Vaikka Classicin ja Oilersin pelaajat ratkovat kaukalossa lauantain miesten Superfinaalissa Suomen mestaruuden, myös penkkien päissä nähdään mielenkiintoinen kohtaaminen. Jo pitkään toisensa hyvin tunteneet ja menestyksekästä yhteistyötäkin tehneet ystävykset Petteri Nykky ja Akseli Ahtiainen valmentavat jälleen toisiaan vastaan.

Välieräsarjat päättyivät finaalijoukkueiden eduksi voitoin 4–2. Lyhyt kertaus välieristä vahvisti valmentajienkin suulla sen, minkä jo suuri yleisö pelejä katsomalla näki.

– Erikoistilannepelaaminen oli meillä parempaa. Ensimmäinen peli oli hämäännystä Viikinkien leirissä EräViikingit-casesta johtuen, vaikka toki olisi voinut kuvitella sen olevan heille voimavarakin. Kaveri oli todella kova, ja he paransivat enemmän sarjan aikana kuin me. Kolmannen pelin rankkarivoitto oli monella tapaa tärkeä, ja se sekä seuraavan päivän taisteluvoitto Pasilassa olivat niitä sarjan kulminaatiopisteitä, Classicin heti ensimmäisellä kaudellaan finaaliin luotsannut Nykky muistelee.

– Jyväskylässä me ei pärjätty kuin ensimmäisessä pelissä, eikä siinäkään oikein kunnolla, mutta kotona pystyimme hoitamaan tiukat pelit kotiin. Pelasimme kurinalaisemmin ja kärsivällisemmin, vaikka tiukkoja pelejähän ne olivat maalin erolla, niin ikään tällä erää ensimmäistä kauttaan Oilersia valmentava Ahtiainen pohtii omiensa esityksiä Happeeta vastaan.

Runkosarjan voittaneen Classicin kausi on ollut vakuuttava, ja kauden tuloksellisesti heikoin hetki marraskuussa tuotti kahden pelin tappioputken. Sininen juna on jyskyttänyt kivikovan ykkösviisikon johdolla kohti Superfinaalia jo syksystä lähtien, eikä sen finaalipaikka ollut kenellekään yllätys. Oilersilla heikko pätkä sattui joulu-tammikuulle, mutta kevättä kohden kuntokäyrä on osoittanut oikeaan suuntaan. Kun päävalmentaja on Ahtiainen, kuntopuoli nousee keskusteluissa monesti esiin.

– Olemme tehneet kovasti töitä kesästä lähtien ja yrittäneet parantaa fysiikkapuolta, joka mun katsantokannalta on olennainen osa, sillä fysiikkapelihän tämä on tietyllä tavalla. Meillä on ollut omat ongelmamme ja loukkaantumisemme, muttemme ole antaneet niiden vaikuttaa, vaan joukkuehenki ja yhtenäisyys ovat olleet kiitettävällä tasolla koko ajan, Ahtiainen taustoittaa syitä finaalipaikan takana.

Tiiviissä tahdissa pelatut pudotuspelit ovat koetelleet pelaajia, ja alkuvaiheen valmistautuminen lauantaita kohden on ollutkin enemmän huoltavaa.

– Sunnuntaina palasimme takaisin perusarkeen finaaliviikon palaverin muodossa, jossa katsoimme viikko-ohjelman läpi. Huoltavia treenejä on tehty, mutta eilen (tiistaina) vedimme kunnon treenin ja tässä keskiviikko ja torstai katsotaan enemmän taktiikkaa sekä nostetaan tempoa taas kisatasolle. Perjantaina menemme Helsinkiin ja harjoittelemme siellä sekä valmistaudumme henkisesti. Lauantaiaamuna käydään tarkastamassa peliareena, ja 16.30 pelataan. Levollista perusarkea ja huippu-urheilijan elämää tämäkin viikko eletään, Nykky korostaa.

– Lähinnä tässä on lepäilty, sillä meillä on kaksi kovaa sarjaa alla. Poissaoloja on ollut, mutta pidetään tässä konetta käynnissä kohti lauantaita, Ahtiainen kertoo espoolaisten tilanteesta.

Nykky on ollut valmentamassa maajoukkuetta useaan otteeseen, kun iso palkinto on ollut tarjolla yhdessä ottelussa. Hänen mentaalipuolen metodinsa ovat saaneet maajoukkuepelaajilta kiitosta aikanaan, joten kokemusta tämänkaltaisista tilanteista on. Ahtiaisen kokemukset yksittäisistä finaaleista päävalmentajana ovat tulleet lähinnä Sveitsin cupista, vaikka toki hänkin on ollut apuvalmentajana mukana MM-projekteissa.

Yksittäisessä finaalissa korostuu se, että valmiina täytyy olla heti, eikä toista mahdollisuutta saa. Valmentajat tietävät, miten ladata joukkue valmiiksi.

– Se (yksittäinen peli) on ollut tiedossa pidemmän aikaa, eikä siihen olla vielä kiinnitetty viikonloppuna huomiota. Yritetään luoda mielikuvaa, mitä sieltä on tulossa. Meidän täytyy ottaa opiksi siinä, että 70 minuuttia ja tarvittaessa rankkarit täytyy olla valmis pelaamaan, ja tässä täytyy olla ajan hermolla välittömästi. Ottelusarjasta tulee yksittäinen peli, vastustaja muuttuu ja tuomarit muuttuvat. Kaikkeen täytyy olla valmiina välittömästi, Ahtiainen toteaa.

– Valmistautuminen on alkanut joukkueen kanssa 26. huhtikuuta 2015, ja tähän on tähdätty koko ajan. On siis lähestytty jo kaukaa, ja nyt tässä vielä jutellaan monta juttua poikien kanssa siitä, mitkä tuntemukset heillä asiasta on. On tärkeää uskaltaa pelata omaa peliä ja nauttia pelaamisesta, ja siihen on pyritty tietysti koko ajan, että keväällä pelaisimme sitä parasta peliämme. Mulle on aivan sama, miten siinä pelissä käy, sillä matka on aina tärkeämpi kuin päämäärä, Nykky kertoo filosofiastaan.

Itse tapahtumassa hieman poikkeuksellinen asia on se, että joukkueet lähtevät lämmittelystä jo 40 minuuttia ennen ottelun alkua, kun normaalisti lämmittely päättyy varttia ennen pillin vislausta.

– Joo, muuten ei ole mitään erikoista, mutta se on erilainen valmistautuminen, että lähdetään 40 minuuttia jo ennen pelin alkua pois ja tullaan ilmeisesti normaalia aikaisemmin kentällekin, Nykky totesi.

– Siihen ei olla vielä ehditty juuri mitenkään valmistautumaan, mutta onhan se hieman erikoinen juttu, Ahtiainen tyytyy toteamaan.

Joukkueet kohtasivat runkosarjassa syksyllä kahdesti, ja molemmat ottelut päättyivät kotivoittoihin, kun Classic oli avauskierroksella Tampereella parempi 10–7 ja Oilers tasasi puntit Tapiolassa marraskuussa 7–6. Molemmat ovat yhtä mieltä siitä, että vastustaja on kova ja paikkansa ansainnut.

– Kun kaksi sarjaa on voittanut paras seitsemästä -systeemillä, kaksi parasta joukkuetta on varmasti seuloutunut finaaliin. Oilers on tehnyt Akselin johdolla hyvää työtä koko kauden, ja siellä on kahteen suuntaan pelaava ja kovasti uhrautuva joukkue taitavine ukkoineen vastassa. Se ratkaisee, kenellä se kiima on kovin, mutta toki maalivahtipeli, erikoistilanteet sekä 5–5-pelaaminen ylipäätään ovat tärkeässä roolissa, Nykky linjaa.

– Heh, no, kova on vastustaja ja eiköhän se ole se kaikista kovin tässä liigassa, sillä Classic on hävinnyt vain muutaman pelin koko kauden aikana, Ahtiainen jatkaa.

Valmentajat korostavat monesti aina sitä kuuluisaa ”omaa tekemistä” ja sen ratkaisevuutta, mutta vastustajaakin täytyy yksittäisessä pelissä miettiä etukäteen.

– Olemme pelanneet viimeksi Classicia vastaan jo reilusti ennen joulua, enkä ole heidän pelejään tässä nyt paikan päällä ehtinyt katsomaan. Mun valmennusajatukseen kuuluu, että se oma homma kiinnostaa, mutta kyllähän tässä vastustajaa valmennus joutuu katsomaan ja niitä heidän juttujaan. Heillä on hyvä ylivoima ja alivoima sekä hyvät kentälliset noin muutenkin, mutta kyllä pääpaino on toki siinä omassa tekemisessä, sillä siihen me voimme eniten vaikuttaa, Ahtiainen painottaa.

– Totta kai vastustajat katsotaan tarkasti ja tehdään pientä koostetta Happee-peleistä pelaajille. Jotain pientä uutta yritetään keksiä meillä niin kuin varmasti heilläkin, Nykky kommentoi.

Nykky ja Ahtiainen ovat salibandykansalle tuttu parivaljakko, jotka ovat valmentaneet yhdessä niin seurajoukkueessa kuin maajoukkueenkin puolella. Ensimmäistä kertaa tiet kohtasivat pelaajina Salibandyliigassa todennäköisesti kaudella 1991-1992, kun Nykyn edustama jyväskyläläinen Liffe kohtasi Ahtiaisen Josban. 28.9.1991 pelattu ottelu päättyi Joensuussa Josban 3–2-voittoon, mutta kummankaan ensimmäinen muisto hyvästä ystävästä ei ulotu niin kauas.

– Olisinkohan mä ollut jo Happeen valmentajana ja ”Aksukin” valmentanut jossain jo vuoden, mutta Pasilasta muistan sellaisen kohtaamisen 1990-luvulta, että olemme ensimmäistä kertaa jutelleet pidemmin ja tutustuneet. Toki sitten, kun vuonna 2000 muutin Jyväskylästä Espooseen ja tulin Oilersiin, ryhdyimme valmentamaan kimpassa, ja maajoukkuessakin sain häntä valmentaa vielä silloin ja myöhemmin. Oilersin kanssa pelasimme Hartwall Arenalla yhden pelin, ja meillä on sellainen yhteinen muisto sieltä. Toki sitten vielä myöhemmin valmensin Alligator Malansia Sveitsissä, ja Akseli tuli sinne seuraajakseni muutamaksi vuodeksi, Nykky muistelee.

– En sitä Pasilan juttua kyllä muista, toki jos tietäisin, mitä siellä on puhuttu, niin sitten. Sieltä ensimmäisiltä pelivuosilta on jotain muistoja, mutta sitten tietysti 2000 Petterin tultua Espooseen yhteistyö alkoi, ja muistan eräänkin kerran kesältä tai syksyltä 2000, kun jossain Tapiolan takaterassilla olimme suunnittelemassa tulevaa. Petterin jälkeen menin sitten tietysti vielä Malansiin, Ahtiainen puolestaan kaivelee muistinsa syövereitä.

Molemmat kehuvat kilpaa oppineensa toisiltaan paljon vuosien ja vuosikymmenten varrella, ja Nykkyä seitsemän vuotta nuorempi Ahtiainen sai valmentajauralleen arvokasta oppia vanhemmalta valtiomieheltä.

– Pelasin siinä vielä 2001–2005 muutaman vuoden, ja ne vuodet olivat antoisaa aikaa vähän vanhemmalle pelimiehelle, sillä valmentaminen kiinnosti jo siinä vaiheessa. Petteri on hyvä ystävä ja loistava ammattivalmentaja, joka on opettanut ja antanut mulle todella paljon monella alueella – ei pelkästään salibandyn osalta, vaan myös henkisellä puolella. Kunnioitus Petteriä kohtaan on suurta, Ahtiainen suitsuttaa.

Kuten todettua, Nykyn psykologista pelisilmää ja kykyä ladata urheilijoita oikeaan mielentilaan on kehuttu kilpaa niin salibandyn kuin golfinkin puolella, ja Ahtiaiselle on jäänyt mieleen tähän liittyen yksi erikoistaito.

– Hän on aivan loistava pitämään puheita, ja sitä aina toivoo itsekin, että osaisi pitää tuollaisia puheita. Niitä on mahdotonta selittää, ja ne täytyy kokea itse. Silloinkin, kun itse pelasi ja Oilers pärjäsi, se tapa, jolla Petteri psyykkasi sen homman toimimaan, oli melko lailla ikimuistoinen. Joukkue oli totta kai todella hyvä niinä vuosina, mutta iso osa siinä menestyksessä oli myös sillä Petterin toiminnalla ja niillä henkimaailman jutuilla. Meillä on paljon hauskoja ja positiivisia yhteisiä muistoja, joita muistelee aina lämmöllä. Urheilu on siitä hauskaa, että saa hyviä ystäviä, Ahtiainen muistuttaa.

Ahtiaisen ja Nykyn tapauksessa nousee väkisinkin mieleen tarina oppipojasta ja mestarista, tai ehkä paremminkin kisällistä ja mestarista. Ahtiainen ei tyrmää tätä ajatusta.

– Aina mulla on ollut se omakin ajatus, mutta tässä on matkan varrella ollut monia hyviä valmentajia eri lajeissa, joilta kaikilta on saanut jotain mukaansa. Petteri on paljon pidemmällä näissä asioissa, hän on ammattivalmentaja ja kuten sanoin, häneltä olen saanut todella paljon. Siihen vielä se oma persoona ja ajatus liitettynä mukaan, niin tällainen musta on sitten tullut, Ahtiainen hymähtää.

Myös Nykky kokee, että Ahtiainen on opettanut häntä. Miehet ovat olleet sopivasti erilaisia, sillä siinä missä Ahtiainen viihtyy lenkkipolulla, Nykyn voi todennäköisimmin bongata golfkentältä.

– Olen oppinut paljon. Hän on hyvä valmentaja, joka suhtautuu urheiluun oikealla tavalla urheilun ehdoilla ja joka pitää kovaa kuria joukkueessa. Se, mikä on jäänyt mieleen, on se etteivät nämä peit ole sen tärkeämpiä kuin muutkaan, vaikka nytkin yhtä finaalia pelataan ja on omat virityksensä sun muuta. Opetellaan siihen urheilijan maailmaan, että joka kerta kun mennään kaukaloon, se olisi aina yhtä tärkeää. Akseli oli kova tekemään töitä pelaajana ja on sitä myös valmentajana. En sano, ettenkö itse olisi tai olisi ollut, mutta en ole niin tuosta juoksemisesta koskaan ollut innostunut, vaan peli on se, josta mä olen aina ollut innoissani, Nykky juttelee tuttuun tyyliinsä.

Kaudella 2005–2006 MM-kisoihin valmistautuneen maajoukkueen päävalmentajana toiminut Nykky soitteli liiton taholta tulleen käskyn johdosta Oilersin kakkosviulua, ja pelaajauransa edellisenä keväänä paketoinut Ahtiainen oli kivikovan joukkueen ykkösvalmentaja. Molemmat muistelevat yhteistyötä sekä suvereeniin mestaruuteen ratsastanutta joukkuetta hyvällä.

– Mä olin päävalmentaja, mutta yhdessähän niitä hommia tehtiin. Toin siihen oman persoonani, ja joukkue joutui pohtimaan sitä. Se oli hyvin spesiaali ja poikkeuksellisen määrätietoinen joukkue, jossa oli toki paljon taitoakin, mutta se yhteishenki oli jotain ihan uskomatonta. Suvereeni jengi, mutta se ei johtunut valmentajista vaan pelaajista. Jotain siitä porukasta kertoo sekin, että pelaajat pitävät edelleen yhtä, Ahtiainen hehkuttaa.

– Siinä oli hyvää yhteistyötä. Sanoin, että osaan kyllä olla kakkosvalmentajakin, mutta sen halusin, että muutamat luennot saan pitää. Puhuimme paljon Aksun kanssa ja höpöttelimme yrittäen tehdä yhdessä urheilua. Se oli oikein miellyttävää aikaa, ja urheilu oli keskiössä. Sama on nyt Classicissakin. Meillä on tiimissä kaksi kaveria, joista Mikko Hernetkoski on hoitanut paljon asioita Tampereen päässä ja Samun (Kuitunen) kanssa sitten pohditaan paljon myös juttuja yhdessä. Olen pyrkinyt aina siihen, että kaikilla on omat, mieleiset roolit tiimissä, ja itse sitten johdan edestä tarvittaessa. Muuten tykkään olla siellä sivummalla ja aistia, millainen se urheilun maailma kulloinkin on, Nykky toteaa.

Lauantainen Superfinaalien päivä on ensimmäinen laatuaan Suomessa, ja molemmat toivovat yleisön löytävän tiensä Hartwall Arenalle.

– Siinä on kaksi hienoa peliä, ja toivon yleisön tulevan paikalle sankoin joukoin. Jos yli 10 000 saataisiin, se alkaa jo näyttää vähän täydeltä, Nykky vetoaa.

– Ensimmäinen kerta on vähän odottava, mutta toivottavasti tulee hyvä tapahtuma. Olen vähän kokematon tällaista spekuloimaan, sillä Petterillä on näistä tapahtumista enemmän kokemusta, mutta eiköhän me syödä aamulla puurot ja lähdetä pelille, Ahtiainen naurahtaa.