Liigat

Sarjajumboksi ennakoidulla liigajoukkueella suora säilyminen omissa käsissä – teki voittomaalin ajassa 59.59

05.03.
2017
60 Kommenttia
5
Liigat

SalBa se ei anna periksi. Kuva: Elmeri Elo.

Miesten Salibandyliigassa Koovee ja SalBa jatkoivat tänään kovaa taistelua siitä, kumpi saa säilyttää sarjapaikkansa suoraan ja kumpi joutuu karsintaan. Ratkaisu jäi viimeiselle kierrokselle, sillä kumpikin joukkue voitti omat ottelunsa.

Raumalla SalBa isännöi Oilersia. Kahden erän jälkeen näytti maalien osalta, että peli menee Oilersin komennossa loppuun saakka. Toisin kuitenkin kävi, sillä SalBa hilasi itsensä kahden maalin taka-ajomatkalta kolmannessa erässä tasoihin.

Ottelun viimeisellä minuutilla koirapaitojen Risto Harjula otti jäähyn estämisestä. Sen sijaan, että Oilers olisi ratkonut pelin ylivoimalla, SalBan Veli Peltonen onnistui alivoimalla maalinteossa ainoastaan sekunti ennen loppua.

SalBan tehokkain oli Joni Peltola pistein 1+2. Oilersin Casper Pfitzner laittoi paremmaksi lukemin 1+3.

Koovee kohtasi puolestaan vieraissa LASB:n, joka antautui tamperelaisille vasta jatkoajan jälkeen. Tasainen ottelu kulki kahden erän jälkeen vielä kotijoukkueen komennossa, mutta viimeisessä erässä Koovee punnersi tasoihin. Jatkoajalla entinen LASB-pelaaja Perttu Koljonen iski vieraille voittomaalin.

Lukemin 6-5 päättyneessä ottelussa Kooveen tehokkaimmat olivat kolme maalia tehnyt Samuli Salomaa kolme syöttänyt Ossi Koskinen. Isäntien Jarno Mäkinen ja Matti Korhonen saalistivat pisteet 1+1.

Piste-eroa sijalla 11 olevan SalBan ja kahdentenatoista majailevan Kooveen välillä on ainoastaan yksi piste. SalBa kohtaa viimeisellä kierroksella kotonaan Nokian KrP:n. Koovee puolestaan pelaa vieraissa EräViikinkejä vastaan. Näin ollen ennen kautta jopa suoraksi tippujaksi veikkaillun SalBan suora säilyminen Salibandyliigassa on edelleen joukkueen omissa käsissä.

Miesten Salibandyliiga:
13:00 LASB-Koovee 6-5 JA Ottelutilastot
17:00 SalBa-Oilers 6-5 Ottelutilastot

Naisten Salibandyliiga:
18:30 TPS-Koovee 5-4 Ottelutilastot
19:00 Happee-SSRA 1-6 Ottelutilastot

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Ilkka Kittilä
Ilkka Kittilä
Pääkallo.fi:n toimituspäällikkö
Asemapaikka: Vaasa
Twitter: @ilkkakittila
Moro
05/03/2017
On tuo Salba kova porukka! Esim. Sokka pois ja silti voitto!
Ei voi muuta sanoa
05/03/2017
Sarjassa neljänlaisia joukkueita: TOP-2, TOP-5, keskikasti ja Bottom-2
Jukkisb
05/03/2017
Kova jengi. Jos liigaa supistettaisiin nyt kahdella joukkueella niin silti Salba säilyisi.
TARKKAILIJA
05/03/2017
Miten toi Oilers voi olla noin huono joukkue. On nimivahva nippu mutta... Suora putoaminen odotta pleijareissa. Jotku puhuu vielä sarjan typistämisestä.
Katsoja
05/03/2017
Salba ansaitsi voiton, taistelussa 10-0 vaikka Oilers oli selvästi taitavampi yksilöinä.
Tuomarit ottivat taas roolia ottelun aikana, monesti turhia vihellyksiä ja lopussa erikoinen jonka oli tarkoitus ratkaista ottelu, kuitti jäähy joka oli odotettavissa kun ottelun aikana mokanneet.. Toivottavsti nämä herrat ei vihellä pudotuspeleleissä.
Hyvä Salba!
Jester
05/03/2017
Oli hieno peli raumalaisilta ja ansaittu voitto. Oilers selvästi laajemmalla nipulla pystyi sössimään pelin. Se niistä tasoeroista. :)
Salba
05/03/2017
Pisteautomaatti Oilers!
R28
05/03/2017
On kyllä ylimainostettu jengi toi Oilers vai mitä Mr.Kilponen
Mielenkiintoinen loppu tulossa.Jossitellaanpa vähän jos KV ja Salba voittaa ja Steelers häviää vikan pelin niin ketä löytyy karsijan paikalta Laspin kanssa?
KIITOS
05/03/2017
SalBa! Seppiselle joku palkinto kauden päätteeksi! Joukkue isolla J:llä!
MORJENS
05/03/2017
SalBasta voitas tehdä elokuva. Sen nimeks tulis Vankkumaton taistelija. Suomen paras katsomo huutaa vieressä niin mikäs siinä taistellessa.
Dorka666
05/03/2017
Hyvää Espoo hyvin te vedätte. Voitte jo aikaisin keväällä alkaa itkee, kun ei vääryydellä teiltä valita majuun. Eiköhän nyt tulokset puhu puolestaan ja voisitte jo myöntää, että teijän pojat liian heikkoja majuun! Ei voi kun juhlia, ei näy kilposia viisastelemassa kun tosi pelit alkaa.
Dorka666
05/03/2017
Salba ja suomen pienin katsomo, jos mosalla ei saa pelata, ei pitäis tuollakaan saada! Liitto linjat yhtenäisiksi, menköön sitten jäähalliin niinku turussa!
Jossittelua myös
05/03/2017
.Jossitellaanpa vähän jos KV ja Salba voittaa ja Steelers voittaa mutta Ols häviää. Niin Ols on Lasbin kanssa
Heikki
05/03/2017
Mites Arto toi peli meni tilastojen kautta? Tuliko top kutoselle voitto bottom nelosesta vai miten ne pisteet jakautui kärjen ja häntäpään välillä? Onko KooVee hyvä häviäjä vai Salba huono voittaja? Tule nyt Arto kertomaan miten toi meni ja miten sarjataulukko tulee olla.

Tarkkailijan kysymykseen vastaus yhdellä sanalla. Huttunen.
Heikki
05/03/2017
Ai niin unohtui. Pupelsiko bussikuski vai oliko kahvion pupellus syy vierasjoukkueen pupellukseen? Tuliko pupellus jo perjantain harjoituksissa? Onko Espooossa pupellettu otteluohjelman laatimisessa?
Kooveelaine
05/03/2017
Voisiko Pääkallo korjata tuon LASB - Koovee tuloksen oikein? Nyt voitto merkattu LASBille 6-5 JA., vaikka maalit pitäisi olla toisin päin (5-6 JA.). Ei sillä, että se muutoin mihinkään vaikuttaa, mutta osuu vain ikävästi silmään.. 😀
hei
05/03/2017
huttunen hei,siinä kolmannessa erässäkin pitää hyökätä eikä vaan syötellä oman maalin edessä!
Jonne
05/03/2017
Huomasin yhdessä pääkaupunkiseudun kauppakeskuksessa olevan tarjolla ilmaisia lippuja keskiviikon Koovee:n vieraspeliin. Onko liigan tasoero vaikuttanut tähän?
Espoosta
05/03/2017
Nyt on Artolla analysoitavaa :) :) :)
Arto Kilponen
05/03/2017
Kuvastaa kyllä Oilersin koko kautta tämä peli. Yhtäkkiä tehdään strateginen päätös, että yhtään maalia ei tehdä enää vahingossakaan. No, onneksi SalBaa vastaan ei tarvitse pelata playoffeissa.

Aika vastaava tunne jäi kuin Koovee-pelistä, Oilers vaan yhtäkkiä jättää pelin kesken. Onko se sitten jotenkin vaikea käsittää, että pelissä on 60-65 minuuttia peliaikaa, en tiedä.

Raumalla loistava tunnelma ja paljon ystävällisiä ihmisiä! Mieluummin SalBa jatkamaan liigassa kuin M-Team, mutta toivottavasti Koovee ja LASB säilyvät.

Ja tuohan meni juuri kuten kirjoitin, että Pitkävetoon kannattaa pelata sitä suurinta kerrointa, koska se on jokatapauksessa ylikerroin (itseasiassa, oliko tasurilla vielä suurempi kerroin?).
ESPOO
05/03/2017
Oilers sai tällä kaudelta SalBalta NOLLA pistettä. Pubijengi vai mitä Arto Kilpikonnanen?
Arto Kilponen
05/03/2017
Oilers pelasi tällä kaudella aivan vihkoon SalBaa vastaan, ei siitä mihinkään pääse. SalBa on onnistunut voittamaan oikeat pelit, tänään oli hyvä esimerkki siitä. Aiemmilla kausilla SalBa oli lähellä voittaa Oilersin muutamaankin kertaan, joten ei tuo täysi vääryys ollut. Paljonko sitten vaikutti se, että tässä jälkimmäisessä pelissä Oilersilla ei ollut panosta, en tiedä. Hieno venyminen kuitenkin SalBalta, ehdottomasti ovat sarjapaikkansa ensi kaudelle ansainneet.
Analysoitavaa
05/03/2017
Huolestuttavaa Oilerssin päästettyjen maalien määrä. Vain 6 voittoa pleijarijoukkueista. Notkahduksien määrä runkosarjassa. Varmaan A.K löytää lisää. Mutta pitää muistaa että muut pleijarijoukkueet viivan yläpuolella kun muut niin huonoja, ei omilla suorituksilla. Vai mitä A.K...
Kilposelle
05/03/2017
Ihan tosissaan siellä pojat näytti pelaavan. Maalivahtini vie klesaks ja ukko joka sen lyö klesaks nii iskee voittomaalinli. Taitaa hieman vituttaa. Ehkä ei 100% mutta 75% kyllä.
Arto Kilponen
05/03/2017
Aivan turha on maalivahtia syyttää siitä, että joukkue päättää yhdessä, että puolivälin jälkeen maaleja ei tehdä. En ymmärrä kuka ja mitä siitä hyötyy, että tehdään tuollaisia päätöksiä. Ei nämä mitään vahinkojakaan voi olla kun näitä sattuu jatkuvasti.

Kyllä SalBaa vastaan pitää pystyä kuusi päästämään ja voittamaan silti.
Espoo
05/03/2017
Hauskaa muuten, että Arto myöntää rehdisti että Oilers oli p...a mutta jengi yrittää vaan provota. Artolle pinnat tästä.

Tätä se on kun sählyssä on tämä typerä vastustajan valinta pleijareihin niin tulee merkityksettömiä pelejä. Kaikki pitäisi tietysti voittaa mutta sitä Oilers ei vaan ymmärrä. Miten ote saadaan hetkessä käännettyä kun pleijarit alkavat? Tod.näk ei millään
kannattais
05/03/2017
alkaa puhuun takas ahtiaista tai heinosta.
Höpö jutut höpö juttuina
05/03/2017
Se ei pidä paikkaansa etteikö Oilersilla olisi ollut panosta tässä pelissä. Se 6:s sija ei kuitenkaan ole 100% varma ja ennen kuin se on varma pelissä on panosta. Tuskin Oilers Classicia vastaan haluaa puolivälierässä pelata.
Arto Kilponen
05/03/2017
Niin Classichan voi ottaa Oilersin vastaan halutessaan. Oilersin potentiaali laittaa Classic tiukoille on ihan eri luokkaa kuin Nokialla. Minusta Oilersin valitseminen _vaikka_ Oilers olisi lopulta runkosarjan 7. olisi todella typerä veto Classicilta, myös siksi, että joutuu matkustamaan.
Joko tai
05/03/2017
Classic on sen verran edellä Oilersia, että tulevat valitsemaan 7:n jokatapauksessa. Ja parempihan niiden on kohdata Oilersia ennemmin välierissä kuin finaalissa. Useampi peli, sattuman osuus vähenee. Toki Oilersia hoitaa M-Team, joten tämä ei realisoidu.
Junnu#8
05/03/2017
Voipi olla että Salba ei ensikaudella pelaa kauppiksella. Jos liiga vaatii paremman pelipaikan. Harmi kun liigaa ei enää pelata Mosanmäellä. Sympaattinen halli.
Espoo
05/03/2017
Mitä panosta Oilersilla oli? Ihan sama mikä sijoitus 5-8, 1-3 voi valita ihan kenet tahansa. Koskakohan tästä pelleilystä=valintatilaisuus päästään eroon?
Dorka666
05/03/2017
Kyllähän Kilponen asiaa osaa, mutta kyllä Kilponen myös provoaa itse, mistä syystä potut pottuina sinne tapiolaan ja liigan huonoimmille turva-alueille, miksi siellä edes saa pelata? Vaarallinen paikka.
Arto Kilponen
05/03/2017
Minusta Raumalla on huonommat turva-alueet samoin Pasilassa kuin Tapiolassa. Ei toki tarkoita, että Tapiolassa olisi hyvä tilanne sielläkään.
ESPOO
05/03/2017
Se panos, että vaikka vastustajan voi valita, niin joukkueilla on ollut taipumusta valita kuitenkin se sarjataulukon mukaan. Pelaamalla sarjassa kuudenneksi vähenee todennäköisyys saada Classic vastaan. Kai te olette nämä valintatilastot tutkineet, kun top-6 ja top-8 tilastotkin on niin hyvin hallussa. Oilersissa saattaa olla kuvitelma ettei Classic olisi ole varaa kohdata Oilersia puolivälierissä. Todellisuus on, että siihen ei ole varaa Oilersissa joten se mahdollisuus tulisi minimoida.
JANIINPÄ
05/03/2017
Mitäs täällä remutaan. Ei nyt maailman suurin yllätys ole se, että tässä vaiheessa runkosarjan lähetessä loppuaan peleillä on eri merkitys eri jengeille. Lue panos.
Salban kannalra peli paaaljon merkityksekkäämpi kuin Oilersin.
Sitten tulee tällaisia. Vihkotti Clasukin ihan hienosti.
Ja kun KooVee nappaa pojot Erviltä vieraissa on kaikki runkosarjassa nähty!
Heikki
05/03/2017
Classic naulasi jo pari vuotta sitten, että jos se on valitsemassa, niin Classic "valitsee" aina sarjataulukon mukaan. Eli toiseksi runkosarjassa tullessaan ottaa seitsemännen. Ihan sama onko öljymiehet vai näädät. Teurastus tulee ja Classic välieriin puhtaalla sarjalla.
Mikään ei ole varmaa
05/03/2017
Yllättäviä käänteitä. Kooveelta vaaditaan nyt SalBamaista vetoa.
Liigakarsinnat - miten edetään?
05/03/2017
Ilmeisesti sij12 vs sij13 ensin ja sitten tämän ottelusarjan häviäjä vs 1Div toiseksi tullut?
Runkopelipäivät liigan karsintaan ja viimeiseen vaiheeseen divaria vastaan? Prkele kun ei löydy mistään..??
Liigakarsinnat
05/03/2017
M-Team tippuu suoraan.
X vs LASB TOP5
Häviäjä pelaa Divarin finaalin hävinnyttä vastaan. TOP5
Oletan että karsinnoisa on
KooVee vs LASB
KooVee pitää paikan ja sitten mennään LASB vs SB Welhot ja Welhot Liigaan ja LASB takas Divariin.
(Welhot ei kestä divarin finaalissa ennakkosuosikin paineita)
On tää ny vaan merkillistä
05/03/2017
Onkohan missään lajissa piilotettu liigakarsintojen pelipäivät v...u näin hyvin. No, kai se riippuu kutka pelaa niin sovitaan sitten keskenään ja ihmetellään miksei ole katsojia.
Arto Kilponen
05/03/2017
Kysytään nyt samaan nippuun sitten puolivälierien runkopäivät. Erityisesti 18.3. kiinnostaa, että pelataanko silloin.
Tuliko kevät ja loppupelit yllätyksenä liitolle?
06/03/2017
HERÄTYS!!!

Runkopelipäivät sekä liigakarsintaan että kohti mestaruutta pitäisi olla tiedossa jo syksyllä.

HERÄTYS!!
Tero Töyrylä
06/03/2017
Runkopelipäivät sekä liigakarsintaan että kohti mestaruutta olivat tiedossa jo syksyllä. Ne eivät vain ole julkisesti esillä. Mutta lähetetty joukkueille tiedoksi jo syksyllä. Kieltämättä ne kiinnostavat muitakin, suuresti aina itseänikin, joten pyydän ne aina jostakin tiedokseni, omiin tarpeisiini.
Arto Kilponen
06/03/2017
Tero, jos tiedät, niin voisitko kertoa (heitä vaikka Twitterissä YV:llä, jos et muuten halua tietoa vuotaa), että miltä 18.3. näyttää Salibandyliigan otteluohjelman osalta. Ymmärrän, että tietenkään mitään varmaa ei ole, mutta jos edes sillä tasolla voit kertoa, että "on / ei ole kaavailtu runkopelipäiväksi". Tuo kiinnostaa minua siksi, että se näyttäisi olevan ainoa päivä, kun en pääse paikalle.
Arto Kilponen
06/03/2017
Ja sieltähän se olikin tullut :D Pirun nopeata toimintaa, vei -23 minuuttia :D
Arto Kilponen
06/03/2017
Yksi erikoisuus tuosta SalBa-Oilers pelistä: 0-0 ja lopputulos (6-5) tilanteissa oltiin yhteensä viisi sekuntia. Luulen, että on harvinaisen lyhyt aika noihin yhteensä.
Arto Kilponen
06/03/2017
Otetaanpa vielä sellaiseen kiinni, että SalBalla on ihan hyvät mahdollisuudet olla vielä sarjaysi. Se vaatii Nokiasta kotivoittoa, Indiansin voittoa Oulusta ja SPV:n voittoa Steelersistä. Tällä nykyisellä sarjatilanteella (panoksettomat pelit jne.) tuo ei ole edes kovin kaukaa haettu tulosyhdistelmä. Jos sanotaan, että SalBa voittaa vaikka 5-4 (sekin ihan realistinen tulos), niin se, että alle sata tehtyä maalia, maaliero yli 80 pakkasella, ennätyslukemin turpaan kaudella (18-2) ja kahdeksan ottelun tappioputki runkosarjassa alkaa vetämään vertoja jo M-Teamin viime kauden "ei ainuttakaan voittoa virallisessa kotihallissa ja silti ilman karsintoja säilyi"-tempulle. Joku täällä kirjoitti jo alkukaudesta, että SalBa on voittanut ne päävastustajansa. Tiesi selvästi mistä puhui.
Espoon Oilers veteraani
06/03/2017
Herätkkä Oilers ! Tämä kausi on mennyttä, mutta katsokaa nyt hyvät Oilersin taustavaikuttajat eteenpäin ja etsikä jostain valmentaja joka panee pojat hommiin. Taitavia yksilöitä ... joilla ei ole mitään käsitystä treenaamisesta ja sen merkityksestä. Jos tämän homman ottaa vakavasti niin tässä menestyy ja Oilersilla on kasassa pelaajapuolella sellainen nippu jolla pitäisi saada aikaiseksi vaikka mitä. Kerrankin voi sanoa, että vika on valmennuksessa ja osoittaisi tiettyää ryhtiä jos valmennuksen kesäloma alkaisi vaikka samantien ja pyydettäisiin vaikka Ahtiainen hoitamaan jälejllä oleva muuutama peli. Ei sillä itkälle mennä tänä keväänä, mutta osoitettaisiin että on ymmärretty mistä on kyse. Herää jo Jouni !
Espoosta
06/03/2017
Olen osittain samaa mieltä Oilers veteraanin kanssa. Herätystä tarvitaan mutta kausi on vielä kesken ja pudotuspelit eivät ole vielä edes alkaneet, joten öljymiehet voivat halutessaan mennä vielä vaikka kuinka pitkälle.
En usko että valmentajaa vaihtamalla saadaan postiivinen muutos, kaaos korkeintaa.
Pukukopissa on nyt riittävästi pelaajia joilla on kokemusta pudotuspeleistä, ja seuran johdossa Jouni voisi tulla valmennuksen tueksi.
Nyt öljymiehillä on parempi tilanne kun verrataan viime kauteen, silloin kärsittiin loukkaantumisa oli todella paljon, monet tärkeinmistä pelaajista olivat puolikuntoisina pudotuspeleissä ja tuloksena hopea, ei häpeä.
Nyt Oilers on valmiimpi jos vain joukkueen sisältä tahtoa löytyy.
Öljymiet: Wardi, Hänninen, Pfitzner, Pajukoski, Raikamo, Töllikkö, Lindforsin veljekset, Meyer, Markelin, Talvitie, Kaltiainen omaavat riittävästi kokemusta ja taitoa, nyt vaan käärmekeittoa syömään.
R28
06/03/2017
Tavallisia kuolevaisia kaikki noi Oilerssin pojat sen tää "ylipuukattu" sarja on jo osoittannut.
Eli pelit voi päättyä iha miten vain, eikä siihen pysty vaikkuttamaa muutama yksittäinen pelaaja saatikka valmentaja!
Arto Kilponen
06/03/2017
Oilersin ongelma kaikkiin muihin top-6 joukkueisiin verrattuna on vaihtuvuus. Oli se sitten tuo strategia pistää joka kaudelle uusi päävalmentaja joukkueen ulkopuolelta tai (loukkaantumisista johtuva) jatkuva ketjuruletti tai kapteenin vaihtaminen joka kaudelle (no joo, nyt on sama kuin viime kaudella, ensimmäistä kertaa Esport Oilersin historiassa näin) tai avainpelaajien vaihtaminen. Se tilanne pitää saada stabiloitua ennenkuin tarvitsee edes haaveilla mestaruudesta.

Ja ennenkuin joku keksii ehdottaa, niin EräViikingit ovat siis kahdesta joukkueesta tulleet, ihan päävalmentajasta lähtien, jolloin siinä on ollut noin kahden joukkueen yhteensovittaminen + pari maajoukkuepelaajaa - joista kai heistäkin osalla oli jotain aiempaa kokemusta näistä joukkueista? Ensi kaudelle muutama top-6 vaihtaa päävalmentajaa. Mutta nämäkin ovat käsittääkseni nykyisten valmennustiimien jäseniä.
ESPOON OILERS VETERAANI
06/03/2017
Eihän valmentajan vaihtaminen sinänsä ole mitään muuta ... mutta joskus se herättää joukkuueen. ja herätystä Oilers nyt tarvitsee. Tästä valmentajan vaihdosta on ainakin yksi onnistunut esimerkki playoffseissa Oilersinkin historiassa jolloin edettiin loppujen lopuksi kultaan. Silloin vaihto tapahtui vasta kahden hävityn finaalisarjan ottelun jälkeen. Mutta on niitä varmaan huonojakin kokemuksia ... ne tahtoo vain vuosien kuluessa unohtua helpommin kuin onnistumiset. Mutta kun ruvetaan miettimään kautta 2017/18 niin sitten pohtisin vakavasti sitä saisiko valmennukseen sellaista asennetta, osaamista ja palavaa intoa joka tarttuisi porukkaan. ja tätä ei saada aikaan millään kehityskeskustelulla nykyisen valmennuksen kanssa. (Uusi) valmentaja ei saisi olla mikään "hyvä jätkä" vaan pitää myös vaatia. Sellaiset hyvät ja mukavat ja filosofiset valmentajat ovat harvassa ja pärjäävät vain tietyn porukan kanssa. Nämä nuoret ja veltot espoolaisdiivat eivät ole sellaisia. Niitä pitää pakottaa tekemään kovaa duunia ja taistelemaan niin omasta peliajasta kuin voitosta - jokaisessa pelissä!
Arto Kilponen
06/03/2017
Esport Oilers on vaihtanut valmentajaa kesken kauden Teemu Variksen muodossa. Ensin Varis vei joukkueen välieriin ja sitten Varis kuulemma jatkoi viime kaudelle paitsi ettei jatkanutkaan. Ja silloin Oilers meni mitalipeleihin.

Että hyviä kokemuksia vaihtamisesta on. Mutta silti näkisin, että pysyvyys pitää olla se avainsana.
Taipalsaari
06/03/2017
Kilposelle ei Oilersin historia taida olla tuttu. Aikalaiset muistaa Mecki Kåhren ruotuun astumisen ja joukkueen ringissä istumisen. Veteraani saattoi jopa istua siinä ringissä. Uskoakseni.
Arto Kilponen
06/03/2017
Tarinoita lipunmyynnistä osa m/n: Eilen Rauman Kauppiksella lipunmyyjäneito kysyi minulta, että joko olen liittynyt Rauman SalBan faniklubiin.
Arto Kilponen
06/03/2017
Niin siis minulle on tuttu Esport Oilersin historia, Espoon Oilersista tiedän lähinnä ottelutuloksia ja jotain pelaajia/valmentajia nimeltä. Syy tähän on luonnollisesti siinä, että olen ensimmäisen kerran Oilersin pelin nähnyt playoffeissa 2013.

Ei tosin tarkoita sitä, ettenkö olisi kiinnostunut.
Espoosta
06/03/2017
Kyllä öljymiehillä on vielä kaikki kortit omissa käsissä, yhtään pudotuspeliä ei ole vielä pelattu.
Valmentajien vaihto on huono vaihtoehto, silloin ollaan luvutettu jo. Herkullinen puheenaihe sinänsä mutta ei sillä tuloksia tehdä.
Oilers veteraanilla on jotain aseenteellista väitteessään: "Nämä nuoret ja veltot espoolaisdiivat eivät ole sellaisia. Niitä pitää pakottaa tekemään kovaa duunia ja taistelemaan niin omasta peliajasta kuin voitosta - jokaisessa pelissä!"
Vanhakantaista ajattelua jos lähdetään pakottamisen kautta valmentamaan. Onko keskimäärin 5-7 kautta liigassa pelaanneet öljymiehet velttoja? Joka kausi kuitenkin taistelemassa mitalleista. Harjoittelussa on varmasti aina parannettavaa.
Ymmärrän että vastustajat dissailee mutta omien kannattajien pitäsi olla kyllä rakentavampia kritiikissään.
SalBa
06/03/2017
SalBa pelaa pudotuspeleissä ensi kaudella. Classic ja EräViikingit ovat ainoat varmat jengit jotka voittaisi SalBan. Kaikki muut saavat tehdä täyden päivätyön ainakin Raumalla.
Arto Kilponen
06/03/2017
Ei se playoff-paikka SalBalla pisteiden valossa kovin kauaksi jää tälläkään kaudella. Mutta pelkillä kotiotteluilla sinne playoffeihin ei mennä. Vieraista pitää tulla pisteitä. Esimerkiksi Indians (tämän hetken sarjakasi) on voittanut paljon viivan alle jääneitä joukkueita vieraissa. SalBa ei tähän juuri ole pystynyt. Ja siinä missä Indians on ollut edes suhteellisen lähellä viedä niitä pisteitä (kuten tänään @TPS on - 2. erätauolla 2-4), niin SalBa on ottanut kuokkaansa esim. Kooveelta todella rumin lukemin. Sanoisin, että ensi kauden vierasvoittojen määrästä voidaan suht suoraan nähdä, että onko SalBa playoffeissa vai ei.

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.