Liigajoukkue hankki kaksi paluumuuttajaa – lähes 400 tehopisteen konkari palaa Espooseen

Oilers saa riveihinsä lisää rightin puolen tulivoimaa Markus Olkkosen siirron myötä. Arkistokuva: Salibandyliiga

Oilers saa riveihinsä lisää rightin puolen tulivoimaa Markus Olkkosen siirron myötä. Arkistokuva: Salibandyliiga
Oilers saa riveihinsä lisää rightin puolen tulivoimaa Markus Olkkosen siirron myötä. Arkistokuva: Salibandyliiga

Miesten Salibandyliigassa pelaava Esport Oilers julkisti perjantaina tehneensä kaksi uutta hankintaa. Markus Olkkonen ja maalivahti Tommi Kekkonen nähdään Oilers-paidassa loppukauden ajan. Molemmat pelaajat ovat uusvanhoja tuttavuuksia, sillä he ovat myös aiemmin urallaan edustaneet espoolaismiehistöä.

34-vuotias Olkkonen jätti liigakentät viime kauden päätteeksi voitettuaan SSV:ssä pronssia. Kuluva kausi sujui lähes 400 tehopistettä (189+204=393) urallaan iskeneeltä pelaajalta Etelä-Suomen 2. divisioonan SBS Kingsissä.

Kausi onkin ollut pistepörssin kärkipaikkaa pitävältä Olkkoselta mainio, mutta liigakipinä veti takaisin isompiin ympyröihin.

– Viime kauden päätteeksi syntyi perheeseen esikoinen ja päätin, että salibandy saa jäädä. Minulla oli kuitenkin ”comeback” mielessä kokoajan. Oilers oli siinäkin mielessä paras vaihtoehto, että se on lähellä kotiamme, kertoi kausina 2009-2011 Oilersissa pelannut Olkkonen seuran kotisivuilla.

Olkkonen vahvistaa myös Oilersin jo entuudestaan kovaa right-puolen porukkaa. Hänen lisäkseen muun muassa Sylvester Raikamo, Casper Pfitzner, Ilari Talvitie ja Oliver Wardi laukovat oikealta puolelta.

Tommi Kekkonen saapuu kirittämään Oilersin maalivahtiosastoa. Kolme viimeisintä kautta Turun Palloseurassa viettänyt Oilers-kasvatti palaa tuttuun ympäristöön, sillä hän on ehtinyt edustaa joukkuetta Salibandyliigassa kuutena eri kautena.

Tältä kaudelta hänellä on tilastoissaan kaksi pelattua ottelua liigassa, sillä alkukauden hän pelasi Tampereen Classicissa.

– Fiilis on hyvä. Tuntuu siltä kuin kotiin olisi tullut, koska minulla on kuitenkin suhteellisen pitkä Oilers-tausta. Olen ollut nyt parit harjoitukset Oilersin mukana. Tykästyin välittömästi harjoitusten luonteeseen. Vaatimustaso on korkealla ja treeneissä on hyvä tekemisen meininki päällä, Kekkonen kommentoi siirtoaan.

Linkki: Uutinen Esport Oilersin sivuilla

5 comments

  1. Let me tell U something! Ollkkonen tuli Kingsiin -> niillä ei oo yhtään mitään muuta… Kattokaa tilastoja -> jokainen tajuaa!!! Nyt se jää pois… Kings ~> Ei jatkoon!

  2. Tervetuloa Markus takaisin, esimerkillinen urheilija ja loistava taistelija, vahvistaa öljymiehiä kevään ratkaisupeleissä, varsinkin Viikingkejä vastaan

  3. Hyvät tehot Olkkoselta 2-divarissa. Toisessa etelän 2-divarin lohkossa Hifk:n Marko Vaitio iskenyt vielä reilu 30 pinnaa enemmän.

  4. Miten niin kingseillä ei oo mitään? Sarjapaikka hanskassa ja nyt voi pelailla loppukauden–> kukaan tuskin luulee, että noi haluis divariin lähtee pelaa?