Jarkko Nieminen shokeraavasta lajinvaihdosta: ”Salibandy ollut aina se toiseksi rakkain laji”

Kuva: Jussi Ojala

Kuva: Jussi Ojala
Kuva: Jussi Ojala

Maanantaina klo 13.00 putosi melkoinen uutispommi salibandytaivaalta. Ex-tennistähti Jarkko Nieminen pelaa kaudella 2016–2017 Salibandyliigaa Tampereen Classicin riveissä. Niemisen Classic-sopimuksesta kerrottiin Vehon uunituoreessa Mercedes-Benz Airport lippulaivamyymälässä Vantaan Koivuhaassa. Pääkallo.fi seurasi pressiä paikan päällä.

Viimeisen tenniksen ATP-turnauksen Nieminen pelasi lokakuussa 2015. Niemisen komeaa uraa juhlistettiin marraskuussa Hartwall Arenalla. Tapahtumassa olivat mukana muun muassa Teemu Selänne, Peter Forsberg ja Roger Federer.

Nyt tennismaila kuitenkin vaihtuu salibandymailaan. Haaste on kova – sen tietää Nieminenkin. Kyseessä ei ole pelkkä markkinointikikka, vaan Nieminen on mukana täysillä – sitä korostettiin lehdistötilaisuudessa sekä Classic-johdon että Niemisen suusta.

Jarkko Nieminen, miksi? Mistä löytyi polte lähteä tennisuran jälkeen huippusalibandyyn?
– Idea lähti täysin Classicin puolelta. Mulla oli ajatuksena, että kun tennisura loppui, niin nautin taas niistä urheilulajeista, joita nuorena harrastin. Salibandy on aina ollut minulle se toisiksi rakkain lajin. Ajatus oli, että kerätään kaveriporukka ja mennään johonkin puulaakiin pelaamaan tai mahdollisesti jotain divarijuttuja, Nieminen selosti ja jatkoi:

– Nyt mua pyydettiin liigaan. Aluksi luulin, että tämä on vitsi, mutta pian tajusin, että kaverit on tosissaan. Aloin sitten miettiä tätä ja piti ylipäätänsä varmistaa, että onko se mahdollista.

Nieminen teki Classicin kanssa vuoden pelaajasopimuksen. Ensimmäiset tunnustelut Classicin suunnalta tulivat loppuvuodesta, joten asiat etenivät suhteellisen nopeasti. Pelinumeroksi valikoitui 13, joka muistuttaa Niemisen uran korkeimmasta maailmanlistan sijoituksesta.

Kuva: Jussi Ojala
Kuva: Jussi Ojala

– Olen mielettömän innossani tästä. Olen sellainen, että tykkään haastaa ja laittaa itseäni likoon. Vähän sillä asenteella, että antaa mennä täysillä vaan, tulee mitä tulee. Tämä on positiivista urheilua itsellekin rakkaan lajin parissa. Pääsen kokemaan vielä joukkueurheilun huipputasolla, Nieminen intoili.

Nieminen ymmärtää selkeästi, ettei hän kävele Classicin ykkösketjuun. Töitä on edessä paljon, jotta hän mahtuu edes pelaamaan. Maajoukkuetähtiä pullisteleva Classicin joukkue kun on vielä sarjan ehdotonta eliittiä. Classic pelaa Superfinaalissa tämän viikon lauantaina Hartwall Arenalla.

Eikö yhtään hirvitä? Taso Salibandyliigassa on kova.
– Haluan korostaa, etten oleta pärjääväni liigan kyydissä mukana. Sanon myös, etten aseta itselleni mitään rajoja. Olen kerran saanut valmennusta tässä lajissa. Enhän mä tiedä edes, että pystynkö kehittymään tässä hyvin vähän vai tosi paljon. Vaikka mä olen jo vanha urheilija, niin varmaan fyysiset ja henkiset valmiudet on ihan hyvät lähteä tähän, mutta muuten olen lapsen kengissä.

– Annan kaikkeni joukkueen eteen. Teen kaikkeni, että olisin itse koko ajan parempi. Jos mun taso ei riitä, niin voin vaikka loppukauden täyttää joukkuekavereiden juomapulloja. Ei se ole mikään ongelma. Arvostan salibandya lajina ja sen pelaajia urheilijoina, joten onhan se ihan huikeata mihin vauhtiin ja taitotasoon hyppään mukaan. Pahinta mitä voi käydä on varmaan se, että juoksen joukkuekaveria päin ja se loukkaantuu, Nieminen naureskeli.

Lue myös:
Jarkko Nieminen shokeraavasta lajinvaihdosta: ”Salibandy ollut aina se toiseksi rakkain laji”

9 comments

  1. On hyvä että Niemisellä on tietyt realiteetit lajin ja oman paikan suhteen . Kaikesta huolimatta ihmetyttää koko juttu, classicilla huomionkipeys kenties….

  2. Voihan tästä halutessaan negailla, että Jarkko ostaa / Classic myy paikan joukkueeta media-arvolla. Sponssipuolellakaan tuskin ihan merkityksetön juttu.

    Asennevalintoja. Jarkolla se ainakin on kunnossa, mitä urheilemiseen tulee. Ihan hyvä esimerkki monelle lajikasvolle ja -staralle siinä suhteessa.

  3. Ihan huikea juttu! Asiasta voi olla montaa mieltä. Mutta juuri tällaista mainosarvoa meijän laji tarvitsee. Ei tää keltään ole pois ja ei ne junnut pysty samaa mainosarvoa ihan heti tuomaan. Tai siis ei koskaan. Kelatkaa monessa maassa Jakke on pelannut ja missä on stara? Ja tämmöinen lajin vaihto on varmaan iso juttu muuallakin maailmassa!!

  4. Tässä oma mielipiteeni asiasta kaikkien osapuolten kannalta mietittynä:

    Jarkko Nieminen:
    Huippu-urheilija haluaa kokeilla kuinka korkealle voi yltää salibandyssä. Ymmärtää kuinka kovan työn takana edes hajaminuuttien saaminen on liigassa, mutta on valmis ottamaan haasteen vastaan. Fysiikka riittää varmasti, mutta pallollinen peli tuskin riittää toistaiseksi kakkosdivisioonaa korkeammalle tasolle. Mielenkiintoinen ratkaisu legendalta pistää itsensä likoon näin radikaalilla tavalla. Nostan suuresti hattua jo ennestään kaikkien aikojen suomalaisurheilijaksi pitämäni Jarkko Niemisen valinnalle.

    Classic:
    Koko ruljanssin suurin hyötyjä. Saa julkisuutta nyt enemmän mitä yksikään suomalainen salibandy seura on ennen saanut ulkourheilullisten asioiden tiimoilta. Classic edustaa seuraa joka uskaltaa yrittää uusia asioita ja siksi Family on niin iso brändi suomalaisessa säbäskenessä. Kausikorttimyynti on varmasti kovaa, sponsorien mielenkiinto nousi potenssiin ja muutenkin kuhina Classicin ympärillä on kova. Harkittu ajankohta ilmoittaa sopimuksesta juuri Superfinaalia edeltävänä viikolla. Hieno innavatiivistä toimintaa Classicilta ja erityisesti jälleen kerran Passo Peltolalta.

    Salibandy:
    Eipä ole tainnut salibandy koskaan ennen maailmanmestaruuksia lukuunottamatta olleen molempien iltapäivälehtien ykkösuutinen. Media-arvo lajille on mittaamaton ja jouduttaa varmasti myös Superfinaalin loppuunmyymistä. Kai Jarkko on paikalla lisäämässä huumaa? Epäilijöitä Jarkon todellisista intresseistä ja salibandyliigan urheilullisesta tasosta tietysti riittää, mutta kyllähän äärettömän kovan fysiikan omaava kaveri nuoruuden lajitaustalla ainakin mahdollisuuden ansaitsee. Samalla tavalla Nieminen pääsisi esim. futiksessa liigaan kokeilemaan nykyisellä fysiikalla jos olisi samalla tapaa lajitaustaa nuoruudesta. Pitää kuitenkin muistaa että Niemisen tasoinen pelaaja ei iki maailmassa ole saanut ennen eikä tule saamaan jatkossakaan suoraa sopimusta salibandyliigan joukkueeseen joten kyseessä on ensisijaisesti nerokas markkinointi temppu. Jopa niin nerokas että ensi vuoden urheilugaalassa tämä voisi olla jopa vuoden urheiluteko?

  5. Ei ole muuten tota mersun merkkiä ollut aikaisemmin classicin sponssi lakanassa…

  6. Aiheen kommentointi paljastaa aika hyvin sen, millä motiiveilla ihmiset harrastavat, tai ylipäätään tekevät mitään. Osalle Twitterissäkin kommentoinelle tuntuu tärkeintä olevan se, kuinka sosiaalisesti hyväksytyksi ja ihailluksi tuntee itsensä silloin, kun ilmoittaa harrastavansa salibandyä.

    Ei siinä mitään, väkeä on moneen junaan.

  7. Todella positiivisen uutisen Classic julkisti sopivasti ennen finaalia.
    Koko valtamedia on nostanut salibandyn urheilun pääuutisiin, nyt on saatu pöhinää aikaan. Toivotaan että tämä nyt hyödynnetään viestinnässä myös seuraavina päivinä ennen finaalia. Saadaan sitten lauantaina nauttia täyden areenan tunnelmasta.
    Hyvältä näyttää tässä vaiheessa!

  8. Salibandy on vauhdikas laji. Kun kunnolla törmää omaan tai vastustajan pelaajaan, se ei ole naurun asia.

  9. innebandymagazinet piste se puhuu bombetista, kannattaa lukea, en linkkaa kun ei taida tarkastamatta tulla läpi