21/03/2015
Tämän päivän matsien perusteella länsilohko taisi olla tasoltaan aika paljon kovempi.
James
23/03/2015
Puolivälierien ensimmäisissä kohtaamisissa voittajat löivät taululle kaksinumeroiset lukemat. Erikoisena se, että länsilohkon nelonen SPV vei itälohkon ykköstä RSS Panthersia jälkimmäisen kotiluolassa 3-12. Muut olivat kotivoittajia.

RSS Panthers - SPV 3-12
Tiikerit - KrP 13-5
TPS - OLS 10-3
GrIFK - Oilers 10-6

Ottelut jatkuvat lauantaina 28.3.
James
30/03/2015
Ottelut jatkuivat aikalailla odotetuissa merkeissä. Ainoastaan RSS Panthers tarvitsi mitalipeleihin päästäkseen vielä kolmannenkin ottelun, kun SPV oli päässyt yllättämään ensimmäisessä ottelussa murskalukemin 12-3. RSS Panthers kuitenkin nousi järkytyksestä 6-3 ja 9-5 -voitoillaan neljän sakkiin. (voitot 2-1)

Tiikerit vei toisen osaottelun KrP:tä vastaan 9-6 (voitot 2-0)
TPS kuritti OLSia lukemin 16-3 (voitot 2-0)
GrIFK löi Oilersin 6-4. (voitot 2-0)

Välierissä:
TPS - Tiikerit
GrIFK - RSS Panthers
Bond
03/04/2015
Katsotaanpa, milloin oravakaupungin James taas avaa sanallisen arkkunsa ;) Grani sillassa, katsotaan kaatuuko selälleen :)
Bond
05/04/2015
Jaa kellahtihan se pörröhäntä turvalleen :)
James
07/04/2015
TPS ehkä odotetusti finaaliin 8-4 ja 4-9 -voitoilla Tiikereistä. Voittojen takuumiehinä tehomiehet Japer Juuti (6+4) ja Aatu Koskela (4+4).

RSS Panthers sen sijaan osoitti puheet itälohkon heikommasta tasosta ennenaikaisiksi, sillä myös se jatkoi finaaliin suoraan 2-0, joskin lukemat olivat huomattavasti toista paria tiukemmat (6-5 ja 2-4). Mielenkiintoisena yksityiskohtana ensimmäisen ottelun enaimmäinen erä, jossa GrIFKin maalattua neljästi, taululla oli 2-2-lukemat.

Finaalissa TPS ja RSS Panthers, lohkovoittajina siis vähintäänkin oikeutetusti. TPS pudotuspelien läpi puhtaalla pelillä, Panthersilla ainoastaan yksi kunnon notkahdus matkalla finaaliin.

Pronssista kamppailevat Tiikerit ja... Oravat? Luulisi tiikereiden raatelevan...
James
13/04/2015
GrIFKille onnea pronssimitaleista!

Ensimmäinen finaali Turussa RSS Pantherseille luvuin 7-8. TPS tavoittelee kotiedun palauttamista lauantaina 18.4. Riihimäellä.
James
20/04/2015
Onnea Turkuun mestaruudesta!

Onnea myös Pantherseille upeasta kaudesta!

http://paakallo.fi/2015/04/tps-juhlii-nuorempien-c-poikien-mestaruutta-juuti-paukutti-kovia-tehoja/
Kyllä vaan
21/04/2015
Länsilohko oli kovatasoisempi. Ilman maagisesti pelannutta maalivahtia itälohkon ainoa mitalisti olisi pudonnut jo hyvissä ajoin. Toivottavasti ensi vuonna lohkojako on tasaisempi.
Bond
21/04/2015
Nimimerkille Kyllä vaan. Mihinkäs faktoihin kommenttisi perustat?
tolsuu
05/05/2015
Eikö ensi vuonna pelata vain yhdessä lohkossa

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.