Blogit

Blogi: Älä vaikene itsestäänselvyyksistä

25.10.
2016
8 Kommenttia
25
Blogit
Happee-pakki Jaska Kunelius bloggaa tällä kertaa Pääkallo.fi:ssä itsestäänselvyyksistä. Kuva: Esa Jokinen

Happee-pakki Jaska Kunelius bloggaa tällä kertaa Pääkallo.fi:ssä itsestäänselvyyksistä. Kuva: Esa Jokinen

Monella ihmisellä saattaa olla kouluajoilta muistoja siitä, kuinka esimerkiksi englannin tunnilla harjoiteltiin small talkia. Juuri sitä tyhjänpäiväisyyksien pyörittelyä ja jopa tietynlaista teeskentelyä.

Tietyillä fraaseilla aloitetaan keskustelu, kysytään kuulumiset ja siirrytään sitten mahdollisesti eteenpäin uusiin aiheisiin. Suomalaisessa kulttuurissa small talk ei ole silti ottanut tuulta siipiensä alle vaikka maailmamme onkin kansainvälistynyt ja esimerkkejä muista kulttuureista on paljon saatavilla. Tämä sopii suomalaiseen mielenmaisemaan: me kestämme myös hiljaisia hetkiä. Tämä on mielestäni hyvä asia, varsinkin teeskennelty small talk on todella raivostuttavaa. Mutta valitettavasti hiljaisten hetkien hyväksyminen pätee liian usein myös tärkeisiin itsestäänselvyyksiin tai avautumisen arvoisiin asioihin niin urheilussa kuin muuallakin elämässä.

Asia nousi mieleeni kun luin artikkelia jääkiekkoilija Janne Lahdesta. Hän sanoi haastattelussa, että pari kautta meni hieman penkin alle, kun kotona ollut pieni lapsi teki yöunista repaleisia. Tämä totta kai vaikutti palautumiseen ja kroonistuneessa väsymyksessä ei välttämättä huippusuorituksia tehdä. Mielestäni oli hienoa, että Lahti uskalsi sanoa tämän asian ääneen. Oma mututuntumani on nimittäin, että harva uskaltaa näin tehdä. Ehkä ihmiset ajattelevat, että tällaiset asiat vaikuttavat selittelyltä. Voi myös olla, että moni julkisuudessa esiintyvä urheilija haluaa pitää tiettyjä yksityisasioita itsellään. Mutta mikä selittää sen, että kaikki eivät uskalla kertoa tällaista asiaa edes omalle joukkueelleen, valmentajalleen tai pomolleen?

Joukkueellemme on vedetty tällä kaudella sekä henkistä valmennusta että yrittäjyyskoulutusta. Molemmista tapauksista olemme saaneet palautetta siitä, että joukkueemme on poikkeuksellisen avoin. Uskallamme puhua omista tunteistamme, historiastamme ja heikkouksistamme paremmin kuin moni muu yhteisö. Silti olemme huomanneet, että meilläkin on avoimuudessa yhä parannettavaa. Moneen urheilujoukkueeseen on pesiytynyt vääränlainen tahdon ja voimakkuuden ilmapiiri. Joukkueen jäsen saattaa ajatella, että omista heikkouksista puhuminen sekä omasta väsymyksestä tai loukkaantumisesta kertominen vaikuttavat heti peliaikaan tai joukkuekavereiden sekä valmennuksen luottamukseen. Sama toimintamalli on myös joillain työpaikoilla. Jotkut näkevät esimerkiksi esimiehet tai valmentajat tietyllä tapaa vihollisina, joille ei kannata paljastaa heikkouksiaan.

Helsingin sanomien tämän viikon artikkelissa NBA-taustainen suomalaisvalmentaja kertoi levon merkityksestä. Nämä viisaat sanat nostivat entistä enemmän ihmetystä sitä kohtaan, miksi niin monet vaikenevat. Joukkueurheilun parasta antia on tiivis ja turvallinen yhteisö, jossa voi parantaa omaa ja joukkueen suoritusta yhteistyöllä. Tällaisessa yhteisössä avoimuus on todella tärkeää. Jos palautumisen kanssa on ongelmia, joku paikka kiristää tai tuntuu, että stressitaso alkaa nousta vaaralliselle tasolle, kannattaa asiasta sanoa. Ja asiasta kannattaa sanoa sellaisille tahoille, jotka voivat asiaan vaikuttaa. Pienen kuppikunnan kerääminen ja siellä voivottaminen ei välttämättä tuo apuja. Mutta jos esimerkiksi joukkueessa tai työpaikassa marssii suoraan valmennuksen tai työnjohtajan puheille ja kertoo perustellusti, että oma jaksaminen on riskirajoilla, on paljon mahdollista, että apua tai lepoa olisi tarjolla. Pelaajat ja työntekijät ovat yhteisölleen kuitenkin usein se rahanarvoisin resurssi, ja monesti muutaman päivän huilaus voi ehkäistä kuukausien sairausloman ja parantaa suorittamista. Varsinkin tiiviissä joukkueessa asian voi nostaa esille myös koko joukkueen kesken. Jos joku yrittää tehdä itsestään väsymättömän yli-ihmisen, silloin hänen täytyisi jaksaa yli-ihmisen roolia joka päivä, muutoin tuo rooli murenee. Ja suurin osa meistä ihmisistä taitaa kuitenkin olla varsin tavallisia.

Kuva: Esa Jokinen

Kuva: Esa Jokinen

Aina kyse ei ole edes omasta jaksamisesta. Monelle ihmiselle jää mieleen ajatuksia ja tunteita joukkueen tai työpaikan toimintatavoista. Nämäkin asiat voivat joskus jäädä vain pienen piirin tietoon, sillä on paljon helpompi esimerkiksi kritisoida johdon tai jonkun yksilön toimia muutamalle sellaiselle ihmiselle, joiden uskoo olevan asiasta samaa mieltä. Paljon vaikeampaa on sanoa asiasta suoraan niille henkilöille, joita asia koskee ja jotka oikeasti voisivat asiaan vaikuttaa. Olen myös kuullut joskus perustelun, jonka mukaan itsestään selviä asioita ei kannata sanoa. Kuitenkin monen ihmisen toive esimerkiksi parisuhteessa, joukkueessa tai työpaikalla on, että hänen panostaan tai häntä henkilönä ei pidettäisi itsestäänselvyytenä.

Nostan esille yhden itsestäänselvyyden. Hirviteatterin yleisökeskiarvo on tällä hetkellä 743. Olemme saaneet Monitoimitalolle screenin, monipuolista musiikkia, savukoneita, näyttävän sisääntulon, makkarakärryt ja monia muita asioita, joista ei kahdeksan kautta sitten olisi edes uskaltanut haaveilla. Vain peliesityksissä on ollut parannettavaa, puitteet tuntuvat olevan kunnossa. Olen kuullut ottelutapahtumistamme muutaman palautteen. Niistä valitettavan moni on ollut negatiivisia ja koskenut esimerkiksi peliasujamme, valojen sammuttamista ja hupibiisejä, joita tapahtumassa soitetaan. Surkeita peliesityksiämme ja tappioitamme saa totta kai kritisoida. Myös ottelutapahtumaa koskeva rakentava kritiikki on tietysti otettava vastaan, mutta toivon, että ottelutapahtuman eteen tehtyä työtä ei pidetäisi itsestäänselvyytenä. Vielä kahdeksan vuotta sitten Monnarin lauteilla saattoi värjötellä alle 300 katsojaa Salibandyliigan ottelussa. Iso ottelutapahtuma vaatii paljon tekijöitä, ja yleisökeskiarvon saaminen yli 700 katsojaan on upea suoritus. Ainakaan me Hirvet emme pidä katsojiamme, tukijoitamme tai taustaryhmäämme itsestäänselvyyksinä. Voisimme kuitenkin tunnustaa heidän panoksensa ja tärkeytensä jopa nykyistä useammin. Ja meidän pitää pelata sillä tasolla, että ihmiset haluavat tulla Hirviteatteriin vielä tulevissakin otteluissa.

Miksi tämä asia on sitten kirjoituksen arvoinen? Siksi, että tässä on urheilulle ja jopa koko yhteiskunnalle hyvä kokeilun paikka. Mikäli avoimen ja jopa itsestäänselvyyksiä latelevan yhteisön pystyy luomaan, se näkyy myös ulospäin, ja tällöin yhteisöllä voi olla imua uusille jäsenille. Joukkueurheilun piiristäkin paljastuu yhä valitettavia tilanteita, joissa ihmiset ovat joko tietoisesti tai tiedostamattaan vaienneet joko omasta tai läheisensä alkoholismista, talousvaikeuksista tai henkisistä ongelmista. Jos yhteisö on rakennettu luottamukselle ja avoimuudelle, uskallettaisiin käsitellä myös hankalia asioita. Ongelmat eivät tee kenestäkään heikkoa. Yhteisö voi auttaa, kunhan tietää, missä asiassa apua tarvitaan.

Pienemmässä mittakaavassa itsestään selvien asioiden julki tuominen voi olla se asia, jolla esimerkiksi innokas talkoolainen saadaan pidettyä mukana seuran toiminnassa. Jos talkoolainen on seuralle kasvoton itsestäänselvyys, hänen panoksensa saatetaan huomata vasta silloin, kun talkoolainen lopettaa. Tai jos vähälle peliajalle lipunut pelaaja jätetään oman onnensa nojaan, eikä hänelle kerrota, millä tavoin hän voisi taistella paremmasta asemasta. Tällaiselle pelaajalle lyhytkin keskustelu valmentajan kanssa voi olla tärkeä, vaikka tuntuisikin itsestään selvältä, että kyllähän pelaaja tietää, mitä häneltä vaaditaan.

Urheilu kasvattaa ja mittaa tietynlaista kovuutta. Ehkä vähitellen voisimme kuitenkin luopua siitä, että kovuus on synonyymi puhumattomuudelle. Että kovuus on sitä, että ongelmien kasaantuessa purraan hammasta ja selvitetään kaikki yksin. Tämä ideologia sotii täysin joukkueurheilun ja yhteispelin syvintä eetosta vastaan. Itselleni yksi suurimmista askelista oli myöntää joukkueelleni ja tyttöystävälleni omalta osaltani syy viime kevään epäonnistumiseeni. Vaikka koko ryhmämme kahlaa tällä hetkellä tuloksellisesti syvällä, uskon siihen, että avoimuus ja vaikeiden tilanteiden käsittely kääntyvät lopulta voitoksi. Kova tyyppi ei ole se, joka raastaa yksin ja hiljaa niin kauan kunnes selkäranka murtuu. Kova tyyppi voi sanoa itsestäänselvyyksiä, jotka monelta jäävät arjen kiireessä sanomatta. Kova tyyppi uskaltaa paljastaa heikkoutensa ja menestyy siitä huolimatta.

Jaska Kuneliuksen aiemmat Pääkallo-tekstit:
Mihin lahjakkuus riittää?
Pihasähly on kiellettävä, mailahan voi osua kasvoihin
Vihan kautta

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Jaska Kunelius
Jaska Kunelius
Kirjoittaja on saarijärveläinen Happeen peruspakki, joka on usein valmis kertomaan mielipiteensä, halusi muut sen kuulla tai ei. Pääkallon blogiosiossa voi tulla kirjoituksia aivan mistä tahansa suojalasien läpi katsomatta. Siviilissä opettaja ja ihminen, kaukalossa jäähyherkkä ja kädetön. Twitter: @jKune
S7
25/10/2016
Joukkueurheilun yksi itsestään selvyys, ainaki joissain seuroissa, ajetaan vaan omaa etua eikä joukkueen tai seuran etua! Joku aika sitten tuli hyvää matsua lätkästä, missä junioripuolella valmentajia lahjotaan ja/tai uhkaillaan oman lapsen peliajan takia. Ja itsestäänselvyys, että samaa tapahtuu säbässä. En mainitse mistä seuroista olen kuullut ja mitä olen itse todistanut. Tämä toiminta ei palvele ketään, taino kai se palvelee jos kiristys tai lahjonta onnistuu :-)
Hmm
25/10/2016
Onhan tuossa pointteja. Mutta se että jokainen vain tilittää ja purkaa päänsä sisältöä ei välttämättä taida avata kaikkia Gordionin solmuja. Asioille pitäisi myös pystyä tekemään käytännön tasolla jotain. Ikään kuin jalostaa se kaikki ajatusten tulva eetokseksi, niin että se mahdollistaa yhteisen päämäärän paremman saavuttamisen. Millähän tasolla Hirvissä asioita lienee käsitelty? En oikein usko, että kaaottinen alkukausi menee täysin yksilöiden toilailujen piikkiin, vaikka esimerkiksi bloggaaja, anteeksi nyt vaan, ottaa pakkina usein melkoisia riskejä syöksyilemällä hyökkäyksen kärkenä pallon kanssa puskien, sekä ottamalla harkitsemattomia ja tyhmiä jäähyjä pelin kannalta kriittisiin paikkoihin (toki muutkin :). Omaa peliä siis voisi ihan huoletta rauhoittaa ja järkiperäistää, kun opettajalla sitä kapasiteettia ja näkemystäkin olettaisi olevan. Toinen juttu on sitten se eetoksen saavuttaminen pelillisissä asioissa eli modernisti sanoen pelikirjaa koskevissa asioissa. Nähdyn perusteella Happeen pelikirja on erittäin ohut, hyvin vanhaa, korjailematonta painosta, tai sitten sen sivut vaan eivät jostain syystä ole oikeassa järjestyksessä. Onko liian rohkeaa olettaa, että myös näitä itsestään selvyyksiä on joukkueessa käsitelty riittävällä avoimuudella.
Hirviteatteri
25/10/2016
Mitä Hirviteatteriin ja ottelutapahtumiin tulee, niin taidan olla yksi monista jotka olivat varsinkin kauden ekassa pelissä teilaamassa uusia peliasuja ja valojen sammuttamista ym., mutta muutaman kotipelin nyt nähneenä olen muuttanut minäkin mieltäni, paidat näyttää todella hienolta ja koko hirviteatteri on hienontunut huomattavasti valohommineen päivineen vaikkei vanhassakaan ollut vikaa! Eli Jaskalla ja koko Happeelle terveisiä; työ ei ole mennyt hukkaan, tsemppiä koko joukkueelle ja voittoputki päälle! :)
Seppo Louhikko
25/10/2016
Osuitpa Kuna taas naulan kantaan! Hyvi n kirjoitettua ja selkeää tekstiä :-)
Laiska
25/10/2016
siis vedetty yrittäjyyskoulutusta?? Ei oo ihme kun ei peli kulje...
Petteri Monni
25/10/2016
Hieno teksti ja paljon asiaa! Häpeäkseni myönnän ensin, että en ole Happeen pelillisiä esityksiä vielä tällä kaudella seurannut, mutta tekstistä kävi ilmi että ei ole mennyt niin hyvin kuin toivoisi. Tsemppiä seuraaviin matseihin! Avoimuuden, itsensä ja toisten tuntemisen kautta tuskin voi paljon metsään mennä.

Mitä puolestaan pelin ulkopuolisiin asioihin tulee, niin asiaa satunnaisesti sivusta seuraavana täytyy antaa tunnustusta seuran ja samalla varmaan puhutaan myös teidän pelaajien yritteliäisyydestä, nuorekkuudesta, omaperäisyydestä ja itsensä likoon laittamisesta. Näkyy vaikkapa laadukkaana ja humoristisena videotuotantona ja noina uusina keksintöinä ottelutapahtumaan. Jatkakaa samaan malliin!
Qtamo
29/10/2016
Hyvää tekstiä.
Holvastin (ex)-keisari
09/11/2016
Ajattelemisen arvoinen kirjoitus, jaan saman näkemyksen, että näillä asioilla on vaikutusta joukkueen tekemisiin niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin. Kuitenkin puhutaan tulosurheilusta, suuri yleisö mittaa vain lopputulosta.

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.