Kävijäennätykset paukkuvat Pääkallo.fi:ssä – viime viikolla yli 35 000 eri kävijää

Kuva: Mikko Hyvärinen

Kuva: Mikko Hyvärinen

Pääkallo.fi:ssä kävi viime viikolla kova kuhina. Muun muassa Iiro Parviaisen hyllytys, TPS:n tekemä protesti, Classicin putoaminen ja Ilveksen liiganousu siivittävät sivuston uuteen kävijäennätykseen.

Eri kävijöitä kirjattiin sivustolla peräti yli 35 000 kappaletta. Sivulatauksia kertyi viikon aikana yhteensä yli 220 000.

Pääkallo.fi aukesi pitkän hiljaiselon jälkeen 1. syyskuuta 2011. Sen jälkeen artikkeleita on julkaistu 1 090 ja kommentteja hyväksytty 5 663. Facebook-faneja Pääkallo.fi:llä on 2 365. Twitter-fanejakin kertyy koko ajan lisää. Tällä hetkellä Pääkallo.fi:n tiliä seuraa 189 henkilöä.

– Hurja on pauke tällä hetkellä sivustolla. Mielenkiintoisia juttuaiheita ja tapahtumia piisaa enemmän kuin ehdimme tehdä. Kommenttejakin ropisee hurjaa tahtia, parhaimmillaan jopa yli 100 päivässä, Jussi Ojala sanoo.

– Kävijämäärät ovat olleet koko kevään kasvussa, mutta silti näin kovat lukemat pääsivät vähän yllättämään. Joudumme vielä lähtemään kaistaostoksille, jotta meille ei käy samalla tavalla kuin liigan tulospalvelulle, Ojala jatkaa.

– Nöyrä kiitos kaikille lukijoille. Ilman teitä ei olisi meitä, Ojala päättää.

8 comments

  1. Hyvää työtä!

    Huomattavasti piristänyt tätä salibandykautta – varsinkin 1 ja 2 divaria. Tässä on jo sitä oikeaa mediameininkiä ja härdelliä, mitä lajimme tarvitsee. Muutenkin sivustoa on helppo käyttää ja lukea.

    Mielestäni pääkallo voisi harkita myös foorumin tekoa. Tuolla ylhäällä missä on miehet, naiset, tytöt, pojat, blogit yms voisi lisätä vielä ’foorumi’ osuuden. Jengi voisi tehdä omia käyttäjätunnuksia ja kirjoitella omia artikkeleita ja mielipiteitä. Joukkueille voisi tehdä omat ’sub-foorumit’ missä salibandy-yhteisöt voivat keskustella oman seuran asioista ja pelaajista. Hieman jatkoaika.com:in tyyliin. Uskon, että tämä lisäisi kävijämääriä ja keskustelua. Ottelutapahtumiakin on helpompi ”mainostaa” ja hehkuttaa foorumeissa.

  2. vinkin vinkki on erinomainen! Nuo toisivat kyllä lisäarvoa entisestään hienolle sivustolle.

    Hienoa työtä kertakaikkiaan!

  3. Olen itsekin aiemmin täällä ollut huutelemassa keskustelufoorumin perään. Tällä hetkellä keskustelu on turhauttavasti rajoittunutta käsittelemään vain uusimpia uutisia. Ongelma koskee eniten ns. ”kohuotsikoita”: keskustelu alkaa pyöriä pelilliseltä kannalta täysin turhien ja mielenkiinnottomien punaisten korttien, koiruuksien ja haukkumisten ympärillä. Tällöin oikealta löytyvä ”uusimmat kommentit”-osio täytyy näistä turhista vatvomisista, eikä järkevän keskustelun käyminen mielenkiintoisesta aiheesta ole juurikaan mahdollista.

    Olen ollut useita kertoja motivoitunut kirjoittamaan pidempääkin omaa analyysiä muiden nähtäville, mutta idea on jääny toteuttamatta yksinkertaisesti siitä syystä, että aina ei löydy sopivaa uutista johon voisin asiani kirjoittaa. Ja vaikka tälläinen uutinen hetkellisesti olisi pinnalla, hukkuu se nopeasti näiden uusien kohuotsikoiden sekaan, eikä mielenkiintoista keskustelua pääse syntymään.

    Ymmärrän, että kohuaiheilla haetaan lisää klikkauksia, mutta oikean ja asiallisen keskustelun aikaansaamiseksi foorumi olisi lähes välttämätön. Salibandy.org tyyliset lasten palstat ovat asia erikseen, niissä ei ole asiallisia kävijöitä riittävästi. Pääkallo.fi sivustoon integroitu keskustelupalsta voisi hyvinkin kerätä riittävän määrän aktiivisia kirjoittajia mielenkiintoisen keskustelun ylläpitämiseksi.

  4. Lämmin kiitos kehuista ja asiallisesta palautteesta.

    Pääkallo.fi vetää näillä raameilla tämän kauden loppuun, mutta ensi kaudelle viritellään todennäköisesti ja toivottavasti kaikenlaista uutta. Kyselemme varmasti vielä kevään aikana lukijoilta kehitysehdotuksia ja toiveita ihan ”virallisestikin”. Mutta saa toki tähänkin uutiseen lykkiä jo ehdotuksia.

  5. Onnea hienosta kävijämäärästä, sekä tietysti hyvistä artikkeleista sekä jutuista

  6. Joo, Kiitokset pääkallolle salibandyn hyvästä uutisoinnista.

    Palautteena siihen mitä tuossa jokin aika sitten näillä sivuilla oli että naisten salibandyä ei tarvitsisi tällä sivustolla olla.

    Kun tuolla ylhäällä on tuo hyvä valikko josta voi valita minkä aiheen uutisia etsii, niin tasa-arvon nimissä on hyvä että tällä sivustolla käsitellään kaikkia salibandysarjoja.

  7. ISO kiitos pääkallolle, tämä on loistava media ja keskustelupalsta. Aina tuoretta ja mielenkiintoista luettavaa, tätä kaipasi poissaollessanne.

    Kesän ja syksynmittaan toivoisin sivuilla avattavan hyvän huhuketjun tmv. jonne lukijat voisivat kirjoitella huhuista ja seurasiirroista. Ja hyvällä tarkoitan selkeälukuista ja helposti löydettävää myös myöhäisemmässä vaiheessa.

    Kiitos tähän mennessä sivustosta!