Etelä-Saimaa: NST:lle kaksi kovan luokan vahvistusta

Mia Karjalainen (vas.) ja Tiia Ukkonen (kesk.) edustavat ensi kaudella Lappeenrannan NST:tä. Kuva: Salibandyliiga

NST:n naisten Salibandyliigajoukkue nappasi kaksi Suomen maajoukkuepelaajaa Sveitsin mestaruuden voittaneesta Piranha Churista. Tiia Ukkonen, 31, ja Mia Karjalainen, 27, liittyvät viime kauden pronssijoukkueeseen vuoden sopimuksilla.

Ukkonen edusti Piranha Churia kaudesta 2011-2012 lähtien. Naisten Salibandyliigassa Ukkonen on pelannut 202 ottelua Josbassa ja NST:ssä, ja iskenyt niissä 262 tehopistettä. Maaotteluita on kertynyt kaikkiaan 115 ja niissä tehopisteitä 46+28. Ukkonen on pelannut aiemmin eritoten keskushyökkääjänä, mutta viime vuosina häntä nähtiin seurajoukkueessa myös puolustajan paikalla.

Puolustajan paikalla pelaava Karjalainen ehti edustaa Piranha Churia kaksi kautta ennen paluutaan kotimaan kentille. Salibandyliigassa hän on pelannut 154 ottelua, joissa on kertynyt tehopisteet 21+59. Suomen kamaralla Karjalaisen aikaisempia seuroja ovat olleet SSV ja Tiikerit. Karjalainen on pelannut kaikkiaan 55 maaottelua tehopistein 10+14.

Etelä-Saimaan uutinen

Pelaajien kommentteja NST:n kotisivuilla