Satakunnan Kansa: Porilaisen salibandyseuran tuet herättävät ihmetystä – nelosdivariseuralle tukea 66000 euroa

Erik Falkman ei pääse koskemaan salibandymailaan pitkään aikaan. Kuvituskuva: Iiro Karesniemi

Kuvituskuva: Iiro Karesniemi
Kuvituskuva: Iiro Karesniemi

Satakunnan Kansa kertoi maanantain printtilehdessään salibandyseura SBS Porin saamista seuratuista, jotka ovat herättäneet kiinnostusta ja ihmetystä viime vuosina. Tuoreeltaan asiasta käytiin kiivasta pohdintaa salibandyihmisten kesken Twitterissä. Nykyisin 4. divisioonassa pelaava entinen liigaseura on saanut kolmelle vuodelle opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää seuratukea kaikkiaan 66 000 euroa.

Yli puolet tukea hakeneista seuroista jäi ilman seuratukea. Kuitenkin 35 harrastajan porilaisseura nappasi vuonna 2013 27 000 euroa, vuonna 2014 25 000 euroa ja vuonna 2015 14 000 euroa.

– Porin Salibandyseuran tuki oli alun perinkin kolmevuotinen. Kyseessä on hankeavustus palkkausta varten, kommentoi opetus- ja kulttuuriministeriön ylitarkastaja Sari Virta maanantain Satakunnan kansalle.

SBS Pori haki vuonna 2013 seuratukea erityisesti kahta projektia varten. Ensimmäinen oli kyläsalibandytoiminta, jonka avulla oli polkaista käyntiin myös näivettynyt junioritoiminta. Toinen oli vastasynnyttäneille tarkoitettu salibandyryhmä. Tiettävästi kumpikaan projekti ei ole edennyt, vaikka ensimmäiset tuet maksettiin jo kaksi vuotta sitten.

Seuratuen vaikuttavuuden arvioinnista vastaa LIKES (Liikunta ja kansanterveyden edistämissäätiö). Ongelma piilee kuitenkin siinä, että 408 tukea saaneesta seurasta ainoastaan 35 on tiukemman syynin alla. Loput seurat raportoivat itse omien projektiensa edistymisestä suoraan ministeriöön.

Ylitarkastaja Virta kertoo Satakunnan Kansan jutussa, että SBS Pori on raportoinut, että sen aloittamat projektit eivät ole sujuneet toivotunlaisesti. Virta sanoi haastattelussa, että rahojen takaisinperintä on mahdollista.

- Jos tiliselvityksissä huomataan, että hankesuunnitelma ei ole toteutunut ollenkaan tai rahat on käytetty johonkin muuhun kuin mihin ne on myönnetty, aloitetaan takaisinperintä, kertoi Virta ja lisäsi, että vuoden 2013 tiliselvitystarkastuksia ei ole vielä tehty.

Puheenjohtaja Lehtimäki:”Kyseessähän oli lähtökohtaisesti kolmivuotinen tuki”

Viime syksynä seuran toiminnanjohtajana aloittanut Pyry Juutilainen kertoi lehdessä, että molemmissa projekteissa on riittänyt haastetta.

– Äideille tarkoitettu harrastusryhmä ei herättänyt innostusta. Harrastajia ei löytynyt, joten se hanke on käytännössä kuopattu. Kyläsalibandyn ongelmana on ollut pula niin vetäjistä kuin tiloista.

Seura kuitenkin pyrkii viemään kyläsalibandytoimintaa eteenpäin ja ensimmäinen askel on ollut G-juniorijoukkueen perustaminen. Osa-aikaisesti seuraa pyörittävä Juutilainen myöntää haastattelussa, että enemmän pitäisi saada aikaiseksi seuratuen oikeuttamiseksi.

– Muutakin tarvitsisi saada aikaiseksi. Toukokuun lopussa seuralle valitaan uusi hallitus, joten sen jälkeen otamme uuden alun.

Porin Salibandyseura ry:n ja Porin Salibandyosakeyhtiön puheenjohtaja Jouni Lehtimäki ei yllättynyt seuran saamista tuista syntynyttä kohua. Satakunnan Kansan tavoitti myös entisenä kansanedustajana tunnetun Lehtimäen sähköpostitse. Lehtimäen mukaan kolmannen vuoden tuen hakeminen oli oikeutettua, eikä seura harkinnut kolmannen hakemuksen perumista, vaikka hankkeet eivät edenneet ensimmäisen kahden vuoden aikana.

– Vastakysymyksenä, miksi olisimme harkinneet? Kyseessähän oli lähtökohtaisesti kolmivuotinen tuki, jossa oli kolme osiota, kaksi hanketta ja seurahallinto. Meidät on haastateltu kahdesti. Tämän vuoden hakemuksessa kerroimme, että hankkeet eivät etene toivotulla tavalla. Jos ministeriö silti haluaa tukea kolmatta osiota eli SBS Porin seurahallinnon kehittämistä, en näe siinä mitään pahaa, kommentoi siviiliammatissaan Kosovon oikeusministerin kansainvälisenä juridisena neuvonantajana toimiva Lehtimäki tiistain Satakunnan Kansassa.

Satakunnan Kansa: Lehtimäki: SBS on oikeutettu seuratukeen

Jouni Lehtimäen kommentteja lukuunottamatta lainaukset ovat maanantaina ilmestyneen Satakunnan Kansan printtilehdestä.

26 comments

  1. Vaikka ei ole nuo hankkeet oikein ottaneet onnistuakseen, ilmeisesti tuen vähäisyydestä johtuen, niin eiköhän pistetä vähän enemmän tukea jatkossa vaikkapa sokeiden sirkkeliin kompastuneiden sokeiden kuuromykkien orpojen minäkuvan eheyttämiseen salibandyllisen toimintaterapian keinoin. . Hakemuksia vaan sisään, kun se tärkein eli hakemusten väsäämisen jalo taito on selvästi hallussa. Ja kohderyhmä kuulostaa riittävän innovatiiviselta. PS. Kannattaa hakea EU’n rahastoista kanssa. Sieltä saa vähän enemmänkin.

  2. Kyllähän nyt joku järki käteen tukimyönnöissä !!! a) paljonko toiminnassa mukana väkeä b) minkälaista väkeä c) mitä saatu aikaiseksi jne . Eihän tuossa Porin tapauksessa ole päätä eikä häntää…haetaan rahaa ja hupr toimtaa ei tullutkaan. Missä valvonta oikeesti? Kyllä pitää olla näyttöä , että oikeesti tapahtuu seurassa toiminnan kehitystä mihin rahoja haettukin. Kyllä olis meidän seurassa ollut kummasti käyttöä, jjos edes puolet noista Porille myönnetyistä olis meille myönnetty. Aikas moni junnu olis saanu hyvää toimintaa alueella ja hallintoonkin olis saatu apuvoimia, kun muutama lati olis voitu maksaakin. Kyllä haiskahtaa ja pahasti Pron suunnalla!

  3. Voidaanko tässä puhua jo farssista? Eikö näissä asioissa kannattaisi tarkistaa esim. lisenssipelaajien määrä? Nyt monet seurat jotka toimivat täysin vapaaehtoistyöllä jäävät ilman tukia turhaan. Edes osalla tuosta tuesta oltaisiin voitu esim. helpottaa monien juniorien harrastamista.

  4. Kieltämättä kuulostaa melko erikoiselta ja on varmasti omiaan herättämään kevyttä katkeruutta monessakin seuraihmisessä.

    Miten sbs pori nyt asemoituu näissä porilaisten tiimien historiassa? Tosta ei ulkopaikkakuntalainen ota heti selkoo muutenkaan – on fbt karhut, porin salibandykarhut, sbs pori, fbt pori…? Unohtuiko jotain? Käsittääkseni taloushommat vedetty ennenkin vihkoon, tosin eri tavoilla toki.

  5. Hyvä konsepti, talousvaikeuksien kautta uusiin vaikeuksiin. Pääasia että maksaja aina löytyy. Onnea Porilaisille, taitaa olla velatonta porukkaa. Well done!

  6. Kritiikki pitäisi kohdistaa opetusministeriöön. Miten tuen myöntämisen kriteerit on määritelty? Miten hakemuksia vertaillaan? Miten varmistetaan päätöksentekijöitten puolueettomuus ja hakijoitten yhdenvertainen kohtelu? Miten tuen käyttöä valvotaan? Miten yksittäiset tukipäätökset perustellaan? Miten ne annetaan tiedoksi hakijoille? Miten niistä voi valittaa? Ovatko päätökset perusteluineen julkisia? Jne.

    Minä en muuten mistään ministeriön ohjeesta huomannut mainintaa mahdollisuudesta hakeaa tukea peräti kolmivuotiselle hankkeelle. Onko sellaisesta mahdollisuudesta joskus tiedotettu kaikille vai pelkästään vanhoille kavereille?

  7. Tuki myönnetään (suurin määrä tukea) kerran, mutta se maksetaan kolmen vuoden aikana. Ensimmäisinä vuosina tuki on suurempi, eli tuen osuus haetun projektin maksusta on suurempi. Viimeisenä vuonna seuralla on suurempi osuus ja vastuu projektin taloudellisesta hoitamisesta. Tämän jälkeen tuki loppuu (ja usein koko projekti).

    Ihan normihomma kaikissa saman tuen jutuissa. Mutta hyvin on kyllä hakemus tehty, sillä aika paljon hyviä ja liittojen tukemia hakemuksia itse tehneenä on tullut nollapäätöksellä takaisin. Olisi ollut varmasti parempia projekteja kuin Porilaiset.

  8. Ei ainakaan tämän vuoden hakuohjeen mukaan kolmivuotinen hanke ole mikään ”normihomma”. Lainaukset ministeriön hakuohjeesta:

    ”Hankkeiden kesto voi olla 1-2 vuotta.”

    ”Tukea haetaan aina vuodeksi kerrallaan. Jos tukea haetaan
    kaksivuotisesti, on tässä ensimmäisessä haussa esitettävä alustava koko hankkeen kustannusarvio
    kirjallisessa tekstiosuudessa. Kehittämishanke edellyttää aina myös merkittävää seuran omarahoitusta
    (vähintään 25 %).
    Hankkeen pituus tulee ilmetä hakemuksessa (Lomake nro 1: Hankkeen suunniteltu alkamis- ja
    päättymisaika). Kaksivuotisissa hankkeissa on huomioitava, että valtionavustus alenee merkittävästi
    jälkimmäiselle vuodelle. ”

  9. Sanon nyt vielä avauskommenttini vastapainoksi, että olen ollut itse aikoinaan mm. seuran hallituksessa, kun tätä samaa tukea haettiin ja jaettiin. Lajiliitto oli erittäin vahvasti mukana. Ei se hakemuksen teko helppoa ollut, eikä siitä olisi ilman liiton apua selvittykään.

    Seuran pj’nä olin tuen saamisen jälkeen myös vaihtamassa ajatuksia muiden tuen saajien kanssa. Meininki tuen saajien kesken oli kyllä sellainen, että vaikea sinne joukkoon on SBS Porin kaltaisia luopioita kuvitella.

    Alusta asti hyvin laajasti ainakin lounaisrannikon salibandylihmiset ovat nauraneet, itkeneet tai kiristelleet hampaitaan tälle SBS Porin hanketuelle. Itseäni aina vaan harmittaa, että näin räikeästi voi fuulata paperilla päättäjiä, kun samaan aikaan toisilla on oikea tekemisen meininki eikä aikaa tai osaamista tällaiseen hakemuspelleilyyn..

  10. Tero, onko sitten siis tietoa mihin tuo saatu raha on mennyt, kun täällä jo syytellään luopioiksi ja fuulaajiksi?

    Siis tuleehan tuosta itsellekin mieleen, että meneekö raha vähitellen vain seurahenkilöiden taskuihin joutavia puuhastellessa, mutta ei tuo artikkeli nyt vielä kaikkea kerro enkä haluaisi hirveästi oletuksien ja arvailuiden varaan rakentaa. Onko sulla siis parempaa tietoa?

    Nuo projektithan sinänsä kuulostavat ainakin äkkiseltään vähän hassuilta, mutta ei sekään vielä kaikkea välttämättä kerro. Paljon joutavampaankin sitä rahaa haaskataan ihan hyvässä uskossa.

  11. Olen tietysti alusta lähtien uteliaana seurannut tämän/näiden projektien edistymistä, koska herätti tosiaan alunperin paljon huomiota lajipiireissä ainakin täällä päin Suomea. Täytyy sanoa, että mitään sen tyyppistäkään ei ulospäin ole näkynyt, mitä ihan minimissään olisi odottanut näkevänsä/kuulevansa/netistä löytävänsä.

    Eihän koko seuraa oikeasti juurikaan edes ole, jos suoraan sanotaan. Yks aladivariporukka sen nimissä pelaa. Ja jonkun taskuun tai jonnekin noi rahat on mennyt.

    Silloin aikaisemmin, kun FBC:lle tukea haimme ja saimme, seuranta tuntui todella intensiiviseltä, vaikutuksista tehtiin tutkimusta ja se kaikki tuntui vain tarkoituksenmukaiselta. Kun tapasi muita eri lajien/yleisseurojen tukien saajia, niin fokus oli vain hedelmällisessä toisilta oppimisessa ja tapaamisten hyödyn maksimoimisessa. Ei siellä ollut yhtään vapaamatkustajaa mukana.

    SBS Porista: Kun nyt suuni avasin (tiedän toki enemmän kuin tässä voin sanoa), niin en kertakaikkiaan suostu perääntymään siitä väitteestäni, että kyseessä on kertakaikkiaan isosti koko tukijärjestelmälle hallaa tekevä ”luopio”, joka toivottavasti on tämän tuen suhteen harvinainen poikkeustapaus.

  12. Tervehdys,

    Aihe kolahtaa melko syvälle meikäläiseen. Juttua vasten peilaten, ottamatta kantaa hankkeisiin tai niiden tarpeellisuuteen, tuntuu melkoisen kohtuuttomalta että näille jaetaan kymppejä, mutta 300 jäsenen täysin vapaaehtoisvetoiselle seuralle ei mitään.

  13. Hassua kun perustellaan että on myönnetty rahat kerran niin ei voi sitten perua kahden seuraavan vuoden isoja maksuposteja jos kerran mikään anomuksessa perusteena käytetty ei toteutunut.

    Kyllä tästä vielä perästä kuuluu, toivottavasti rahat ovat vielä tallessa eikä petosta ole tapahtunut. Silloin ne voidaan periä takaisin ja jakaa lajityötä tekeville.

  14. Pyydän anteeksi ja perun kaiken edellä sanomani. Poistaisin jos voisin. Ei se ole hakijan vika, että tekee hyvän hakemuksen. Ja eihän projektit aina voi onnistua. Varmasti on ollut hyvä tarkoitus takana.

  15. Tekikö internet tepposet ja tuli vappusimoissa kirjoiteltua? Näin se lajikulttuuri kehittyy..

  16. Ei oo meinaan helppoa tuo seuratoiminta tänäpäivänä.. mutta onneksi on saatu palkattua henkilö perustamaan g-junnujoukkue.. Kyllä siinä varmaan päivän kulumaan saa, kun kiertelee pitkin kyliä sopivia pelaajia, vetäjiä ja tiloja etsimässä.. Oli paikkakunta mikä tahansa niiin pelaajia ja tiloja kysäsäbätoimintaa löytyy varmasti.. ja juuri mainittu, että ihan palkallinen vetäjäkin seurasta nyt löytyy.. 😉

    ”Kyläsalibandyn ongelmana on ollut pula niin vetäjistä kuin tiloista.

    Seura kuitenkin pyrkii viemään kyläsalibandytoimintaa eteenpäin ja ensimmäinen askel on ollut G-juniorijoukkueen perustaminen.”

    Töyrylälle peukku! Harva nimellään uskaltaa puhua noin paljon asiaa.. Valitettavasti tämä 30 jäsenen ”luopio” tekee vaan niin paljon hallaa koko lajille, ja erityisesti pitkäjänteisesti juniorityötä tekevällä toiselle porilaiselle 400-500 harrastajan salibandykarhuille. Kehitä tässä nyt sitten lajitoimintaa, kun energiat menee toisten (toisen) tekemisten selittelyyn (it wasn’t me it was the other guy..)

  17. On ehkä tullut ukaasi Töyrylälle. Hyvä veli mafia toimii.

  18. Kaiken lisäksi G poikiin mahtuu 12 ensimmäistä. Haloo hei..12!!!
    Karhuissa 08-07 poikia n.60. Junnupelaajia yhteensä n.400. Tukea henkilön palkkaamiseen 0€.

  19. Saatoin itsekin sekoittaa opetusministeriön ja veikkauksen tuet. Veikkauksen tuki tehdään kolmeksi kaudeksi, OM eri.

  20. Ilmeisesti joku tuli linjoja pitkin Teron kimppuun, kun täällä kehtasi alleviivata väitteitään?

    No, kuten totesinkin, hankala näihin voi olla puuttua, jos asialla on oikealla tavalla hakemusviidakkoa hyödyntävä peluri. Ja sellaiseltahan tämä Lehtimäki epäilemättä potentiaalisesti kuulostaa, ja kun juridinenkin puoli lienee hallussa niin eipä tuosta välttämättä mitään jälkiäkään jää, mitkä takaisinperinnän mahdollistaisivat. Ja siinäkin vaiheessa voi kysyä, että keltä peritään? Jos persaukiselta RY:ltä, jossa ei ole tapahtunut virallisia kupruja, takaisin ei saada penniäkään.

    Ja kuten totesin, ihan suoralta kädeltä aika hankala lähteä tuomitsemaankaan aukottomasti, koska tosiaan, ei se rahan hakeminen kiellettyä ole tai hyvän hakemuksen tekeminen. Ja älyvapaat projektit eivät ole myöskään laittomia, tai niissä epäonnistuminen. Paljon turhempaankin sitä tässä maailmassa rahaa syydetään.

    Mutta edelleen, tietysti lajin kannalta katsottuna ja SBS Porista esitettyjen tietojen valossa tätä voi silti pitää aivan naurettavana. Jos ei juridisesti laitonta, niin moraalisesti ainakin, ja suoraansanottuna lajia seuraavana ja seuratyötä itsekin tehneenä, vituttaa lukea tälläistä kun moni ihan oikeakin seura jää sitten lehdellä soitelemaan.

  21. Toivottavasti jokainen nyt löytää eron Porilaisten seurojen välille. Eli jutussa on kyseessä siis nimenomaan SBS Pori ja täysin eri firma kuin yli 400 juniorin FBT Karhut. Ja FBT Karhut on kyllä jo aika pitkään junioripuolella toiminut ihan samalla nimellään. Karhuissa on jääty yhtälailla nuolemaan näppejä viimevuosina kun valtion seuratukia jaettu. Seurassa on monia erityisryhmiä jo ilman niihin kohdistettua tukeakin. Hakemuksia on myös karhuissa täytelty vuosittain, mutta tuet on lipsahtanut tuolle toiselle Porilaiselle. Meillä Karhuissa on yli kymmenkertainen määrä lisenssipelaajia, mutta SBS Porilla paremmat hakemusten väsääjät. Heillä paremmin niiden värkkäämiseen aikaa, kun muu toiminta on lähes nolla. Seurataan tilannetta.

  22. No kuulostaahan tuo nyt ihan älyttömältä. 66 000 euroa seuralle jossa on 35 ihmistä. Ja aikomus tehdä vastasynnytttäneille salibandy kerho. Ja jos seurassa on G junioireita muutamia. Eikö tosiaan kukaan valvo että mitä noilla avustus rahoilla tehdään. En vaan ymmärrä että joku avustus ylitarkastaja toteaa että suunnitelmat eivät ole toteutuneet. Ihan käsittämätöntä.

  23. En tiedä, mutta äkkiseltään veikkaisin että erilaisia tuensaajia on suomessakin ihan kohtuullinen määrä ja jokaista ei voida mitenkään aukottomasti valvoa. Homma on varmaankin osittain pistotarkastus-luonteista ja ihan vaan kirjallista kyselyä.

    Jos siellä joku jamppa kiertelis pitkin pitäjiä syynäämässä onko kyläsählyssä vastasynnyttäneitä vai ei, niin sellaisten henkilöiden palkkoihinhan menis jo aika iso osa tukipotista.

  24. No ihme että osaa kun kattoo mikä mies tää yksi SBS Porin mies on! Lakimies = osaa käyttää kaikki porsaan reijät ja moraali on useasti puhdas 0. En väitä, että tällä lakimiehellä ois noin, tosin mä turvallisesti nimettömästi huutelen:-DD.

    Kokolailla harmillista jos menee noin, että kivoilla hakemuksilla saa tukia. Ja jos oikeesti tuet menee johonkin 12 ekaa mahtuu mukaan!! Toivottavasti jatkossa pääsen hommiin missä pystyn vaikuttamaan asioihin, niin ei varmasti tulisi tämmöisiä päätöksiä… Kyllähän tää haiskahtaa pahasti hyväveli järjestön touhulta, oli sitten laillista tai ei.

    HYVÄ PÄÄKALLO kun nostatte kissan pöydälle!!

  25. Meilläpäin tuota kutsutaan huijaukseksi…
    Ei kysymys ole siitä kuka on taitava tekee vaan kun härskein ja laittaa hakemukseen täysin tekaistuja juttuja….kyl joku moraali pitäisi olla…
    Mitä siitä tulos jos kaikki laittais tuollaisen hakemuksen,missä luvataan mitä vaan…
    Myös Sari Virran kannattais puuttua asiaan ja tehdä jotain…jos todetaan,että ei ollut mennyt rahat oikeisiin kohteisiin, miten he ne perivät takaisin,taitaa käydä kuin Kreikkaan sijoitetuille euroille.
    Eniten harmittaa kun fbt Pori kärsii tästä…ja myös piti,joka nousi hienosti 2-divisioonaan…
    Ei Porilaiset päätä pensaaseen…hihat ylös ja ruvetaan hommiin…itse olen todennäköisesti vaihtamassa salibandyn puolelle ja toivottavasti pystyn tuomaan uusia ajatuksia lajiin 😉

  26. Sen verran raotan faktojen verhoa (joku saisi tästä keissistä kyllä hyvin tutkivan journalismin artikkelin tehtyä ihan ilman mitään erityisempää salapoliisityötäkään), että tämä SBS Porin hanke vastasynnyttäneiden säbähanke valittiin ”sisällöllisen kiinnostavuutensa” takia nimenomaan niiden harvojen tukea saaneiden hankkeiden joukkoon, jotka Opetus- ja kulttuuriministeriö valitsi tarkemman syynin kohteeksi. Tästä ”analysoinnista ja raportoinnista” vastasi LIKES (Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiön tutkimuskeskus).

    Että seurattu tätä ”hanketta” kyllä on.