Oilers-kippari vaikeuksien kautta kaukaloon – ”Näytti vahvasti siltä, että peliura on paketissa”

Kuva: Juhani Järvenpää

Perttu Pajukoski on kärsinyt pitkään akillesjännevammoista. Kuva: Juhani Järvenpää
Perttu Pajukoski on kärsinyt pitkään akillesjännevammoista. Kuva: Juhani Järvenpää

Esport Oilersin miesten liigajoukkueen Perttu Pajukosken, 27, valmistautuminen viime viikonloppuna alkaneeseen kauteen on ollut kaikkea muuta kuin helppo.

Oilersin verkkosivujen mukaan vielä tämän vuoden heinäkuussa näytti siltä, että Pajukosken pelit salibandyn huipputasolla on pelattu.

– Pakko sanoa, etten ole ikinä odottanut kauden alkua näin paljon. Kesällä näytti vahvasti siltä, että peliura oli paketissa. Keväällä kauden jälkeen oli vaikeuksia päästä sängystä ylös, ja vaivat rupesivat häiritsemään siviilielämääkin, Pajukoski kertoo akillesjännevaivoistaan ja jatkaa:

– Fysioterapeutin kanssa on vietetty paljon aikaa, ja keväällä tehtiin myös ratkaisu, että jos jalat eivät tule kuntoon niin ura on sitten siinä. Pitkälle heinäkuuta mentiin siinä uskossa, ettei pelaamista enää jatketa, sillä mikään ei tehonnut vaivoihin, vaikka tuli pidettyä taukoa urheilusta. Elokuun alussa kivut sitten hellittivät. Kenkiin muotoiltiin silikonia kantapäihin ja omaa yleisasentoa muutettiin. Se on auttanut, ja nyt olen harjoitellut joukkueen mukana nelisen viikkoa. Fiilis on siis aivan katossa!

Perttu Pajukoski juoksi elokuun alussa ensimmäistä kertaa sitten Superfinaalin. Pelimiehen oesä on kulunut punttisalilla ja jumppaliikkeitä tekemällä. Kuva: Juhani Järvenpää
Perttu Pajukoski juoksi elokuun alussa ensimmäistä kertaa sitten Superfinaalin. Pelimiehen oesä on kulunut punttisalilla ja jumppaliikkeitä tekemällä. Kuva: Juhani Järvenpää

Nyt Pajukoski on ehjä, mutta Oilersin monivuotinen tehopelaaja on vielä kaukana täydestä iskukyvystä. Peruskunnon kanssa riittää vielä työmaata. Oilersin tämän kauden ensimmäisessä liigaottelussa SPV:tä vastaan Pajukoski viiletti kolmosketjussa.

Alkanut kausi on Pajukosken kymmenes Salibandyliigassa. Kahden SPV-vuoden jälkeen nyt menossa on jo kahdeksas kausi Oilersin paidassa. Liigan runkosarjassa Pajukoski on paukuttanut 192 ottelussa 267 tehopistettä. Pudotuspeleissä 52 ottelussa hän on kerännyt 45 tehopistettä. Pajukosken palkintokaapista löytyy kaksi SM-pronssia ja yksi SM-hopea.

Oilersin tämän kauden tavoite on harvinaisen selkeä viime kevään Superfinaali-tappion jälkeen. Oilersille kelpaa vain mestaruus. – Se on päivänselvä tavoite. Turha tänne on muuten tulla pelailemaan, jos ei mestaruus ole mielessä, Perttu Pajukoski paaluttaa.