Liigat

Playout-ratkaisu rangaistuslaukauksien jälkeen kolmanteen otteluun – ”Toivotaan, että yleisö löytää paikalle maanantaina”

03.04.
2015
3 Kommenttia
2
Liigat
Jesse Reijonen upottaa rangaistuslaukauksen yläkulmaan ja playout-sarjan ratkaisu siirtyy kolmanteen otteluun. Kuva: Anssi Koskinen

Jesse Reijonen upottaa rangaistuslaukauksen yläkulmaan ja playout-sarjan ratkaisu siirtyy kolmanteen otteluun. Kuva: Anssi Koskinen

Miesten Salibandyliigan playout-vaihe jatkui pitkäperjantai-iltana, kun selkä seinää vastaan pelannut Josba tasoitti otteluvoitot Turussa TPS:aa vastaan. Ratkaisu otteluun saatiin vasta rangaistuslaukauskilpailun jälkeen ja loppulukemiksi kirjattiin vierasvoitto 5-6 (1-3, 1-1, 3-1, 0-0, 0-1). Tulos tarkoittaa sitä, että sarjan ratkaisu siirtyi kolmanteen otteluun.

Mihin ottelu ratkesi?
Josba aloitti ottelun väkevästi ja siirtyi ensimmäisessä erässä jo 3-0-johtoasemaan. Toisen erän aikana ote siirtyi hitaasti TPS:lle. Kolmannessa turkulaisryhmä dominoi pallokontrollia lähes täydellisesti ja taisteli lukemat tasoihin. Vierasjoukkue onnistui hyvällä vastaiskulla nousemaan vielä 4-5-johtoasemaan, mutta Olli Laineen tasoitus ilman maalivahtia ajassa 58:46 siirsi ratkaisun varsinaisen peliajan ulkopuolelle.

Jatkoajalla ei nähty maaleja, vaikka TPS loikin kourallisen vaarallisia paikkoja. Rangaistuslaukauskilpailussa vierasjoukkue oli etevämpi ja onnistui maalinteossa kahdesti TPS:n yhtä vastaan ja ottelusarjan ratkaisu siirtyi näin ollen maanantaille.

Ottelun hahmo?
TPS:n kapteeni Antti Nurminen ja puolustaja Olli Laine olivat joukkueen kirivaihteen ruumiillistumat taistellessaan voimakkaasti irtopalloista ja peittäen suuren määrän laukauksia. Josban ehdottomat onnistujat olivat hattutempun viimeistellyt ja rangaistuslaukauskilpailussakin onnistunut Jarkko Nurmela sekä joukkueensa kourallisella huipputorjuntoja mukana ottelussa pitänyt maalivahti Tuomas Tokila.

Ottelun puheenaihe?
Josba antoi ottelun kontrolloinnin täysin TPS:lle minuuttien kasaantuessa ja kotiyleisö oli hienosti mukana tunnelmassa kotijoukkueen kirittyä joensuulaisryhmän etumatkan kiinni kahteen otteeseen.

Josba vaihtoi niin ottelun aikana ammutun rangaistuslaukauksen kuin rangaistuslaukauskilpailun ajaksi maalille Jesse Huurrekorven, joka torjui erinomaisesti viisi kuudesta mahdollisesta rangaistuslaukauksesta tämän ottelutapahtuman aikana.

Kommentit:
– Hyvä alku otteluun, mutta pelin edetessä TPS pääsi kontrolliin. Toivotaan, että yleisö löytää paikalle maanantaina – kotiyleisön tuki olisi tärkeä, Josba-valmentaja Petri Torni maalaili.
– Tiukka peli. Päästiin alussa hyvin karkuun, mutta sitten passivoiduttiin, Josban tehomies Jarkko Nurmela kertasi ottelua.
– Maanantaina pelataan, TPS-valmentaja Aki Vilander ja kapteeni Antti Nurminen totesivat vähäsanaisina yhdestä suusta.

Tilastohuomiot:
TPS: Max Millner 1+0, ensimmäinen liigamaali. Pyry Luukkonen 19 torjuntaa.
Josba: Jarkko Nurmela 3+0, Pauno Kajoksinen 0+2. Tuomas Tokila 32 torjuntaa.

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Jonne Lehtimäki
Jonne Lehtimäki
Pääkallo.fi:n toimituspäällikkö
Asemapaikka: Helsinki / Turku
Twitter: @jonleh
#TT21
04/04/2015
Tuomas Tokilasta tullaan kuulemaan vielä paljon positiivista salibandypiireissä. Hieno comeback loukkaantumisen jälkeen! Onnea Josba ja Tuomas! Maanantaina TPS kumoon ja Savo-Karjalan paikallisvääntöön!
#13
04/04/2015
Näin itse Tokilan ensimmäisen kerran eilen ja harvoin olen ollut yhtä vakuuttunut. Mielenkiinnolla seuraan jatkossa. Vaihtais vaan kunnon seuraan...
Tieto
05/04/2015
Maanantaina? Miksei sunnuntaina?

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.