Video: Kotilaisen jatkoaikaratkaisu hullaannutti Happee-leirin

Kuva: Kuvakaappaus videolta

Kuva: Kuvakaappaus videolta
Kuva: Kuvakaappaus videolta

TPS ja Happee kohtasivat sunnuntaina miesten Salibandyliigan puolivälierissä. Happee vei ottelusta voiton lukemin 6-7 ja.

Ottelun ratkaissut Peter Kotilainen maalasi kamppailussa kahdesti. TPS:n Ville Hirvisuo ja Waltter Mahlberg onnistuivat samassa tempussa. Jaakko Hautamäki tarjoili kolme maalisyöttöä. Marli Areenalla oli paikan päällä kaikkiaan 1690 katsojaa.

Ottelutilastot

Ottelusarja on nyt tilanteessa 3-3. Seitsemäs ja ratkaiseva ottelu pelataan keskiviikkona Jyväskylässä.

Maalikooste:

Lehdistötilaisuus:

4 comments

  1. Ei osunut Tepsukan peluutukset ihan kohdalleen. Kolmoskentän pakkiparille tehtiin tokan erän alusta lähtien Happeen kaikki loput maalit eli 5 viimeistä. Pelaaja X viltistä kentälle ja palloa lapaan Liikaselle sekä aitiopaikalla Kotilaisen tehdessä voittomaalin.

    Tepsillä oli viimeisessä erässä lukuisia tuhannen taalan paikkoja antaa hirvilaumalle niskalaukaus, mutta lapa taisi väpättää siihen malliin, että vedot menivät avopaikoista ohi. Happeen kokeneilla pelimiehillä ei. Siinä ratkaiseva ero kokeneen playoff-joukkueen ja viime vuotisen playout-joukkueen välillä.

    Kokemattomuus vs. kokemus, Vilander vs. Pulkkinen. 3-3. Pitkässä ottelusarjassa rutinoitu kokemus yleensä vie voiton. Näin tässäkin.

    Ratkaiseva game 7 Happeen kotiluolassa. Etu Tepsille? Ei ole sukulaiset ja tyttöystävät katsomossa, ei tarvitse puristaa mailaa. Iso epäily, pystyyko Vilander &co luomaan joukkueeseen positiivisen fiiliksen hävityn jatkoaikaottelun jälkeen. Mollaamalla se ei onnistu. Motivoimalla kyllä.

    El classico -herkkua tarjolla vielä yksi ottelu ja sekin paikassa parhaimmassa – Happeen kotikatsomon edessä. Kysymys jokaiselle pelaajalle, mikä olisi mieluisin paikka ratkaista tämä välieräsarja ja päättää ISO RÖISTÖ voittoon.

  2. Kyllä nostan TPS.lle hattua jos Happeen voittaa keskiviikkona vieraspelissä. Eilisessä pelissä Happeen ”uudet” sekaviisikot alkoivat löytää homman juonesta kiinni ja pallo liikkui hyvin ja maalipaikkoja luotiin paljon. Keskiviikkona jos Hynynen vielä palaa joukkueeseen, Heikkinen saa maalijyvän takaisin ja pakkikalusto saa itsensä edes hieman lähemmäs alkukauden tasoa niin pitkävedon laittaisin Happeen puolelle. Mutta jos TPS voittaa viimeisen pelin niin sitten kyllä puheisiin TPS.n sensaatiosta. Veikkaan myös jos Turunen alkaa toipua vammoistaan ja saa pelin haltuunsa niin Happee voi voittaa suurinumeroisestikin. Sen tiedän että rankkuihin ei Happee halua joutua. Tulee kyllä mielenkiintoinen peli ja mielenkiinnolla seuraan pysyykö toisaalta Happeen kasetti koossa vai leviääkö samanlaisesti kuin viimekevään finaaleissa.

  3. Jos jengi on hilannut itsensä läpi kaiken kurjuuden tuohon asemaan, niin miksi sitä peliä pitäisi jännittää? Eihän niillä ole mitään hävittävää kaiken koetun jälkeen.